
Suunnittele metsätalouden tilinpäätös
Metsätalouden tulokseen ehtii vaikuttaa vielä joulukuussa. Järkeviä tilinpäätösostoja ja ennakkomaksuja kannattaa harkita.
Metsätalouden tulokseen ehtii vaikuttaa vielä joulukuussa. Järkeviä tilinpäätösostoja ja ennakkomaksuja kannattaa harkita.
Boomerit muistavat itsesensuurin ja suomettumisen inhat ajat – joillekin ihanat – Neukkula hyvä, Amerikka paha, Amerikka Vietnamissa, very bad, Neuvostoliitto Afganistanissa ne problema. – "This was the theme of the time." Suomettuneet katsoivat toimintatavat välttämättömiksi ja välttelevät nyt niiden läpivalaisua. Hyökkäys Ukrainaan hautasi illuusiot Venäjän länsi-integraatiosta, sitä oli ymmärretty maan aiemmista aggressioista välittämättä. Hyökkäys aiheutti
Suomessa puukauppa on hiljentynyt vahvan alkuvuoden jälkeen. Kokonaisarvion mukaan hakkuissa mennään reilusti alas, mutta ensi vuonna näyttää paremmalta.
Sisarukset Bertta ja Albert Laaksonen kasvattavat american bashkir curly -hevosia ja ylämaankarjaa Pallastunturin kupeessa Kittilän Raattamassa. Pientilalla itsekin kasvaneet Laaksoset haluavat tehdä työtä eläinten ehdoilla.
Suomen ylijäämäinen viljatase edellyttää viljan vientiä vuosittain. Polar Oats Oy oli ensimmäisiä vakavasti vientiin suuntautuneita viljelijäyhteisöjä.
Lottovoitto. Siltä toimialapäällikkö Jarmo Saariniemestä tuntui, kun kolmas ja viimeinen täysperävaunullinen eläinkuljetusrekka kaartoi Lappian Ammattiopiston Louen maatalouskeskuksen pihaan elokuussa 2022.
Teknologia tuo uusia työkaluja maatalouteen. Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskuksessa (SjT) Paimion Meltolassa kokeiltiin tällä kasvukaudella peltorobotin käyttöä sokerijuurikkaan viljelyssä. Alustavat tulokset ovat rohkaisevia: robotti toimii niin kylvössä kuin rikkojen kitkemisessäkin.
Kevyempi karjanäyttelykonsepti kiinnostaa savolaisia maitotiloja. Pohjois-Savon Karjakerhon Tila-Mansikki-näyttelyyn osallistui tänä vuonna 26 tilaa ja kaikkiaan 92 eläintä.
KoneAgria 2023 veti väkeä Tampereelle, näyttelyyn tutustui 17 200 kävijää kolmen päivän aikana. Messuilla oli mukana ilahduttavan paljon näytteilleasettajia, ja myös uutuustarjonta oli runsas.
Lypsykarjan genetiikka ja sen kysyntä erilaisine painotuksineen on VikingGeneticsin vientipäällikkö Seppo Niskaselle tuttua kuin omat taskut. Miten Niskanen näkee pohjoismaisen lypsykarjan vahvuudet, kun asiaa tarkastelee karjanomistaja maailman toisella puolella?
Vuosikymmenten takaisen suosikkilaulun riimittelijää lienee inspiroinut täysin tyven metsä. Sitä se on todellisuudessa, rauhoittava ja mieltä virkistävä. Mutta metsä voi näyttää toisen luontonsa. Tänä syksynä Pirjo-myrsky muistutti, että syyslehtien riipomisen lisäksi voivat isot puut rytkähtää nurin. Tässä on ehtinyt jo hätääntyäkin, että mikä vihreän aallon edustajiin on mennyt, kun metsänomistajille on koittanut rauhaisampi tovi. Ei
Roikkuvia johtoja, puuttuvia dokumentteja ja palavalle alustalle asennettuja vaihtosuuntaajia. Virheelliset aurinkosähköasennukset ovat pikemmin sääntö kuin poikkeus.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.