Nurmisiementuottajat
peräävät hintaan riskilisää.
Osmo Koponen perustaa
siemensopimukset
molemminpuoliseen
luottamukseen. Hinnan
pitää olla sellainen, että
sillä elää sekä tuottaja
että pakkaaja.
Pohjois-Karjalan Siemen on Tilasiemen-ketjuun kuuluva pakkaamo Liperissä. Sen omistajat Riikka ja Osmo Koponen viljelevät itsekin siemeniä 215 hehtaarin tilallaan.
Lähes puolet peltoalasta, noin 90 hehtaaria, on vuosittain nurmisiementuotannossa. Sen lisäksi tilalla tuotetaan viljoja, hernettä ja rypsiä.
”Toki nurmisiemenet ovat haastavia, mutta ehkä juuri siksi mielenkiintoisia. Riski on iso – vilja olisi varmempi, mutta onnistuessaan tämä on hyvä valinta. Onhan hullunkurista tuoda ulkomailta siementä, jota voi meilläkin tuottaa”, Osmo Koponen sanoo.
Pakkaamona Koposet viljelyttävät siementä 850 hehtaarilla. Siitä nurmen siementä on noin kolmannes, viime kesänä oli 240 hehtaaria: timoteita, nurminataa, ruokonataa ja puna-apilaa.
Pakkaamossa käsitellään vuosittain yli sata tonnia nurmen siementä. Viljan siementä kunnostetaan ja säkitetään 1 500–2 000 tonnia.
”Silti olemme nurmensiemenessä oston puolella. Tämä on nurmialuetta ja nurmensiementä kysytään.”
Nurmisiemenen tuottajia kaivattaisiin lisää. Erityisesti natojen viljelyä pidetään riskaabelina, tuottajista on selvä pula.
Nurminadan siemenala on viime vuosina kasvanut, mutta ei riittävän nopeasti. Viljelyvarmuutta kaivattaisiin lisää.
Jaettu lannoitus toimii
Nurmisiementen vuosittainen satovaihtelu on hurjaa. Edelliskesänä Koponen pui neljän hehtaarin ruokonata-alaltaan yhteensä 3 700 kiloa. Tänä vuonna ruokonataa oli 12 hehtaaria, mutta kokonaissato jäi pienemmäksi.
”Vuonna 2015 saatiin tosi hyvä sato. Timoteista saimme 900 kiloa hehtaarilta. Johtuisiko hyvä tulos siitä, että kevät oli tosi hidas ja kostea? Nata tekee siemenaiheet jo edellisenä syksynä, mutta tuolloin se lähti hyvään kasvuun. Tänä vuonna kevät oli kuiva ja eteni nopeasti”, Koponen pohtii.
Hän lannoittaa nurmisiemenet jaetusti kahdessa osassa: ensimmäisen kerran ennen kylvöjä, ja toisen kerran kylvöjen jälkeen. Aikaeroa tulee parisen viikkoa. Kokonaistyppimäärä on 80–90 kiloa hehtaarille. Tänä kesänä hän jakoi siitä puolet kummassakin lannoituksessa. Natojen syyslannoituskin kiinnostaisi, jos löytyisi sopiva tuote.
Onnistunut nurmisiemenen viljely lähtee peltojen kunnostuksesta. Kalkitus ja toimiva ojitus ovat peruskauraa. Sen lisäksi peltolanalla tasataan painanteet pois.
”Vesipainanne voi näyttää pieneltä eikä satoero ehkä näy silmällä, mutta lopputuloksessa koko lohkon sadossa se näkyy.
Vanhoja pyöränjälkiä ei kannata kuluttaa, vaan kulkea kehityksen polulla. Vain siten voi parantaa viljelyn kannattavuutta ja satotasoja. Matias Rönnqvist on löytänyt omaehtoisten kokeilujen kautta omille pelloille parhaat viljelymenetelmät. Hän testaa tilallaan Vaasassa tavallisesta poikkeavaa lannoitusta kuminalle ja korianterin syyskylvöä.
Viime kasvukauden lämpösummat olivat Suomessa ennätyksellisen korkeat. Sateiden ajoittuminen ratkaisi viljelyn onnistumisen. Neljä viljelijää eri puolilta Suomea kertovat, kuinka heidän tilallaan sujui kasvukausi 2024.
Helsinkiläinen Leena Pesu etsii sopimusviljelijöitä ympäristöystävälliselle kuitupellavalle. Hän haluaa, että sitä viljeltäisiin taas Suomessa vuosikymmenien tauon jälkeen. Tiloilla Orimattilassa ja Pälkäneellä on saatu viljelystä hyviä kokemuksia, kuitupellava on hyvä lisä viljelykiertoon.
Kasvinviljelyyn ja broilerinkasvatukseen keskittyneellä Jartun tilalla katsotaan ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen. Viime kesänä tehtiin kaksi uutta avausta: siirryttiin sokerijuurikkaan viljelyssä robottiaikaan ja aloitettiin leikkokukkien kasvatus avomaalla.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.