Oman tilan viljasta leivottavat Kesäkahvio Pakarin herkut löytävät entistä useampia asiakkaita, kun tiedotusta ja markkinointia tehostettiin kokeilutuen avulla.
Sanna Unkila iloitsee Kahvio Pakarin kasvaneista kävijämääristä, joita kokeilutuen avulla syntyneet uudet kotisivut ovat vauhdittaneet.
Kesäkahvio Pakari Oriveden Siitamassa avasi ovensa vappuviikonloppuna, ja emäntä Sanna Unkila pääsi tuttuun tapaansa häärimään tiskin taakse ja leipomaan monenmoisia herkkuja. Isäntä Jussi Unkila on haastatteluhetkellä Juupajoella tekemässä rahtikylvöjä.
– Näin keväisin Jussin kotona käymisen huomaa siitä, että likaiset työhousut ilmestyvät pyykkikoriin, Sanna naurahtaa.
Unkilan tilan kuudes isäntäpari yrittää monipuolisesti. Viljanviljelyn lisäksi tilan isäntä tekee talvisin auraustöitä ja ympärivuotisesti sekä metsäkonehommia että metsurintöitä. Kesällä työllistää myös rehunteko naapuritilalle. Sanna puolestaan pyörittää leipomoa ja kahvilaa, joka toimii vanhassa hirsisessä pakarirakennuksessa. Talvisin häntä työllistävät kirjanpitotyöt.
Kahvio Pakari palvelee asiakkaita vapusta jouluun saakka.
Leipomukset oman pellon viljasta
Kahvio Pakari viettää jo kahdeksatta kesäänsä emäntänsä hellässä huomassa. Sukupolvenvaihdos tilalla on tehty vuoden 2011 tammikuussa. Tampereelta kotoisin olevan Sanna Unkilan piti lähteä matkailualan töihin Espanjaan, mutta hän päätyikin maatilan emännäksi Unkilan tilalle Orivedellle.
– Kävin alkuun tilan ulkopuolella töissä. Tilalla oli lehmiä vuoteen 1995 saakka, minkä jälkeen appivanhempani perustivat leipomon. Siellä aloitin anoppini opissa leipomaan.
Pellolta pöytään -periaate toteutuu täydellisesti Unkilan tilalla, sillä iso osa omilla pelloilla kasvatetusta vehnästä ja kaurasta käytetään Pakarin leipomo- ja kahvilatuotteisiin gluteenittomat pois lukien. Viljat jauhetaan ylöjärveläisessä myllyssä.
– Teen kaikki itse, emmekä käytä lainkaan puolivalmisteita. Mottomme on tuoda lähiruuan merkitystä esille. Kahvilassa istuessaan asiakas näkee pellot, joilla hänen nauttimansa leivonnaisen vehnä tai kaura on kasvanut. Voiko lähiruokaa lähemmäksi enää päästä.
Idea Kahvio Pakarista syntyi valtakunnallisen Lähiruokapäivän aikana vuonna 2019.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Moni maatila saa sivutuloja koneurakoinnista. Länsisalmi-Keisalan tilalla liitännäiselikeinona on some. Alussa maatilasomen kohderyhmänä olivat kuluttajat, mutta melko pian seuraajakunta kasvoi muilla tuottajilla.
Maatilan riskejä on hallittu perinteisesti vahinkovakuutuksilla. Kaikki riskejä ei voi poistaa vakuutuksilla, vaan niihin pitää varautua muilla tavoin.
Simulan tila Oy on viime vuodet kasvanut vauhdilla kahden isäntäperheen voimin. Kaksi päätuotantosuuntaa, kananmunantuotanto ja perunanviljely, ovat tilan tukipilareita. Suuren tilan pyörittämisessä suunnitelmallisuus ja toimiva työnjohto ovat avainasemassa.
Ilmastonmuutos, geopoliittiset tekijät, lisääntynyt kilpailu ja muutokset maailmanmarkkinoilla luovat taloudellista epävakautta eurooppalaiselle maataloustuotannolle. Kansainvälinen asiantuntijaryhmä ideoi ratkaisuja ongelmiin.
Yrjölän marjatilan yrittäjät hakivat maatalouden kokeilutukea kerryttääkseen tietoa uusista viljelykasveista. Uudet marjalajit ovat nyt löytäneet tiensä kasvutunneleihin. Aika näyttää, tuleeko niistä marjatilan uusia hittituotteita.
Opinnäytetyössä selvitettiin typpilannoituksen määrän ja levitysajankohdan vaikutusta rypsin siemenen öljypitoisuuteen. Tulosten perusteella vaikutus voi olla merkittävä.
Kevät ei tänä vuonna jäänyt odottelemaan, ja lumien nopea sulaminen vei traktorit pelloille tavallista aikaisemmin. Kevään keskeinen piirre on ollut monilla alueilla kuivuus. Ilmiö, joka ei ole enää harvinainen poikkeus, vaan yhä tutumpi osa viljelijän arkea. Sään ääri-ilmiöt yleistyvät, ja esimerkiksi kuivuusjaksot lisääntyvät. Tulevaa on silti vaikea ennustaa, oli kyse sitten säästä tai maailmanpoliittisista heilahteluista.…
Mitä maatilalla tapahtuu silloin, kun vaikeista asioista vaietaan? Puhe voi joko rakentaa tai rikkoa yhteistä maatilayritystä. Muiden vuorovaikutustapoja voi pyrkiä ymmärtämään ja omiinsa voi vaikuttaa.
Työssäkäyvien pitäisi kuulemma ottaa enemmän vastuuta vanhustenhoidosta. Kyselin polttopuita tekevältä vanhalta isännältä, että mitäs jos joutuisikin vanhainkodin sijaan meidän armoillemme. Luotto on vahva: Ei ikinä! Porkkana kun on ehkä monimutkaisin organismi, jota kykenen hoivaamaan. No onhan meillä yksi poikalapsi, mutta se varttui täysi-ikäiseksi ilman sen kummempia paapomisia, minun osaltani. Isänsä kyllä osasi sujuvasti kaiken muun…
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.