Mikä kilisee lehmän mahassa?
Laajentuneen ja siirtyneen juoksutusmahan ensisijainen hoito on aina leikkaus. Lisäksi potilas tarvitsee monipuolista ja tehokasta tukihoitoa turvaamaan toipumista.

Eläin Pellervo on kotieläintuottajan ammattimedia, joka tarjoaa ajantasaista tietoa alan kehityksestä ja tulevaisuudesta. Se palvelee kaikkia kotieläintalouden aloja, niin maidon-, lihan- kuin munantuottajia.
Laajentuneen ja siirtyneen juoksutusmahan ensisijainen hoito on aina leikkaus. Lisäksi potilas tarvitsee monipuolista ja tehokasta tukihoitoa turvaamaan toipumista.
Hyppösen sioista tiedetään älyteknologian avulla miltei kaikki mitattavissa oleva. Älysikalasta kerätty tieto on jo auttanut muuttamaan hoitokäytäntöjä paremmiksi.
Vaikka Suomen kesä on lyhyt, kannattaa navetan viilennykseen panostaa. Jo yli 20 asteen lämpötila voi aiheuttaa terveysongelmia naudoille jopa yli sukupolvien. Ongelmat näkyvät tuotoksen laskuna ja jalkavaivoina. Ala-Fossin tilalla tiedetään, että viilennyspuhaltimet ja -suuttimet auttavat.
Hanna Westman ja Rickard Backman ottivat Hannan sukutilan haltuunsa vuonna 2014, rakensivat navetan emolehmille ja lampaille 2020 ja siirtyivät luomuun. Työn into vei eteenpäin – ja siitä syntyi idea koirametsästä.
Palkitun kalkkunatilan peruskiviä ovat sukutilan perinteet, lintujen hyvinvointi, oma energiantuotanto ja jatkuva uuden oppiminen. Tiedätkö, miten ketsuppipullon korkki liittyy kalkkunankasvatukseen?
Takana on varsin mukava talvi ainakin hiihdon ystävien näkökulmasta. Lumipeitettä piisasi joulukuulta huhtikuulle keskitalven liukastelujaksoa lukuun ottamatta. Kun talvi on hyvä hiihtäjille, on se hyvä myös lehmille, jotka hiihdon sijaan nauttivat lumen pöllyttelystä ulkotarhassa. Lumi puhdistaa sorkkia ja valo piristää eläinkunnan edustajiakin. Lehmistäkin löytyy toki ulkoilmaa inhoavia nörttejä, joille riittää pieni jaloittelu vaikkapa vain navetan
Lehmät tykkäävät käyskennellä ulkona ympäri vuoden. Jaloittelumahdollisuus kannattaa huomioida navetan rakentamista tai remonttia suunnitellessa.
Hiekkaparsien korkeammat rakentamiskustannukset pystytään kattamaan nopeasti parantuneen tuotoksen ja pienempien tuotantokustannusten kautta.
Suunnittelu, ennakointi, töiden jaksottaminen sekä hyvät toimintatavat ja rutiinit auttavat hallitsemaan ajankäyttöä. Nämä apuvälineet tulevat tarpeeseen maatalousyrittäjän haastavassa työssä, jossa erilaisia tehtäviä ja yllätyksiä on paljon.
Kun kittiläläisen maitotilan Mikko-isäntä kuoli yllättäen, Irma-emäntä jäi yksin vastaamaan tilasta. Eteenpäin lähdettiin lasten, sukulaisten ja ystävien tuella.
Nautojen veden kulutusta on tutkittu paljon, mutta yksilöllinen mittaaminen on vaikeaa eläinten ollessa ryhmissä. Veden kulutustiedon avulla on mahdollista tehdä päätelmiä eläimen rehunkäyttökyvystä.
Tutkijat kehittävät kaukokartoitukseen perustuvaa menetelmää nurmirehun laadun ja määrän arvioimiseksi. Viljelijälle se tarjoaa tietoa esimerkiksi nurmen korjuuajankohdasta.
Kämäräisen tilalla Rantasalmella on aina kokeiltu uusia asioita ilman ennakkoluuloja, myös nurmiviljelyssä. Säilörehua kertyykin nyt mukavasti.
Lypsytuoreena tankista ja paistovalmiina pannulle; Koivumäen tilalla tuotettua maitoa ja naudanlihaa on voinut ostaa suoramyyntinä reilun vuoden ajan. Pienillä investoinneilla käynnistynyt palvelu etenee harkituin askelin.
Ajatuksella suunnitellut rutiinit ja huolellinen työ kasvattavat hyviä, terveitä vasikoita. Kun lisätään sitkeys, voidaan päästä eroon jopa kryptosta.
Suomalainen maidon- ja lihantuotanto pärjää kansainvälisessä vertailussa varsin hyvin. Tuotostaso ja laatu ovat korkealla, ja tuotannon ekologisuudessakin pärjäämme. Tästä kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) synteesiraportti suomalaisen nautakarjatalouden kestävyydestä. Raportin mukaan Suomi on kasvihuonekaasujen kokonaispäästöissä naudanlihantuotannossa neljänneksi paras ja maidontuotannossa kuudenneksi paras 30 maan joukossa. Tuotettua kiloa kohti sijoitus on lihassa yhdeksäs ja maidossa viides. Eri maiden kesken
Viskaalin tilan biokaasulaitoksen rakentaminen etenee. Emäntä Tuula Kukkola-Räinä jatkaa hanketta kuvaavaa juttusarjaa kertomalla teknologiavalinnan haasteista.
Hyvä sisäilma pienentää vasikoiden riskiä sairastua hengitystiesairauksiin, lääkitysten tarve vähenee ja kasvu paranee.
Nostanpa kissan pöydälle. Nautojen roolin ilmastopahiksena. Seuraan lähes kaikkia maamme päämedioita ja kyllä ihmetyttää, kuinka vähän kerrotaan siitä, mitä me tuottajat teemme naudasta aiheutuvien päästöjen vähentämiseksi. Ymmärrän toki, että julkisessa keskustelussa puhutaan mielellään, kuinka ilmastopäästöjä on pystytty vähentämään. Maatalouden päästöt eivät Tilastokeskuksen lukujen mukaan ole viimeisen kymmenen vuoden aikana paljoakaan pienentyneet ja nautakarjan päästötkin lähinnä
Maatilan Pellervo kertoo maatalousyrittäjien arjesta erilaisilla tiloilla ympäri Suomen. Mitä tiloilla on tehty, jotta voidaan tuottaa hyvää, terveellistä ja turvallista ruokaa kestävästi ja kustannustehokkaasti?
Eläin Pellervo on kotieläintuottajan ammattimedia, joka tarjoaa ajantasaista tietoa alan kehityksestä ja tulevaisuudesta. Se palvelee kaikkia kotieläintalouden aloja, niin maidon, lihan kuin munan tuottajia.
Lehdet + verkkosisällöt vain 141 €/vuosi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.