
Taasko utaretulehdus! - osa 1
Utaretulehdus on harmittavan yleinen sairaus lypsylehmillä. Hoitokustannusten lisäksi utaretulehdus aiheuttaa maitotuotoksen laskua sekä tulojen ja joskus jopa lehmän menetyksiä.
Utaretulehdus on harmittavan yleinen sairaus lypsylehmillä. Hoitokustannusten lisäksi utaretulehdus aiheuttaa maitotuotoksen laskua sekä tulojen ja joskus jopa lehmän menetyksiä.
Keskeiset naudan vastustuskykyyn vaikuttavat tekijät ovat ruokinta, stressi ja tautipaine. Taudinaiheuttajien torjunta ja ennaltaehkäisy on tärkeää. Hyvä hygienia ja toimiva tautisulku estävät bakteerien, virusten ja loisten leviämistä karjaan ja karjassa.
Eläimen vastustuskyvystä eli immuniteetista riippuu, sairastuuko eläin ja paraneeko se itsestään vai hoidon avulla. Hoitajan keskeinen tehtävä on eläimen vastustuskyvyn ylläpito ja tukeminen hyvällä hoidolla, olosuhteilla ja ruokinnalla.
Naudan käyttäytymistä eri tilanteissa ohjaavat vaistot, opittu käyttäytyminen, pelko ja aggressio. Kasvissyöjänä nauta kuuluu saaliseläimiin, ja pelko on ehto saaliseläimen hengissä säilymiselle. Nauta näkee hyvin hämärässä, kuulee ja maistaa paremmin kuin ihminen. Se tunnistaa hoitajansa hajun perusteella, samoin kuin paikan, jossa on aiemmin tapahtunut jotain pelottavaa.
Ihminen havainnoi monenlaisia asioita aistiensa avulla, ja havainnointi on tärkeää erityisesti eläinten hoitotyössä. Kuinka poimia aistien tuottamasta informaatiotulvasta merkitykselliset asiat ja tiedostaa ne juuri oikea-aikaisesti?
Lehdet + verkkosisällöt vain 119 €/vuosi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.