Siirry sisältöön

Boreal Kasvinjalostuksen kasvinjalostaja Pertti Pärssinen määrittelee härkäpavun ylivoimaiseksi lajiksi, kun lasketaan käyttökelpoista valkuaissatoa kiloina hehtaarilta. Härkäpavulla päästään usein yli tuhanteen valkuaiskiloon, kun esimerkiksi herneestä saadaan vastaavissa oloissa noin 800 kilon valkuaissato.

Suomen valkuaisomavaraisuuden kasvattamisesta on puhuttu vuosia. Suurta kasvua ei kuitenkaan ole vielä nähty.

Härkäpavun viljelyinnostus kasvoi kiivaasti vuosikymmenen puolessa välissä. Vuonna 2013 sitä viljeltiin 7 200 hehtaarilla, neljä vuotta myöhemmin viljelyssä oli yli 22 000 hehtaaria. Nyt innostus näyttää hieman hiipuneen, sillä viime kesänä viljelyala jäi alle 18 000 hehtaariin.

”Viljelyalan kasvu tyssäsi vuoden 2017 jälkeen. Silloin lämpösumma ei oikein riittänyt Tampereen pohjoispuolella, eivätkä seuraavatkaan kesät ole olleet kovin suotuisia härkäpavulle. Se on kärsinyt kylvön jälkeisestä lämmöstä ja kuivuudesta, ja kasvusto on jäänyt lyhyeksi. Sato on ollut normaalia pienempi. Erityisesti aikaiset lajikkeet kärsivät näissä oloissa”, Pärssinen sanoo.

Märän ja kuivien vuosien lisäksi myös tuhohyönteiset haittasivat siemenen lisäystä ja pienensivät hehtaarisatoa vuonna 2018.

Herneelle kesä 2018 taas oli erityisen hyvä ja satoisa. Kuivuus lyhensi vartta, jolloin herneelle tyypillinen lakoutuminen jäi vähiin. Seuraavana vuonna herneala kasvoi, kun osa viljelijöistä vaihtoi pavun herneeseen.

Paljon prosessoitavaa

Viljelijät ovat pohtineet, miksei härkäpavun noste ja hypetys elintarvikkeena tunnu tuottajan tilissä.

Vilja-alan yhteistyöryhmän (VYR) proteiinijaoston jäsen Kirsi Kaikkonen toteaa, ettähärkäpavussa on paljon hyviä ominaisuuksia, mutta se vaatii paljon prosessointia eikä se ole ilmaista. Prosessointi vaatii useita vaiheita, ja mitä useampia, sen kalliimpaa. Prosessointikulujen päälle tulee vielä pakkaus- ja kuljetuskulut.

”On hämmästyttävää, miten paljon kustannuksia tulee, vaikkei näistä vielä tule tuotteelle yhtään lisäarvoa”, Kaikkonen pohtii.

Yhteistyöllä eteenpäin

Kaikkonen arvelee, että arvoketjussa tehtävä yhteistyö ja kehitys ovat niin alkuvaiheessa, ettei viesti valmistajien raaka-aineen tarpeesta ole saavuttanut kaikkia. Eikä viljelijöiden kiinnostus ole vielä niin vankalla pohjalla, että härkäpavun viljelyala kasvaisi pelkän typensidonnan ansioista.

”VYR:in proteiinijaosto etsii viljelijän kannalta parhaita ratkaisuja. Se on myös perustanut alustan, johon on kerätty olemassa olevaa tutkimustietoa. Tiedon keruu jatkuu edelleen. Pontimena työryhmissä on EU:n asettama proteiiniomavaraisuusstrategia”, Kaikkonen kertoo.

Hän uskoo, että kun kysyntä sekä elintarvike- että rehupuolella selkeästi lisääntyy ja viljelijöiden osaaminen paranee, härkäpavun viljelyala väistämättä kasvaa.

2012–2020 kansallisessa strategiassa härkäpavulle ei vielä ollut määriteltyjä tavoitteita. Viime vuonna Suomen EU-lausuntoon sisällytettiin tavoite härkäpapu- ja hernesadon viisinkertaistamisesta.

Kaikkonen ei lähtisi pienentämään tavoitetta, vaikka se kova onkin.

”Tähän vaaditaan aikaa ja keskittynyttä panostusta alan toimijoilta. Lajikekehitys ja siemenen lisäys vaikuttavat myös alan kasvuun lähivuosina. Sopimusviljelyn kautta ala tulee lisääntymään vakaalla pohjalla.”

Viljelyn kannattavuutta hän parantaisi lisäämällä viljelyosaamista, neuvontaa ja tiedottamista tehostamalla.

”Hinnoittelulla on myös osansa, mutta kotimaisuus ei yksin mahdollista hintojen voimakasta nostamista. Sen sijaan preemiohinnoittelulla voidaan päästä hyviin ratkaisuihin.”

Kaikkonen korostaa myös vientiä. Suomi on pieni markkina, siksi olisi tärkeää kehittää viljelyä vientiäkin silmällä pitäen.

”Alan toimijat aktivoituvat kukin tahollaan. Varsinaista yhteistä vientistrategiaa ei ole vielä luotu. Näen sen seuraavana askeleena alan kehityksessä.”

Lisää viljelyvarmuutta

”Meillä on härkäpapulajikkeiden jalostuksessa kolme päätavoitetta: satoisuus, sekä siemen- että valkuaissato, Suomen oloihin sopiva aikaisuus ja kolmantena viljelyvarmuus. Viljelyvarmuus tarkoittaa laonkestoa, tasaista kukintaa ja vähäistä varisemista”, Pärssinen sanoo.

Pari vuotta sitten viljelyyn tullut Sampo oli aikaisuudessa edistysaskel vanhaan Kontuun nähden. Se tuleentuu noin viikkoa aikaisemmin kuin Kontu.

”Aikaisuus on ison työn takana, koska maailmalta ei löydy aikaisuuden lähteitä. Sitä pitää puristaa Borealin omasta materiaalista risteytysten ja takaisinristeytysten avulla.”

Pärssinen uskoo, että uudet lajikkeet herättävät kiinnostusta härkäpavun viljelyyn. Sammon myötä pavun viljely on levinnyt vähän pohjoisemmaksi.

Haitta-aineet vähenevät

Tärkeitä ominaisuuksia uusissa lajikkeissa ovat myös taudinkestävyys ja laatuominaisuudet. Valkuaista pitää olla ja visiini- ja konvisiinipitoisuudet pitää saada mahdollisimman pieneksi, jotta sato sopii rehuksi siipikarjalle ja emakoille. Markkinoille tulevissa uusissa lajikkeissa Vireessä ja Intossa visiini- ja konvisiinipitoisuudet ovat enää viidestoistaosa vanhojen lajikkeiden pitoisuudesta.

Myös tanniinittomuuteen kiinnitetään huomiota. Maailmalla on valkokukkaisia lajikkeita, joiden siemenessä ei ole tanniinia.

”Meilläkin on sellaista materiaalia, ja mahdollisesti tulee sellaisia lajikkeita myös. Tanniinittomuus parantaa sulavuutta sekä valkuaisen että hiilihydraattien suhteen, mutta sen haittapuoli on 20–30 prosenttia huonompi sato. Tanniinittomuusgeeniin liittyy tekijä, joka pienentää satoa”, Pärssinen kertoo.

Selvä satoloikka tulossa

Sampo-lajikkeen tulo markkinoille oli askel lyhyempään kasvuaikaan. Viime kesänä ensimmäistä kertaa laajasti viljelyssä ollut Louhi on Sampoa myöhäisempi, mutta selvästi satoisampi ja vahvavartisempi.

Pärssinen kertoo, että märkänä kesänä 2017 Louhi tuotti Helsingin yliopiston koeruuduilla seitsemän tonnin sadon, paremmin kuin viljat.

”Se on ehkä sen ultimaattinen, äärimmäinen, potentiaali, kun kosteutta riittää ja sadon saa vielä syksyllä puitua.”

Seuraava satohyppäys tehdään Vire-lajikkeella. Sen siementä viljellään ensi kesänä laajasti, joten tulevan syksyn sadosta sitä todennäköisesti on tarjolla. Virallisten lajikekokeiden mukaan se pesee muut lajikkeet sadossa mennen tullen.

”Vire tulee tuomaan paljon uutta kysyntää haitta-aineettomuutensa ja satoisuutensa vuoksi”, Pärssinen uskoo.

”Uusien lajikkeiden lakoisuus on selvästi vähäisempää kuin Kontulla. Kontun ongelma on, että heinäkuun kovat sadekuurot katkovat varsia. Uudet lajikkeet ovat sitä vahvempia.”

Satoisat lajikkeet ovat usein valkuaisen suhteen heikompia, niin myös Vire. Sen valkuaispitoisuus jää pienemmäksi kuin Louhella ja Sampolla, mutta hyvän sadon myötä valkuaissato hehtaarilta on silti selvästi suurempi.

”Härkäpavun molemmat käyttömuodot ovat lisääntymässä. Rehukäyttö on nyt vielä selvästi runsaampaa, mutta suomalaisten elintarvikevalmistajien kehittyvät vientinäkymät voivat muuttaa tilannetta huomattavastikin. Jalostuksen kannalta tämä ei ole ongelma, tulevat haitta-aineettomat lajikkeet soveltuvat yhtä hyvin sekä rehu- että elintarvikekäyttöön”, Pärssinen toteaa.