Mikä kilisee lehmän mahassa?
Laajentuneen ja siirtyneen juoksutusmahan ensisijainen hoito on aina leikkaus. Lisäksi potilas tarvitsee monipuolista ja tehokasta tukihoitoa turvaamaan toipumista.

Eläin Pellervo on kotieläintuottajan ammattimedia, joka tarjoaa ajantasaista tietoa alan kehityksestä ja tulevaisuudesta. Se palvelee kaikkia kotieläintalouden aloja, niin maidon-, lihan- kuin munantuottajia.
Laajentuneen ja siirtyneen juoksutusmahan ensisijainen hoito on aina leikkaus. Lisäksi potilas tarvitsee monipuolista ja tehokasta tukihoitoa turvaamaan toipumista.
Hyppösen sioista tiedetään älyteknologian avulla miltei kaikki mitattavissa oleva. Älysikalasta kerätty tieto on jo auttanut muuttamaan hoitokäytäntöjä paremmiksi.
Vaikka Suomen kesä on lyhyt, kannattaa navetan viilennykseen panostaa. Jo yli 20 asteen lämpötila voi aiheuttaa terveysongelmia naudoille jopa yli sukupolvien. Ongelmat näkyvät tuotoksen laskuna ja jalkavaivoina. Ala-Fossin tilalla tiedetään, että viilennyspuhaltimet ja -suuttimet auttavat.
Hanna Westman ja Rickard Backman ottivat Hannan sukutilan haltuunsa vuonna 2014, rakensivat navetan emolehmille ja lampaille 2020 ja siirtyivät luomuun. Työn into vei eteenpäin – ja siitä syntyi idea koirametsästä.
Sisarukset Bertta ja Albert Laaksonen kasvattavat american bashkir curly -hevosia ja ylämaankarjaa Pallastunturin kupeessa Kittilän Raattamassa. Pientilalla itsekin kasvaneet Laaksoset haluavat tehdä työtä eläinten ehdoilla.
Lottovoitto. Siltä toimialapäällikkö Jarmo Saariniemestä tuntui, kun kolmas ja viimeinen täysperävaunullinen eläinkuljetusrekka kaartoi Lappian Ammattiopiston Louen maatalouskeskuksen pihaan elokuussa 2022.
Kevyempi karjanäyttelykonsepti kiinnostaa savolaisia maitotiloja. Pohjois-Savon Karjakerhon Tila-Mansikki-näyttelyyn osallistui tänä vuonna 26 tilaa ja kaikkiaan 92 eläintä.
Jalostuksen perusajatus on yksinkertainen: seuraavan sukupolven vanhemmiksi valitaan parhaimmat yksilöt. Käytännössä tilanne on mutkikkaampi, joutuuhan karjanjalostaja ottamaan monia tekijöitä huomioon jalostustyön aikana. Jalostuksen tavoitteet vaihtelevat suuresti eri tuottajien ja karjojen välillä. Yhteistä lienee kuitenkin se, että jokainen karjanomistaja tavoittelee omasta näkökulmastaan mahdollisimman hyvää eläintä. Nykyiset lehmät ovat seurausta jatkuvista valinnoista. Valintojen taustalla vaikuttavat monet tekijät…
Kärköläläisen Laihon tilan lampaat antavat toimeentulon Niina Laiholle. Töitä riittää ympäri vuoden.
Tänä keväänä meillä poikivat ensimmäiset minun jalostamani hiehot eli ne tyypit, joiden isäsonni Reinon olen jo monta vuotta sitten valinnut osaksi karjaamme. Meidän tavoitteenamme on rakentaa risteytyskarja, jossa emot ovat simmental-angus-risteytyksiä, sillä halusimme tilanpidon aloittaessa panostaa niin sanottuun tuotantokarjaan. Koimme, että luomutilana meidän ei kannata ensisijaisesti tavoitella puhdasrotujalostusta, vaan kannattavuuden pilareita pitää etsiä jostain muualta.…
Lypsykarjan genetiikka ja sen kysyntä erilaisine painotuksineen on VikingGeneticsin vientipäällikkö Seppo Niskaselle tuttua kuin omat taskut. Miten Niskanen näkee pohjoismaisen lypsykarjan vahvuudet, kun asiaa tarkastelee karjanomistaja maailman toisella puolella?
Metaani on ilmastopäästöjen pahis. Kahdenkymmenen vuoden tarkastelujaksolla se lämmittää ilmakehää 84 kertaa voimakkaammin kuin vastaava määrä hiilidioksidia.
Kun toisella on hyvä karjasilmä ja toisella pysyvät työkalut käsissä, se on kelpo lähtökohta yhteisnavetalle. Saman kylän miehet yhdistivät osaamisensa ja toteuttivat visionsa parissa vuodessa.
Siitossonnin hankinta emotilalle on iso päätös, jonka tulokset punnitaan tulevaisuudessa. Prosessi alkaa oman karjan tuntemisesta. Vanhantalon tilalle Rautalammille saapui kesällä uusi sonni, Aron Uniikki.
Vuonna 2012 Jussi Oittisella oli menossa kuudes vuosi broileritilan isäntänä. Uusiutuvat energianlähteet olivat jo silloin arkea tilan energiahuollossa. Tuulivoiman ja biopolttoaineiden lisäksi käytössä on nyt aurinkovoimaa, ja lihantuotannon määrä on kasvanut puolella miljoonalla kilolla.
Kuluneella kasvukaudella sai olla tyytyväinen, jos säät sattuivat suosimaan tilan säilörehunurmia ja rehuviljakasvustoja. Pahimmillaan alkukesän kuivuus ja loppukauden sateet rokottivat kaikkia rehuiksi viljeltäviä lajeja ja vielä kasvukauden molemmista päistä. Luonnonvarakeskuksen uusimman satoennusteen mukaan viljoista eniten iskua otti ohra, jonka tämän vuoden sato olisi noin 30 prosenttia edellisvuotta pienempi. Julki tulleiden tietojen mukaan myös viljojen laadussa…
Suomalainen tutkimusryhmä etsii tehokkaampia tapoja vasikoiden nupoutuskivun hoitamiseen.
Vesi on välttämätöntä kaikkiin naudan elimistön elintärkeisiin tapahtumiin. Märehtijöille vesi on hyvin tärkeä osa pötsin toimintaa, ja sitä tarvitaan myös pötsin normaaliin kehitykseen.
Monet kanadalaiset maitotilat ovat Euroopasta muuttaneiden yrittäjien omistuksessa. Kevyt sääntely ja vakaat maitomarkkinat houkuttelevat.
Maatilan Pellervo kertoo maatalousyrittäjien arjesta erilaisilla tiloilla ympäri Suomen. Mitä tiloilla on tehty, jotta voidaan tuottaa hyvää, terveellistä ja turvallista ruokaa kestävästi ja kustannustehokkaasti?
Eläin Pellervo on kotieläintuottajan ammattimedia, joka tarjoaa ajantasaista tietoa alan kehityksestä ja tulevaisuudesta. Se palvelee kaikkia kotieläintalouden aloja, niin maidon, lihan kuin munan tuottajia.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.