Tuhkalannoitus on hyvä keino kierrättää puutuhkan sisältämät ravinteet takaisin metsään. Metsänomistaja saa lämpölaitoksesta tuhkan ilmaiseksi, mutta omatoiminen tuhkanlevitys on melkoinen ponnistus.
Lempääläläiset Matti Mikkola ja Juha Ruuna päättivät hyödyntää tuhkaa maanparannusaineena.
Tuhkan levitys metsiin edellyttää runsasta pinta-alaa. Mikkola ja Ruuna omistavat yhteensä noin 250 hehtaaria metsää. Levitys olisi helpointa tasapohjaisessa metsässä, vaan sellaisia ei Pirkanmaalla liene.
Kaksikon tuhkanlevitykselle tuli sopiva koeala, kun Mikkola teetti viime kesänä neljän hehtaarin avohakkuun. Se piti tehdä, kun kirjanpainajat olivat päässeet tekemään tuhojaan.
Ravinneanalyysi osoitti tuhkassa olevan runsaasti tärkeitä ravinteita eli fosforia ja kaliumia, haitallista kadmium-raskasmetallia oli vain vähän. Tuhkan neutraloiva kyky oli yli 20, mikä hoitaa metsämaan happamuutta hyvin. Mikkolan sanoin tuhkan pH on samaa tasoa kuin huonossa silikaattikalkissa.
Yrittäjät painottavat vasta opettelevansa tuhkan hyötykäyttöä. Heille metsän tuhkalannoitus on pitkäjänteistä maanparannusta. Maapohjat ovat moreenia, joten suotuisat vaikutukset tuskin näkyvät lähivuosina.
Tuhkalannoitusoppaiden mukaan tuhka ei juuri sovellu kivennäismaille, koska ne eivät sisällä typpeä. Mikkola ja Ruuna aikovatkin levittää tuhkaa niin, että varmasti riittää: 7 000–10 000 kiloa hehtaarille.
Hakkuuaukkoon on tuhkanlevityksen jälkeen keväällä tulossa laikutus ja männynkylvö. Sitten metsänomistajien pitää seurata, uhkaako fosforin edistämä heinän kasvu männyntaimia.
Mikkola aikoo loppukeväällä kokeilla tuhkalannoitusta myös harvennettuun metsään.
Tuhka on energia- tai lämpölaitoksen näkökulmasta jätettä. Kun Lempäälän Energia Oy kysyi paikallisilta yrittäjiltä, kiinnostaako heitä ottaa vastaan tuhkaa, Mikkola tarttui ideaan. Aluksi hän hankki energialaitokselta tuhkan ravinneanalyysin.
– On paha tapa innostua vähän kaikesta kuten Vilénin Sulo, jolle kelpasi kaikki, kun ilmaiseksi sai, Mikkola kommentoi. (Sulo Vilén on Tankki täyteen -tv-sarjan hahmo vuosilta 1978–1980.)
Lempäälän Energia polttaa metsätähde-, kokopuu- ja rankahaketta sekä puuteollisuuden sivutuotteita. Energiayhtiön tuotantoinsinööri Henri Kalliokoski kertoo kunnallisen lämpölaitoksen aiemmin vieneen tuhkat naapurikuntiin Vesilahdelle ja Urjalaan.
– Tuhkaa ei voi määräänsä enempää käyttää lannoitteena, joten meidän pitää vaihtaa tuhkanvientikohde, kun vastaanottaja ei tuhkaa enää tarvitse, Kalliokoski sanoo.
Hän laskee, että Lempäälän kahdelta lämpölaitokselta viedään 8,5-kuutioisella kontilla tuhkaa noin 4 000 kilon lasteina. Tuhkaa kertyy vuodessa noin 120 konttia ja liki 500 tonnia.
Mikkola sanailee, että tuhkan levittämisen jälkeen tuhka ei tunnu tulleen ilmaiseksi.
– Tuhkan vastaanottaja sitoutuu pitämään talvisin laanipaikat ja tiet aurattuina. Kun lämpölaitoksen auto jää jumiin, koen, että minun on se sieltä vedettävä liikkeelle. On tähän aikaa mennyt, vaan enpä ole aiemminkaan työtuntejani laskenut.
Mikkolan vanhemmilla on kuljetusyritys, joten logistiikka toimii. Lannoittajakumppaniksi tulleen Juha Ruunan Mikkola tunsi aloitteelliseksi metsänomistajaksi.
Mikkola kertoo armottoman nettiselaamisen jälkeen hakeneensa kaiketi 1980-lukulaisen levitysvaunun Itä-Suomesta. Vaunun voimansiirto perustuu täysin hihnavetoon, joten kuljetusalusta piti koteloida, jotta kuljetus ei katkeaisi, kun hihnaväleihin tarttuisi risuja tai muuta ylimääräistä. Koteloinnin jälkeen Mikkola testasi vaunua kalkinlevitykseen viime vuoden keväällä.
Lempäälän Energia toi ensimmäiset tuhkat viime kesänä. Se oli liian kevyttä ja liian kuumaa levitettäväksi. Ruuna havaitsi kuumuuden heti, kun alkoi kaivinkoneella levittää tuhkaa.
– Metsänpohjani meinasi kärähtää, ja ensimmäinen kauhaisu sylki kuin laavaa kohti konetta. Lopetin kauhomisen, eikä sinne enää kipata. Kivisen metsän maaperä on niin ohutta, että metsäpalon riski on suuri, Ruuna kertoo.
Mikkola ja Ruuna jättivät tuhkat kasoihin kostumaan, mikä lisäsi tuhkan painon levittämiskelpoiseksi.
Kaksikon metsien pinnanmuodot ovat epätasaiset, joten he aikoivat tehdä ensimmäiset levitykset viime lokakuussa, lumien tultua. Vahvan lumen aikana ei tule juuristovaurioita, jotka altistaisivat juurikäävälle. Levitys ei onnistunut, kun Ruuna täräytti vaunun kiveen siten, että sen akseli katkesi.
– Pitäisi löytää maastokelpoisempi kärry tai nykyvaunun alle sopivammat pyörät, jotta vaunu kulkisi lumihangessa, kivien ja kantojen päällä, Ruuna miettii.
Talven aikana paikallinen kyläseppä korjasi vaunua useita kertoja. Venäläisvaunu työllistää seppää myös jatkossa.
– Varaosia ei saa Maasta eikä Kuusta. On pyydettävä kyläseppää tekemään niitä, Mikkola sanoo.
Mikkola on hankkinut nykyisiä renkaita kapeammat ja 25 senttiä korkeammat renkaat. Niille kyläseppä tekee sovitteen, ja renkaat vaihdetaan kesällä, jotta vaunun peräpäätä saadaan ylöspäin.
Painopisteen muutos voi tosin tehdä vaunusta kiikkerän. Toisaalta nuori mies ei pelkää vaunun kaatumista, kun on sen kerran jo kaatanut.
Mikkola haaveilee, että tulevina vuosina saisi levitysvaunun vanhan metsäkoneen päälle. Nykyvaunun levityskorkeus on niin matala, että tuhka pysähtyy mättäisiin, eikä hienojakoinen tuhka leviä juuri vaunua leveämmälle.
– Kun metsäkone on päässyt tekemään työnsä metsässä, pystyyhän se sinne toisenkin kerran menemään. Koneen noin kahdeksanmetristä puomia pitäisi päästä hyödyntämään, Mikkola visioi.
Metsän vesitaloudesta huolehtiminen uudistusaloilla ja suometsissä on puuston kasvun kannalta keskeinen tekijä. Ojituksen tarpeellisuutta on tutkittu yhä liian vähän etenkin jatkuvapeitteisessä suometsätaloudessa.
Vanhoja pyöränjälkiä ei kannata kuluttaa, vaan kulkea kehityksen polulla. Vain siten voi parantaa viljelyn kannattavuutta ja satotasoja. Matias Rönnqvist on löytänyt omaehtoisten kokeilujen kautta omille pelloille parhaat viljelymenetelmät. Hän testaa tilallaan Vaasassa tavallisesta poikkeavaa lannoitusta kuminalle ja korianterin syyskylvöä.
Kuivuutta ei ole perinteisesti pidetty merkittävänä riskinä Suomessa. 2000-luvulla esiintyneet pitkät kuivat kaudet ovat kuitenkin herättäneet viljelijät ja päättäjät suunnittelemaan toimia kuivuusriskien hallitsemiseksi. Ennakoinnissa voi hyödyntää alueellisia kuivuusennusteita, ja yllättävänkin moni pelto sijaitsee mahdollisella etäisyydellä kasteluveden lähteestä. Mutta mitä kastelu maksaa?
Puolet itävyyden vaihtelusta selittyy kasvukauden säällä. Kuivuuden tai sadejakson ajoittumisella on väliä, ja lisäksi stressi alentaa itävyyttä epäsuorasti.
