Peräkylän kevätseurannastapäivää! Täälläpäin ovat tänä talvena olleet lumet aika vähissä, mutta silti sitä vielä notkoissa ja pohjoisrinteillä paikoin reippaastikin riittää. Pihasta sulava lumi paljastaa kaikenlaista rompetta haravasta puutarhatuoliin ja tielanaan, jotka ovat näemmä talvehtineet hangen alla ihan kivasti. Syysvehnäpelto paljastui lumen alta jo varhain maaliskuun alussa ja näyttää edelleen aika ruskealta. Toisin kuin naapurilla, jonka puolella kaikki on aina vihreämpää…
Koska veroilmoitukset on jo tehty, ja varsinaisiin kevättöihin ei vielä ole kiirettä eikä polttopuusavottakaan ole oikein ottanut lähteäkseen liikkeelle, on ollut aikaa seurailla myös ihmislajin keväistä liikehdintää maatilamme lähimaastoissa.
Ihmisalalajeista ensimmäisenäkevätaurinkoon virkosivat tänäkin vuonna pilkkijät. Näitä esiintyy laajalti keskisuurten vesistöjen kevätjäillä ja sulien virtapaikkojen välittömässä läheisyydessä heti maaliskuun ensimmäisten aurinkoisten sunnuntaipäivien aikoihin. Täällä ydinmaaseudulla pilkkijöiden kevätrituaaleihin näyttää edelleen kuuluvan auton ajaminen mahdollisimman lähelle apajia, eli yleensä tilakeskuksen liittymään tai rantasaunan polun alkupäähän tientukkeeksi.
Heti lumien sulettua mökkiteiltä kömpivät talvipesistään esille mökkiläiset. Näistä ensimmäisenä kevätilmoja kerkeävät yleensä aistimaan varttuneemmat yksilöt, jotka myös talvihorroksestaan virottuaan pursuavat tarmoa päästä puuhaamaan kaikenlaista pientä ja isompaa projektia. Tämän alalajin tunnistaakin usein jo etäältä kantautuvasta moottorisahan katkonaisesta pärinästä tai auton peräkärryssä kulkevasta lautakuormasta.
Kun keväänensimmäinen töyhtöhyyppä alkaa kujerrella soidintanssiaan (edelleen kulahtaneen ruskeassa) vehnäpellossa, tietää, että hetkenä minä hyvänsä on taas mahdollisuus myös bongata ihkaoikeita lintubongareita. Nämä kulkevat pienehköinä parvina hälytyslaitteet muassaan muuttolintuparvien perässä sillä erolla, että eivät lennä, vaan heidän kulkuneuvonsa aiheuttavat hieman samantyyppistä ongelmaa kuin edellä mainittu pilkkijöiden alalaji. Heidän pyrähtelynsä paikasta toiseen vaan on hieman vaikeammin ennustettavaa, koska ikinä ei tiedä, mikä sinipyrstösirriäinen tuonne lepikkoon lennähtää ja tietämättään aiheuttaa laajaa vahinkoa rantapellossa, ruuhkaa rospuuttotiellä ja suistumisia pientareilla.
Kun nämä kausi-ihmiset ovat kaikonneet, alkavat pikkuhiljaa näyttäytyä myös kanta-asujaimistoon luokiteltavat isäntämiehet, jotka kulkevat pitkin pellonpientareita itsekseen mutisten, pellon kosteutta arvioiden ja syysviljojen kuntoa manaten. Kevät on tullut ja elämä kevättulvien jälkeen laskeutunut uomiinsa Peräkylän havaintoasemalla.
Keinotekoisia raaka-aineita korvaavalle kuituhampulle haetaan nyt markkinoita. Kuituhamppua kolme vuotta viljellyt Jyrki Siira on todennut sen erinomaiseksi maanparannuskasviksi. – Koska viljelykiertoon tarvitaan syväjuurisia kasveja, mieluummin valitsen sellaisen kasvin, josta maksetaan kuin sellaisen, joka murskataan peltoon.
Korianteri on viljelykierrollisesti ja tuotto-odotustensa vuoksi kiinnostava erikoiskasvivaihtoehto. Korianterille on maailmanlaajuiset markkinat, ja siitä voi Suomessa tulla jopa samankaltainen menestystuote kuin kuminasta. Viljelyala on nyt noin 700 hehtaaria, mutta se voi helposti kolminkertaistua lähivuosina.
Helsinkiläinen Leena Pesu etsii sopimusviljelijöitä ympäristöystävälliselle kuitupellavalle. Hän haluaa, että sitä viljeltäisiin taas Suomessa vuosikymmenien tauon jälkeen. Tiloilla Orimattilassa ja Pälkäneellä on saatu viljelystä hyviä kokemuksia, kuitupellava on hyvä lisä viljelykiertoon.
Tansania on yksi Afrikan vakaimmista valtioista ja samalla yksi maanosan nousevista maatalouden kasvumaista. Maatalous on talouden kivijalka ja myös suurin yksittäinen työllistäjä. Epävarmuustekijöitäkin on.
Maa- ja metsätalousmaa on pääsääntöisesti kiinteistöverosta vapaata, mutta tuotantorakennukset eivät ole. Joillekin metsänomistajille on tullut tänä vuonna yllätyksenä kiinteistöveromaksu.
Viime vuosien voimakkaat säävaihtelut ovat korostaneet säähavaintojen merkitystä maatilojen arjessa. Tilan oma sääasema tarkentaa viljelytoimia. Paikallisia säähavaintoja voidaan seurata ajantasaisesti lähes mistä tahansa, ja tekniikka mahdollistaa jopa kastelun automatisoinnin.
Kesäkuun alussa osui silmiin Maaseudun Tulevaisuuden lehtiotsikko: "Puuta karttuu metsiin luultua vähemmän". Jahas, nyt ovat menossa tällaiset trendit. Luonnonvarakeskus on korjaamassa arviotaan tulevien vuosikymmenten metsien kasvusta. Tarkkaan ottaen kasvu on laskemassa nykyisillä hakkuumäärillä 103 miljoonasta alle 100 miljoonaan kuutioon. Hiipuva kasvu johtaisi samalla metsien hiilinielun pienenemiseen. Sinänsä asian käsittelyssä ei pitäisi olla mitään erikoista. Luken…
Kuivuus kurittaa kasvinviljelijää, mutta murehduttaa myös metsänomistajaa. Kivennäismaiden vesitalouteen ei juuri voi vaikuttaa. Sen sijaan ojitetuilla turvekankailla vedenpintaa on mahdollista nostaa ja siten turvata puuston kasvu muuttuvassa ilmastossa.
Tiukentuneet torajyvien raja-arvot ovat haaste etenkin hybridirukiille, joka on populaatiolajikkeita alttiimpi torajyvälle. Viljelijän keinoja torjua torajyvää ovat hyvä viljelykierto, terve, peitattu kylvösiemen ja huolelliset viljelytoimet.
Kaksi vuotta sitten Suomessa aloitti uusi rahasto, jonka ajatuksena oli tuoda markkinoille uusi väline lisämaakauppojen rahoittamiselle ja vuokrapeltojen tarjonnalle. Vaikka ajatus oli teoriassa hyvä, se ei toiminut käytännössä, ja nyt rahasto on ilmoittanut toimintansa lopettamisesta.Peltorahasto ajautui omaan mahdottomuuteensa, koska sille ei ole kysyntää. Tavanomaiset pankit kyllä rahoittavat järkevät lisämaakaupat, eikä järjettömiä kauppoja pidä kenenkään rahoittaa.…
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.