Suoramyyntiä suurella sydämellä
Lill-Bredsin marjatilan omistajanvaihdos ei tapahtunut tavanomaiseen tapaan perheen sisäisenä omistajanvaihdoksena. Gustav ja Jenny Hildén ostivat tilan ja jatkoivat viljelyä ja suoramyynnin kehittämistä.
Yrjölän marjatilan yrittäjät hakivat maatalouden kokeilutukea kerryttääkseen tietoa uusista viljelykasveista. Uudet marjalajit ovat nyt löytäneet tiensä kasvutunneleihin. Aika näyttää, tuleeko niistä marjatilan uusia hittituotteita.
Keskellä suomalaista kansallismaisemaa sijaitsevan Yrjölän marjatilan juuret ulottuvat pitkälle, sillä tila vietti 300-vuotisjuhlia viime vuonna. Mahnalan kylässä Maisematien varrella on useamman tilan marjakeskittymä. Isäntä Tommi Yrjölän vanhemmat alkoivat viljellä perunan lisäksi mansikkaa vuonna 1980, ja sukupolvenvaihdoksen myötä vuonna 1999 valikoimiin liittyi myös pensasmustikka.
– Saimme kuulla silloin paljon, että miksi tuollaista kasvatatte, kun metsät ovat mustikoita pullollaan. Tottumukset muuttuvat ja silloinen kokeilu on todellakin kannattanut, emäntä Tiina Harrinkari kertoo.
Marjatila myy lähes kaikki tuotteensa suoramyyntinä. Tilan sijainti on otollinen, sillä asfaltoitu tie vie pihaan saakka ja Tampereellekin on kivenheitto.
– Eikä kukaan ole valittanut näistä maisemista, Tommi Yrjölä sanoo katsoessaan olkansa yli Mahnalanselkää, mistä Nobel-kirjailijamme F.E. Sillanpääkin on ammentanut paljon tuotantoonsa.
Yrjölän marjatilan myytävien tuotteiden lista on herkullisen pitkä ja valikoimiin kuuluu esimerkiksi sokerimaissi. Uusien ideoiden kokeileminen on ollut tilan filosofia jo pitkään. Yrittäjät ymmärtävät myös, että epäonnistumisetkin kuuluvat osaksi prosessia.
– Jos on tuhat ideaa, sataa kokeilee, kymmenen on kohtalaista ja yksi niistä on hyvä. Jos ei koskaan kokeile mitään, sitä taantuu. Meidän kaltaisemme marjatilan täytyy miettiä aina jotain vähän uuttakin. Mikä olisi seuraava hitti, joka saisi ihmiset tulemaan tilallemme, yrittäjät tiivistävät.
Innovatiivista ajattelua on ruokkinut myös matkoilta saatu näkemys.
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Oletko jo tilaaja?
