Luonnonvarakeskuksen syyskuussa julkistama kuivikemarkkinoiden selvitys on totista luettavaa. Turpeen nosto vähenee rajusti, kutteri ja sahanpuru ohjautuvat energiaksi ja korvaavat materiaalit ovat vähissä.
Turvetarjonta on tällä hetkellä noin 1,3 miljoonaa kuutiota vuodessa ja ennusteen mukaan tarjonta putoaa viiden vuoden kuluttua lähes puoleen. Määrällisesti eniten tarjonta vähenee Länsi-Suomessa, missä nostomäärät ovat suurimmat.
– Sateiset kesät voivat pahentaa tilannetta, sillä varastoja ei juuri ole eikä polttoturve sovellu kuivikekäyttöön, selvitystä tekemässä ollut tutkija Katariina Manni lisää.
Vaikein tilanne on siipikarjatiloilla, joista noin 90 prosenttia käyttää kuivikkeena turvetta.
– On vaikeaa löytää korvaava materiaali, jolla turvattaisiin lintujen puhtaus, jalkaterveys ja antibioottivapaa tuotanto turvetta vastaavasti. Muille eläimille korvaavia materiaaleja on, vaikka niidenkin suhteen kustannusvaikutus ja riittävyys ovat jo nyt kriittisiä, Manni sanoo.
Selvityksen tekijät painottavatkin, että hyviksi koettujen materiaalien eli turpeen ja kutterin saatavuudesta on huolehdittava vähintään siihen saakka, että niille on aidosti saatavilla toimivia ja hinnaltaan kilpailukykyisiä vaihtoehtoja.
– Kuivikehuolto tarvitsee pikaisesti alan toimijoiden kesken laaditun tiekartan, jossa on konkreettiset lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitelmat ja toimenpide-ehdotukset kestävän kuivikehuollon turvaamiseksi.
Selvitys nostaa esille myös tilojen välisen yhteistyön lisäämisen kuivikkeiden viljelyssä ja tuotannossa.
Korvaavien materiaalien saatavuutta ja kustannustehokkuutta on parannettava nopeasti sekä kehitettävä niiden tuotantoa ja prosessointia.
– Kuivikehuollon kehittämiseksi tarvitaan kannustimia, tutkimusta, uusia innovaatioita ja hyviä käytännön esimerkkejä. Yrityksiltä tarvitaan rohkeita avauksia panostaa kuiviketuotantoon. Lisäksi on tehtävä markkinakartoituksia, jotta tuotetaan tarvetta vastaavia kuivikkeita, Manni tiivistää.
Kuivikemateriaalin tuottajia on Suomessa melko vähän ja tuotteet ovat enimmäkseen puupohjaisia. Uuden tyyppisten materiaalien tuotanto ja markkinat ovat pienet, mutta yritykset ovat selvityksen mukaan niistä kiinnostuneita.
Sahateollisuudesta saadaan sivutuotteena purun ja kutterin lisäksi myös puukuitua, joka soveltuu niin ikään kuivikkeeksi. Sitä on jo markkinoilla vähäisiä määriä.
Pajuhakkeen kuivikekäytön lisääntymistä jarruttavat pienet viljelyalat ja vaihtoehtoiset käyttömuodot.
Märkää, mutta määrällisesti ja ominaisuuksiensa puolesta sopivaa kuiviketta ovat myös paperi- ja kartonkiteollisuuden sivuvirtoina muodostuvat lietteet. Samoin kierron toinen pää, sanomalehtipaperi, ellei käytetty muste tai väriaine sisällä haitallisia aineita.
Korsimateriaaleista yleisimmän eli oljen laskennallinen satopotentiaali on noin 1,7–2,8 miljardia kiloa, jos kaikki olki korjattaisiin. Peltomaan orgaanisen aineksen säilyttämisen kannalta oljen korjaaminen puitavien viljojen kasvustoista vuodesta toiseen ei kuitenkaan ole suositeltavaa.
– Oljen käyttöä voisi kehittää karja- ja kasvinviljelytilojen yhteistyönä, jotta pellolta kerätty olki palautuisi takaisin esimerkiksi kuivikelannan muodossa, Manni ehdottaa.
Ruokohelpi toimii hyvin varsinkin nautojen kuivikkeena ja sen etuina ovat pitkä kasvupeitteisyys, mahdollisuus korjata kesällä tai keväällä ja soveltuvuus myös turve- ja multamaille. Ruokohelven tuottopotentiaali olisi noin 10 miljoonaa kiloa laskettuna 4 000 kilon hehtaarisadolla.
Oljen ja ruokohelven käytön lisäys vaatii korjuun, prosessoinnin ja kuljetusten tehostamista.
Hampun, osmankäämin ja järviruo’on saamiseksi potentiaalisiksi kuivikkeiksi tarvitaan vielä paljon kehitystyötä koko tuotantoketjussa.
Ominaisuuksiltaan turpeen tapainen rahkasammal sopisi hyvin esimerkiksi broilereille. Käyttö vaatii kuivauksen ja korjuun kehittämistä sekä luontoarvojen huomioimisen, sillä sammaleen kasvu on hidasta ja palautuminen ennalleen voi kestää 30 vuotta.
Hyväksi havaittua hiekkaa on kuivikkeena käytössä vähäisiä määriä nautojen syväparsissa ja karsinoissa. Hiekka voi olla työläs materiaali, se vaatii teknisiä erityisratkaisuja lietelantajärjestelmissä ja sen kierrätys on toistaiseksi vähäistä.
Lannasta separoitu kuivajae on alun investointikustannusten jälkeen edullista kuiviketta ja se mahdollistaa tilan omavaraisuuden kuivikehuollossa. Kaikille tiloille kuivajae ei sovi hygieniariskiensä vuoksi, ja kuivikekäytölle tarvittaisiinkin selkeä ohjeistus elintarvikehygienia- ja eläinterveysriskien minimoimiseksi.
Kuivajaekuivituksen mikrobikasvu on hallittavissa käyttämällä vain tuoretta kuivajaetta, kuivittamalla päivittäin ja huolehtimalla parsien puhtaudesta. Laboratoriotutkimuksissa aika ei lisännyt mikrobikasvua puhtaassa kuivajakeessa toisin kuin navettaolosuhteissa tehdyissä tutkimuksissa. Siten syy kuivajaeparsien mikrobikasvuun lienee parsiin sorkissa tulevan lannan mikrobeissa, joille kuivajae tarjoaa kasvualustan.
Jos kuivajakeen kanssa käytetään jotain muuta kuiviketta, on se valittava tarkoin, jotta seoksesta ei muodostu mikrobikasvua lisäävä alusta. Tilakokemusten perusteella turve ei sovi kuivajakeen kanssa käytettäväksi. Ruokohelpisilppu sen sijaan vaikuttaa tutkimusten mukaan sopivalta lisäaineelta.
Naudoilla voidaan tutkimusten perusteella käyttää kuivikkeena hevosten kuivikelantaa. Sen sijaan separoidun kuivajakeen käyttö muiden kuin nautojen kuivikkeena vaatii vielä tutkimusta.
Teksti perustuu Luonnonvarakeskuksen Kuivikeselvitys – Kuiviketilanteen nykytilan tarkastelu ja lähitulevaisuuden kehitysnäkymien arviointi -tutkimukseen sekä FarmGas-PS2 -hankkeen kuivajakeen kuivikekäytön tutkimuksiin ja testauksiin.
Laumanvartijakoiria on monia rotuja, mutta niille on yhteistä voimakas tarve vartioida omaa laumaa ja suojella sitä petoja vastaan. Iisalmelaisella tilalla on jo kolmas koira kasvamassa tehtäväänsä.
Suomalainen lypsykarja on maailman parhaimmistoa, sanoo Faban siemenen tuotepäällikkö Kimmo Pitkänen. Hän näkee työssään jalostuksen koko ketjun.
Kun metsäyhtiöt eivät kiinnostuneet pienen, Tarjannevedellä sijaitsevan saaren hakkuusta, päätti metsänomistaja Kati Korhonen teettää saarisavottansa hevosvoimin.
Paimiolainen Perkkiön tila on oman tiensä kulkija. Kaikki eläimet emakoista ja karjuista pikkupossuihin sekä lampaisiin saavat ulkoilla ympäri vuoden. Laidunliha kulkee tilalta suoramyyntinä tiedostavien ja laatua arvostavien kuluttajien lautasille.
