Eloperäisillä mailla ja karkeilla kivennäismailla peltojen fosforipitoisuus on pienentynyt nopeasti. Pohjois-Suomen nurmituotantoalueilla hyvät ja tyydyttävät fosforiluokat ovat muuttuneet välttäviksi ja huononlaisiksi. Luonnonvarakeskuksen Ruukin tutkimusaseman tutkija Raija Suomela toteaa, että lannoitussuositusten […]
Luonnonvarakeskuksen Ruukin tutkimusaseman tutkija Raija Suomela toteaa, että lannoitussuositusten suunnittelussa eteläisen Suomen savimaat ovat saaneet vahvan painoarvon. Pohjoisen karkeita kivennäismaita ja eloperäisiä maita ei ole riittävästi osattu huomioida. Lisäksi osa tutkijoista pitää viljavuusluokkaa välttävä suositeltavampana kuin luokkaa tyydyttävä.
”Pohjoisessa tyydyttävä-viljavuusluokka on koettu vähimmäistavoitteeksi turvaamaan erilaisten kasvukausien säävaihteluita. Karjatilalla pitää pystyä viljelemään sekä rehunurmea että rehuviljaa. Rehuvilja on näistä vaateliaampi maaperän viljavuusfosforin suhteen”, Suomela muistuttaa.
Oulun ja Lapin läänin peltojen viljavuuskäyrissä fosforin osalta muutos on ollut huomattava. Suomen ympäristöpalvelun tilastojen mukaan kaudella 1995–2000 Oulun läänin karkeista kivennäismaista punaisen viljavuusleiman sai kolmasosa maista. Vuoden 2011 näytteissä punaisella oli jo puolet lohkoista.
Eloperäisillä mailla punaisten viljavuusleimojen osuus kasvoi 41:stä 67 prosenttiin. Vihreän leiman sai vuonna 2011 siis enää vain yksi kolmasosa eloperäisistä maista. Lapissa suuntaus on samanlainen.
Fosfori sitoutuu todella helposti maahan; sitä helpommin mitä köyhempää maa on.
”Siitä huolimatta viime kesänä fosforia on karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla myös voinut huuhtoutua kasvien ulottuvilta jatkuvien sateiden takia. Viljavuusfosforin hyödyntäminen kylmässä ja märässä maassa on joka tapauksessa ollut tavallista heikompaa. Se heijastuu sadon fosforipitoisuuksiin ja edelleen eläinten ruokintaan.”
Kylmässä ja tiiviissä märässä maassa viljojen juuristo jäi tavallista suppeammaksi eikä siksi pystynyt hyödyntämään maan fosforia.
Pohjois-Suomen karkeiden kivennäismaiden muokkauskerroksen alla on usein raskaampaa kivennäismaata; hienoa hietaa, hiesua tai hiesusavea, joka sisältää runsaasti raudan ja alumiinin oksideja. Tällainen pohjamaa sitoo muokkauskerroksesta mahdollisesti huuhtoutuvan fosforin. Pitkäaikaisessa kokeessa havaittiin, että Ruukin tutkimusasemalla fosforia kertyy jankkoon.
”Huuhtoutumisherkästä pintamaalajista huolimatta fosfori on yleensä melko turvassa vesistöön huuhtoutumiselta. Laajajuuriselle nurmelle pohjamaassa oleva fosfori voi olla ravinnereservi”, Suomela toteaa.
Nurmisato ottaa noin kolme kiloa fosforia tuhatta kuiva-ainekiloa kohti. 5 000 kuiva-ainekilon sato ottaa siis hehtaarilta 15 kiloa fosforia. Kymppitonnin sadossa sitä on 30 kiloa. Tämän lisäksi fosforia kuluu satokauden jälkeiseen odelmasatoon ja juuriston kasvuun.
”Näiden kuiva-ainesato voi olla esimerkiksi 5 000 kiloa hehtaarilta. Fosforia myös sitoutuu maahan ja voi huuhtoutua. Siksi fosforin tarve on suurempi kuin pelkkä sadossa oleva fosfori.”
Neljän tonnin rehuohrasadon jyvissä fosforia on 12,4 kiloa. Tyydyttävässä viljavuusluokassa saa lannoittaa 10 fosforikilolla, karjanlantapoikkeuksen myötä 15 kiloa fosforia hehtaarille. Jos oljet korjataan, kuten karjatiloilla yleisesti tehdään, myös oljessa fosforia poistuu maasta. Ilman karjanlantapoikkeusta maan viljavuus ohjautuu tyydyttävästä välttävään viljavuusluokkaan.
”Viime vuonna voimaan tulleissa lannoitussuosituksissa karjanlantapoikkeuksen avulla voi lannoittaa tuottavaa nurmea tai viljaa kohtuullisen hyvin”, Suomela toteaa.
Kasvin fosforinotto on energiaa vaativa tapahtuma, joten kasveilla ei yleensä tunneta fosforin luksusottoa.
Viime kesien säät eivät selitä pitkäaikaista viljavuusluokkien huononemista. Suomela näkee siihen monia syitä. Kymmenen viime vuoden aikana nurmisadot ovat kasvaneet huimasti. Maita on lannoitettu liian vähän suhteessa saatuun satoon. Maalajit ovat luontaisesti fosforiköyhiä.
”Ei ole järkevää ylläpitää korkeita fosforiluokkia, mutta ei ole riittävää näyttöä siitä, että välttävä olisi suositeltava luokka meidän maalajeillamme ja ilmasto-oloissamme. Fosfori on tärkeä ravinne kasvien kehitykselle erityisesti pohjoisessa, karjatilojen viljelykierroissa ja aikaisilla rehuviljalajikkeilla.”
Kun fosforia on vähemmän säilörehussa, sitä on myös vähemmän lannassa, jollei kivennäisistä ole huolehdittu hyvin. Fosforiköyhän lannan käyttö voi pienentää seuraavien satojen fosforipitoisuutta, ellei lannan pitoisuuksia analysoida ja huomioida lannoitussuunnitelmissa.
Suomela korostaa suuren säilörehusadon merkitystä nautakarjatilan kannattavuudessa. Koska yhä useampi viljelijä on onnistunut kehittämään nurmenviljelyään satoisampaan suuntaan, pärjäämistä tulisi tukea.
”Sallisin fosforilannoitusta hieman nykyistä enemmän. Karjanlantapoikkeuksen ei tarvitsisi olla erityistilanne vaan riittäisi, että olisi yleiset satotasoon sidotut maksimisuositukset, joihin saisi itse valita lannoituskeinot. Karjanlanta on arvokas ja hyvä lannoite oikein käytettynä. Tuottavassa nurmiketjussa sillä ei saa ympäristökatastrofia aikaiseksi.”
Kasvinviljelyyn ja broilerinkasvatukseen keskittyneellä Jartun tilalla katsotaan ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen. Viime kesänä tehtiin kaksi uutta avausta: siirryttiin sokerijuurikkaan viljelyssä robottiaikaan ja aloitettiin leikkokukkien kasvatus avomaalla.
Keinotekoisia raaka-aineita korvaavalle kuituhampulle haetaan nyt markkinoita. Kuituhamppua kolme vuotta viljellyt Jyrki Siira on todennut sen erinomaiseksi maanparannuskasviksi. – Koska viljelykiertoon tarvitaan syväjuurisia kasveja, mieluummin valitsen sellaisen kasvin, josta maksetaan kuin sellaisen, joka murskataan peltoon.
Korianteri on viljelykierrollisesti ja tuotto-odotustensa vuoksi kiinnostava erikoiskasvivaihtoehto. Korianterille on maailmanlaajuiset markkinat, ja siitä voi Suomessa tulla jopa samankaltainen menestystuote kuin kuminasta. Viljelyala on nyt noin 700 hehtaaria, mutta se voi helposti kolminkertaistua lähivuosina.
Helsinkiläinen Leena Pesu etsii sopimusviljelijöitä ympäristöystävälliselle kuitupellavalle. Hän haluaa, että sitä viljeltäisiin taas Suomessa vuosikymmenien tauon jälkeen. Tiloilla Orimattilassa ja Pälkäneellä on saatu viljelystä hyviä kokemuksia, kuitupellava on hyvä lisä viljelykiertoon.
Peltorobotti, robottitraktori ja työdrooni. Näiden tarjoamiin mahdollisuuksiin pureudutaan Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen (SjT) ja Työtehoseuran PeDro-hankkeessa. Katso SjT:n peltopäivänä kuvattu video täsmäruiskuttavan peltorobotin sekä täydennyslannoituksiin ja kylvöihin pystyvän droonin toiminnasta.
Vastaanpa heti otsikon kysymykseen: Luomusta ja suoramyynnistä ei ole ratkaisuksi maataloutemme kannattavuusongelmaan, mutta yksi osa ratkaisua ne voivat olla. Tämän lehden numeron teemajutut kertovat salolaisten Birkkalan ja Karviaisten tilojen innovatiivisista yrittäjistä. Birkkalan tila on napannut oman siivunsa elintarvikemarkkinoista. Luomuspeltin viljelyyn ja viljatuotteiden jatkojalostukseen keskittynyt tila suuntaa kotimaiden markkinoiden ohella myös vientiin. Karviaisten tilalla on puolestaan
Yrittäjän hyvinvointi ja jaksaminen on tärkeä tuotantotekijä maatilalla. Tämä on tunnistettu laajasti EU:ssa. Suomessa on monia maatalousyrittäjien hyvinvointia ja jaksamista edistäviä palveluja, jotka auttavat työkyvyn ylläpitämisessä.
Maatalousnäyttelyihin ja opintomatkoihin liittyvät kulut ovat maatalousyrittäjälle pääsääntöisesti verovähennyskelpoisia. Kulujen ilmoittamisessa pitää kuitenkin olla tarkka.
Lill-Bredsin marjatilan omistajanvaihdos ei tapahtunut tavanomaiseen tapaan perheen sisäisenä omistajanvaihdoksena. Gustav ja Jenny Hildén ostivat tilan ja jatkoivat viljelyä ja suoramyynnin kehittämistä.
Jalostuksen hyödyt kristallisoituvat eritoten rauduskoivulla, jonka taimi kasvaa noin 30 prosenttia luonnontainta nopeammin ja voi hyvissä olosuhteissa järeytyä tukkikokoon jopa reilussa kolmessa vuosikymmenessä. Siten nuori metsänomistaja voi saada istuttamastaan metsästä tukkitilin jo ennen eläkepäiviään.
