
Konemiehessä asuu maamiehen sielu
Maatalouskoneiden kauppias Kalle Piirainen elää mukana viljelijöiden iloissa ja suruissa. Ja tahtoo itsekin välillä pellolle.
Maatalouskoneiden kauppias Kalle Piirainen elää mukana viljelijöiden iloissa ja suruissa. Ja tahtoo itsekin välillä pellolle.
Itikan siemenviljelytila Iisalmessa on tarkka energian kulutuksessa ja monipuolinen sen tuotannossa. Energiaa irtoaa jo maaperästä, auringosta, tuulesta ja grilliöljyistä. Nyt katse on vesivoimassa ja aurinkoenergian varastoinnissa.
Metsäteollisuuden sivuvirroista syntyy jatkoprosessoinnilla puupohjainen Wälly-kuivikekuitu. Useilla erityyppisillä tiloilla pilotoitu tuote vertautuu monilta ominaisuuksiltaan turpeeseen, myös hinnaltaan.
Aika on rahaa ja hukkatöihin kulutettu työaika tuhlausta. Oman navettatyön tehokkuutta kannattaa pysähtyä miettimään.
Kolmen vuoden tilakoe osoitti, että salaojakastelu lisää satoa niin paljon, että veden pumppaaminen sähköllä salaojakaivoihin on kannattavaa. Kokeessa havaittiin myös, että pumppaaminen pitää aloittaa mahdollisimman aikaisin.
Lihasonnien laiduntaminen on taloudellisesti järkevää varsinkin perinnebiotoopilla. Koko kasvatusajan päiväkasvut ja teurastulokset olivat lähes samat laiduntaneilla ja seosrehuruokituilla, mutta ero näkyi rasvaluokissa.
Viljelyaineistojen tarkastelussa herne ja härkäpapu viljan esikasvina vaikuttivat positiivisesti viljan hehtaarisatoon. ProAgrian lohkotietopankista kootun tiedon valossa yksivuotisia palkokasveja kannattaa hyödyntää viljelykierrossa.
Lehmien terveyttä ja kiimaa havainnoiva järjestelmä on osoittanut hyötynsä Viinikan tilalla jo puolen vuoden käytön jälkeen. Järjestelmä raportoi poikkeamista ennen kuin silmällä niitä havaitsee.
Paikkakohtainen kannattavuuskartta on oiva työkalu lohkon tuottavuuden parantamiseen. Jatkuvasti tappiota tuottava lohkon osa kannattaa jättää kokonaan viljelemättä tai korjata tilanne pikaisesti. Tutkimusryhmä selvitti mahdollisuuksia aarikohtaiseen kannattavuuslaskentaan.
Pitkänpohjan tilalla viihtyvät sekä lampaat että ihmiset. Kävimme katsomassa, miten laitumet toimivat lampaanhoidon onnistumisen perustana.
Pellolla ajettujen kilometrien vähentäminen on hyödyllistä sekä kukkaron että ympäristön kannalta. Uusilla suunnitteluohjelmilla voi optimoida ajoreitit.
Maatalouden historiassa on lukuisia keksintöjä, jotka ovat muovanneet tapoja viljellä ja työskennellä pelloilla. 1800-luvulle asti etupäässä lounaisessa Suomessa maatalouden vetoeläiminä suosittiin hevosten lisäksi sitkeitä, mutta hitaita ja kankeita härkiä. Maatalousmenetelmien kehittyessä härkien käytöstä luovuttiin ja siirryttiin hevosiin, jotka toimivatkin viime vuosisadalla pitkään tehokkuuden mittarina. Maataloustyökalu parihevosten vetämänä oli jo sen luokan ratkaisu, että työn uskottiin
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.