Maatalousyrittäjien tulevaisuudenuskoa voidaan vahvistaa nuoria viljelijöitä tukemalla ja hakemalla leveämpiä harteita isojen investointien kantamiseen.
Nuoret viljelijät ovat kriittinen ja elintärkeä resurssi suomalaisen ruuantuotannon varmistamiseksi tulevaisuudessa. Heidän joukkonsa pienenee kuitenkin koko ajan.
– Nuorten viljelijöiden osuus kaikista maatalousyrittäjistä on ollut tasaisen tappavassa laskussa viimeiset 10–15 vuotta, maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen toteaa.
Trendi on samansuuntainen koko EU-alueella.
Tilastokeskuksen mukaan alle 35-vuotiaiden viljelijöiden osuus on vähentynyt reilusta 8 prosentista hieman yli 6 prosenttiin vuosina 2010–2023. Samaan aikaan yli 65-vuotiaiden viljelijöiden osuus on hypännyt vajaasta 9 prosentista yli 20 prosenttiin.
Suomessa on tällä hetkellä noin 40 000 toimivaa maatilaa, joista alle neljäsosa tuottaa noin 80 prosenttia maatalouden kokonaisvolyymista.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Maa- ja metsätalousverotukseen tuli viime ja tänä vuonna joitain muutoksia, jotka parantavat maa- ja metsätilan verosuunnittelumahdollisuuksia. Ne kannattaa hyödyntää heti kevään veroilmoituksessa.
Käskyttävä johtaminen on historiaa. Hyvä johtaja on empaattinen, mutta myös jämäkkä ja johdonmukainen ja pystyy tekemään päätöksiä. Maanviljelijäkin tarvitsee johtamisoppia, sanoo Ilmo Aronen.
Suomen maataloutta pitää monipuolistaa ja saada ravinteet ja raaka-aineet kiertämään nykyistä tehokkaammin, sanoo yksikönjohtaja Anu Kaukovirta Luonnonvarakeskuksesta (Luke). Hän katsoo, että politiikkamuutos ja uudet kannustimet vauhdittaisivat tätä kehitystä.
Maatalous, maaseudun asiat ja elintarviketalous tulivat tutuiksi Päivi Kujalalle yritysneuvojana ja tukihallinnossa. Nyt hän edistää maaseudun elinvoimaisuutta tutkimuksen keinoin.
Maa- ja metsätalousmaa on pääsääntöisesti kiinteistöverosta vapaata, mutta tuotantorakennukset eivät ole. Joillekin metsänomistajille on tullut tänä vuonna yllätyksenä kiinteistöveromaksu.
Viime vuosien voimakkaat säävaihtelut ovat korostaneet säähavaintojen merkitystä maatilojen arjessa. Tilan oma sääasema tarkentaa viljelytoimia. Paikallisia säähavaintoja voidaan seurata ajantasaisesti lähes mistä tahansa, ja tekniikka mahdollistaa jopa kastelun automatisoinnin.
Kesäkuun alussa osui silmiin Maaseudun Tulevaisuuden lehtiotsikko: "Puuta karttuu metsiin luultua vähemmän". Jahas, nyt ovat menossa tällaiset trendit. Luonnonvarakeskus on korjaamassa arviotaan tulevien vuosikymmenten metsien kasvusta. Tarkkaan ottaen kasvu on laskemassa nykyisillä hakkuumäärillä 103 miljoonasta alle 100 miljoonaan kuutioon. Hiipuva kasvu johtaisi samalla metsien hiilinielun pienenemiseen. Sinänsä asian käsittelyssä ei pitäisi olla mitään erikoista. Luken…
Kuivuus kurittaa kasvinviljelijää, mutta murehduttaa myös metsänomistajaa. Kivennäismaiden vesitalouteen ei juuri voi vaikuttaa. Sen sijaan ojitetuilla turvekankailla vedenpintaa on mahdollista nostaa ja siten turvata puuston kasvu muuttuvassa ilmastossa.
Tiukentuneet torajyvien raja-arvot ovat haaste etenkin hybridirukiille, joka on populaatiolajikkeita alttiimpi torajyvälle. Viljelijän keinoja torjua torajyvää ovat hyvä viljelykierto, terve, peitattu kylvösiemen ja huolelliset viljelytoimet.
Kaksi vuotta sitten Suomessa aloitti uusi rahasto, jonka ajatuksena oli tuoda markkinoille uusi väline lisämaakauppojen rahoittamiselle ja vuokrapeltojen tarjonnalle. Vaikka ajatus oli teoriassa hyvä, se ei toiminut käytännössä, ja nyt rahasto on ilmoittanut toimintansa lopettamisesta.Peltorahasto ajautui omaan mahdottomuuteensa, koska sille ei ole kysyntää. Tavanomaiset pankit kyllä rahoittavat järkevät lisämaakaupat, eikä järjettömiä kauppoja pidä kenenkään rahoittaa.…
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.