
Uusi navetta kaksinkertaisti tuotannon
Mäntysaaren tilan uusi navetan kattokorkeus on 12 metriä, joten tilaa ja avaruutta riittää. Sekä hoitajat että eläimet viihtyvät tilassa.
Mäntysaaren tilan uusi navetan kattokorkeus on 12 metriä, joten tilaa ja avaruutta riittää. Sekä hoitajat että eläimet viihtyvät tilassa.
Tinkimätön kaavamainen jatkuvan kasvatuksen suosiminen ei ole metsien, luonnon eikä edes ilmaston kannalta kestävää, muistuttaa Markku Remes.
Luonnonvarakeskuksen syyskuussa julkistama kuivikemarkkinoiden selvitys on totista luettavaa. Turpeen nosto vähenee rajusti, kutteri ja sahanpuru ohjautuvat energiaksi ja korvaavat materiaalit ovat vähissä.
Verkatakkilan tilan yrittäjät tapasivat toisensa kauppatieteen opintojen parissa. Liiketaloudellinen ajattelu näkyy kasvinviljelytilan johtamisessa.
Kymmenkunta vuotta metsänhoidon menetelmänä käytetystä jatkuvasta kasvatuksesta on edelleen melko vähän tutkimustietoa. Aihetta tutkitaan aktiivisesti ja työn alla on lukuisia tutkimuksia.
Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakson johtaja Panu Pettinen ei näe metsäteollisuuden huonossa tulosvuodessa dramatiikkaa. Metsäalalla on hänen mukaansa totuttu suhdanteiden ja puun hinnan vaihteluihin.
Mummokin sen aikoinaan tiesi, ettei suoraan kaivosta nostetulla vedellä saa kastella kasveja. Kaivovesi on vähähappista.
Hämeenkosken harjuilla ja kumpuilevilla laitumilla vaeltaa tyytyväinen kyyttökarja. Luomutila Huljalan Tupalassa on löydetty oma tie, jossa maataloustuotanto on sopusoinnussa luonnon kanssa.
Maiseman muutos on herkkä asia. Maisemahan tavallaan vaan on ja vaikka se muuttuu, muuttuu se niin hitaasti, että sitä ei huomaa. Sen sijaan äkillinen asioiden katoaminen tai tupsahtaminen maisemaan voi järkyttää mieltämme syvästi. Kuten vaikka hakkuukone, puupino tai naapurin uusi traktori. Ja voi maiseman muutoksesta koitua yllättäviä maisemointikustannuksiakin. Joitain vuosia sitten harvennettiin metsää meidän ja
Maatilan johtaminen vaatii työtä ja osaamista. Tärkeitä asioita ei kannata jättää pelkästään muistin tai suullisten sopimusten varaan.
Metsätalouden tulokseen ehtii vaikuttaa vielä joulukuussa. Järkeviä tilinpäätösostoja ja ennakkomaksuja kannattaa harkita.
Boomerit muistavat itsesensuurin ja suomettumisen inhat ajat – joillekin ihanat – Neukkula hyvä, Amerikka paha, Amerikka Vietnamissa, very bad, Neuvostoliitto Afganistanissa ne problema. – "This was the theme of the time." Suomettuneet katsoivat toimintatavat välttämättömiksi ja välttelevät nyt niiden läpivalaisua. Hyökkäys Ukrainaan hautasi illuusiot Venäjän länsi-integraatiosta, sitä oli ymmärretty maan aiemmista aggressioista välittämättä. Hyökkäys aiheutti
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.