Mikkolan tilan tuotteita on myyty suoraan kuluttajille jo yli kolmekymmentä vuotta. Pitkän menestyksen salaisuus piilee laadukkaissa tuotteissa, hyvässä palvelussa ja ajan hermolla pysymisessä.
Vaikka kesä ja uusien perunoiden aika tuntuu olevan pitkästyttävän kaukana, Mikkolan suoramyynnissä tulevaa satokautta valmistellaan vinhasti. Siemenkuvastot on plarattu läpi ja valittu muutamia uusia, kiehtovia kasveja kokeiltavaksi omassa kasvihuoneessa.
Näinä päivinä poteista ja purkeista kiipii pikkuruisia taimia: vesi- ja hunajameloneita, ananaskirsikoita, turkkilaisia villikurkkuja, viidakkokurkkuja ja munakoisoja. Eksoottisten lajien lisäksi kasvihuoneen suojiin tulee laaja kattaus tuttuja vihanneksia.
Kasvihuoneessa perunat ovat jo mullassa ja avomaan siemenperunatkin on lajiteltu idätykseen.
Mikkolan suoramyynnillä Lopen Läyliäisissä on vakiintunut vuodenkierto. ”Tammikuun lepäämme ja suoramyyntipuoti on kiinni. Alkuvuosi on suunnittelun, visioinnin ja ideoiden hauduttelun aikaa. Lähtökohtaisesti joka kaudeksi pitää keksiä jotain uutta”, kertovat suoramyyntitilaa toisessa polvessa luotsaavat Anne ja Antti Mikkola.
”Tarjonnan houkuttelevuuden eteen pitää nähdä vaivaa. Meidän linjanamme on tarjota mahdollisimman laaja kattaus lähiruokaa sekä jotakin sellaista, mitä saa harvoin muualta etenkään kotimaisena”, Antti lisää.
Varhaisperunasta alkanut suoramyynti on vuosien saatossa kehittynyt tienvarsikojusta monipuoliseksi lähiruokapuodiksi leipomoineen ja kahvioineen. Omalla tilalla kasvatetut ja jalostetut tuotteet muodostavat toiminnan selkärangan. Lähiruoka-ajatus toteutuu niin leivonnassa kuin ruuanlaitossakin.
”Kaikkea ei ehdi eikä voi kasvattaa. Esimerkiksi marjat ja juurekset saadaan lähitiloilta, samoin liha ja makkarat. Ainoastaan poronliha tulee tuhannen kilometrin päästä, mutta sekin suoraan poroisännältä ilman välikäsiä”, Antti listaa.
Autiotilasta uuteen alkuun
Nykyinen tila on kokenut neljän vuosikymmenen aikana perusteellisen muodonmuutoksen. Kun Antin vanhemmat, Kaija ja Heikki Mikkola, ostivat tilan pakkohuutokaupasta vuonna 1979, pellot kasvoivat leppää ja suurin osa rakennuksista oli purkukuntoisia.
Nelinkertaisella motocrossin maailmanmestarilla Heikki Mikkolalla oli vahva palo maanviljelijäksi. Jo ennen kuin omaa peltoa oli aariakaan, hän hankki puimurin ja teki sillä rahtitöitä 25 tilalle.
Kaija ja Heikki Mikkola ryhtyivät vähin erin kunnostamaan peltoja ja rakennuksia. Viljely aloitettiin perinteisillä viljoilla ja 1980-luvun loppupuolella päätettiin kokeilla varhaisperunaa. Kävi kuitenkin niin, että satokauden koittaessa muut viljelijät olivat vallanneet markkinat ja perunasato uhkasi jäädä käsiin. Silloin keksittiin laittaa tien varteen Uutta perunaa myytävänä -kyltti.
”Juhannuksen viettoon matkaavat kesäasukkaat kurvasivat meille ja perunaa suorastaan jonotettiin. Niitä meni kaupaksi niin paljon kuin vain ehdimme kuokkimaan pellosta ylös”, Antti muistelee.
Satojen järvien ja lampien Loppi on suosittu kesänviettopaikka, kunnan asukasluku kolmin-nelinkertaistuu kesäkautena. Hyväksi onnekseen Mikkolan tila sijaitsee pääkaupunkiseudulta mökeilleen autoilevien reitin varrella.
Suoramyynnin ensimmäinen luku kirjoitettiin siis puolivahingossa. Pian perunan lisäksi suoramyyntiä varten ryhdyttiin kasvattamaan muitakin vihanneksia ja toimintaa kehitettiin kaikin puolin. Suoramyynnille rakennettiin tilamyymälä vuonna 1992.
Leipova maanviljelijä
Antti Mikkola lähti maatalousalan opintoihin heti yläkoulusta päästyään, sittemmin hän kouluttautui leipuri-kondiittoriksi sekä merkonomiksi. ”Maatalousyrittäjältä vaaditaan moniosaajuutta. Mikään koulutus ei ole mennyt hukkaan”, hän toteaa.
”Olen aina ollut maahenkinen ja tykännyt peltotöistä. Nykyään tosin puuhaan jo enemmän ruuan kuin viljelyn kanssa”, itseään leipovaksi maatalousyrittäjäksi tituleeraava mies nauraa.
Ennen tilakauppaa Antti työskenteli kotitilalla ja pyöritti omaa pitopalvelua. ”Kun aloin olla kolmekymppinen, sanoin vanhemmilleni, että nyt on päätöksen aika: joko jatkan tai sitten en.” Tilakauppa tehtiin vuonna 2005, ja Anne ja Antti ryhtyivät kehittämään tuotantoa edelleen.
Anne hoitaa yrityksen taloushallinnon, mutta osallistuu myös kaikkeen muuhun. ”Antti on perheen visionääri. Välillä ideat äityvät niin hurjiksi, että joudun välillä toppuuttelemaan”, Anne lisää.
Valintaansa pariskunta on tyytyväinen. ”Tässä saa olla hyvässä ja pahassa itsensä orja ja isäntä. On tosi makeaa visioida ja ideoida. Kehitystyötä tehdään asiakkaita kuunnellen”, isäntä kiteyttää.
Annen ja Antin aikana suoramyynti on monipuolistunut. He rakensivat kymmenen vuotta sitten isohkon kasvihuoneen, jossa kasvatetaan varhaisvihanneksia ja monia erikoisvihanneksia.
”Kun aloitimme kasvihuoneviljelyn, moni varoitteli sekaviljelyn hankaluudesta. Kurkut, tomaatit, perunat ja eksoottiset vihannekset kasvavat kasvihuoneessa hyvässä sovussa eikä tuholaisvaivaa ole ilmennyt. Yksi syy siihen lienee se, että kasvihuone on kahdeksan metriä korkea”, Antti arvioi.
Avomaalla kasvatetaan perunaa, sipulia ja hernettä, kasvihuoneessa puolestaan kurkuista ja tomaateista vesimeloniin. ”Kun myytävä haetaan suoraan kasvihuoneesta, ostaja saa aina tuoreita ja säilöntäaineettomia kasviksia. Hävikin määrä pienenee, kun satoa korjataan sitä mukaa kun se käy kaupaksi”, Anne lisää.
Vihannesten lisäksi viljellään ruista, vehnää, kauraa ja tattaria. ”Viljelemme viljaa enää vain sen verran, mitä käytämme leivonnassa ja myymme jauhoina ja ryyneinä puodista. Osa maista on vuokrattu toisille viljelijöille.”
”Tukkukaupoille emme viljaa tai muutakaan myy. Ajatuksemme on itse kasvattaa ja jalostaa tuotteet mahdollisimman pitkälle. Taitavissa ja työteliäissä käsissä viljat vaivaantuvat leiväksi, perunat salaatiksi ja piirakoiksi sekä marjat hilloiksi ja mehuiksi.
Suoramyyntiä suosivat asiakkaat ovat piirun verran aiempaa vaativampia, pelkkä multaperuna tai -porkkana ei riitä. Mikkolat ovat huomanneet, että laaja tuoterepertuaari vetoaa asiakkaisiin. Muutama vuosi sitten suoramyyntipuotiin tehtiin kahvila, jossa voi nauttia oman leipomon suolaisia ja makeita leivonnaisia tai vaikka itse tehtyjä jäätelöitä tai konvehteja.
”Monipuolisuus ei ole rönsyilyä, sillä joki syntyy pienistä puroista”, huomauttaa Anne.
Tilapuoti on avoinna läpi vuoden, kesällä joka päivä ja syksyn edetessä viikonloppuisin ja sydäntalvella kerran viikossa.
Mikkolan tilalla toimii myös makasiiniravintola, jossa tarjoillaan paikallisista raaka-aineista tehtyjä herkkuja. Käsinveistetystä kelosta vuonna 1936 rakennettu savusauna lämpiää sekin tilauksesta.
Säädösten puristuksessa
Antti Mikkolalle kotimainen, lähellä tuotettu ruoka on sydämen asia ja hän on sen kiihkeä puolestapuhuja.
”Olen ollut esillä eduskuntaa myöten ja jakanut leipää kansanedustajille. Suomalaisen ruuantuotannon arvostus ja kannattavuus kaipaavat kipeästi kohentamista. Viljelijän osuus on liian alhainen. Esimerkiksi perunalannoitteiden hinta on vuosien saatossa noussut 1 200 prosenttia, mutta perunaa myydään edelleen samalla hinnalla kuin 30 vuotta sitten.”
Järjettömyyksiin menneet säädökset teettävät työtä, lisäksi niistä seuraa stressiä ja kuluja. Tuotteitaan jalostavilla suoramyyntitiloilla omavalvontasuunnitelma voi olla jopa satojen sivujen laajuinen. Tarkastuksissa sitä luetaan kuin piru raamattua. ”Terveystarkastajilla näyttää olevan poliisiakin suuremmat valtuudet, sillä heillä on lupa penkoa kaikki paikat kaappeja myöden ilman syytä”, Antti tuhahtaa.
Valvonta on hänen mukaansa tarpeellista, mutta aivan ylimitoitettua. Sääntöviidakon vuoksi moni ei uskalla edes aloittaa uutta yritystoimintaa.
Mikkoloiden mukaan normipurku näyttää toimivan vain poliittisissa puheissa, tosielämässä se ei ole edennyt toivotusti. Tuotantotilavaatimuksia pitäisi keventää, jotta tuotteiden jalostaminen tiloilla mahdollistuisi ilman mittavia investointeja. ”Meillä on todennäköisesti tiukimmat elintarvikesäädökset kuin missään muussa EU-maassa, esimerkiksi käy maidonmyynti. Kun kireisiin vaatimuksiin yhdistetään valvontaviranomaisten ylikorkea moraali, tilanne on kestämätön. Merkityksettömistä puutteista seuraa myös kohtuuttoman kovat sanktiot.”
Pellolta pöytään
Anne ja Antti Mikkolan mielestä tuotteita pitäisi jalostaa tiloilla huomattavasti nykyistä enemmän. Siten maitolitralle tai viljakilolle saisi lisäarvoa. Nuoria pitää rohkaista yrittäjyyteen, sillä tulevaisuudessa yhä useampi tienaa leipänsä yrittäjänä. Yrityspuolen opintoja pitäisikin Mikkoloiden mielestä sisällyttää kaikkeen koulutukseen.
Myös pienten yritysten kustannusrakenne kaipaa keventämistä. ”Yksi kompastuskivi on korkeat työvoimakustannukset. Esimerkiksi meillä kaikki tehdään käsityönä. Tekeville maksamme mielellämme palkan, mutta sivukulut muodostavat kohtuuttoman ison siivun”, Anne perustelee.
Kaikki tilat eivät voi olla suoramyyntitiloja eikä jokaiselta luonnu myyntityö. Sijanti voi olla suoramyynnin pullonkaula. ”Suomalaisen pitää saada tuotteet vaivattomasti ilman, että pitää ajaa kilometreittäin hiekkatietä”, Anne ja Antti tietävät.
Yhdeksi ratkaisuksi Mikkolat näkevät tuottajien yhteiset myyntipisteet. Lopella Säästökarit-liikkeen yhteydessä toimi Lähiruokapuoti Pehtoori, jossa myydään loppilaisia tuotteita. ”Me pidämme hyllyt täynnä ja tuotto kirjautuu myyntitiliin. Pehtoori on toiminut vajaa kaksi vuotta ja ainakin meille se on tuonut uusia asiakkaita.”
Kuluttajien kiinnostus lähiruokaan ja ylipäätään kotimaiseen ruokaan on kasvussa. Tuottajien ja kuluttajien pitää löytää toisensa nykyistä paremmin.
Tähän asti moni kuluttaja on tehnyt valinnan ruokakaupassa pelkästään hinnan eikä maun perusteella. ”Nuoret aikuiset ovat valveutuneita ja toisin kuin vanhemmat sukupolvet valmiita maksamaan vähän enemmän laadukkaasta, eettisesti ja ekologisesti tuotetusta ruuasta”, Mikkolat arvioivat. Ehkä paluu aitoon ja alkuperäiseen on alkamassa.