Maitotilan digitalisaatio etenee askel askeleelta. Kun teknologia on tullut tutuksi ja sen merkitys käynyt selväksi, vuorossa on liiketoimintasuunnitelman päivittäminen sähköiseen muotoon.
Elina ja Johannes Neuvonen kokevat, että koulutuksista on saanut enemmän kuin tuplahyödyn sillä, että molemmat ovat niihin osallistuneet.
Parikkalan Saaren kylässä Luukkolan tilalla toteutettiin sukupolvenvaihdos portaittain kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2005 Johannes Neuvonen aloitti yrittäjyyden vanhempiensa kanssa, ja vuonna 2013 mukaan tuli puoliso Elina. Vuonna 2015 yritysvastuu siirtyi nuorille.
– Vanhemmat ovat vielä meillä töissä ja muutenkin suureksi avuksi, lisäksi on yksi kokoaikainen työntekijä, Johannes kertoo.
Samoihin aikoihin muutoksen kanssa tapahtui suuri murros toimintaympäristössä. Maidon hinta aleni ja kiintiöistä luovuttiin. Yrityksen kehittämiseen tuli uudenlaista, jopa pakottavaa tarvetta. Lisäksi perheen tyttäret Aura ja Vilja olivat juuri vauva- ja taaperoiässä.
Apua haettiin koulutuksesta. Ensin yleistä it-valmennusta, sitten yrittäjän erikoisammattitutkinto, johtamisen ja projektisuunnittelun opiskelua. Näille luontainen jatkumo on sähköisen liiketoimintasuunnitelman laatiminen ja käyttöönotto.
– Kaikki vaiheet on saatu tuotua suoraan oman yrityksen kehittämiseen ja laskelmiin, muutoksiin ja laajennusrakentamiseen, Elina toteaa.
Hyödyllisiä oivalluksia
Digitalisaatio tai tekniikka sinällään ei ole ollut kummankaan erityinen kiinnostuksen kohde, mutta innostus on kasvanut koulutusten myötä, kun on selvinnyt niistä saatava hyöty yrittäjyydelle.
Neuvoset pitävät hyvänä, että Suomen Yrittäjäopiston koulutukset on järjestetty kasvukauden ulkopuolella, ja niistä on saatu tieto hyvissä ajoin.
Pariskunta on käynyt kaikki koulutukset yhdessä, mikä tuo kehittämisen luontevaksi osaksi päivittäistä työtä ja jopa perhe-elämää.
Yhteiset tavoitteet ovat kirkastuneet. Lähin sparraaja on aina lähellä, idean voi laittaa testiin koska vain, ja palautteen saa välittömästi. Asioita voidaan pohtia navetalla, kahvipöydässä tai saunan lauteilla.
– Vaikka molemmat olemme kiinnostuneita koko yrityksen toiminnasta, meillä on kuitenkin omat vahvuusalueemme. Minä hoidan sisätöitä ja perhettä, ja olen enemmän tietokoneella. Otan myös enemmän vastuuta käytännön sujuvuudesta navetassa. Johannes puolestaan vastaa esimerkiksi jalostuksesta ja ruokinnasta, kuten myös pelloista ja ulkopuolisista neuvotteluista, Elina kuvaa.
Kaikesta koulutuksesta luonneanalyyseineen on saatu vahvaa tukea työnjakoon ja päivittäisiin toimintoihin. Lisäksi hyötyä koituu esimerkiksi rahoitusneuvotteluissa ja lupaprosesseissa. Selvät laskelmat ja pohditut suunnitelmat vakuuttavat vastapuolen ja nopeuttavat käsittelyä.
"Kun tunnusluvut saadaan havainnollisina graafeina, niitä tulee myös seurattua."
Kehittämisestä käytäntöön
Neuvoset toteavat tulevan talven olevan ensimmäinen, jolloin he eivät ole menossa mihinkään uuteen koulutukseen. Nyt kehittäminen muuttuu käytännön toiminnaksi sähköisen liiketoimintasuunnitelman myötä. Raskaiden rakentamis- ja remonttivuosien jälkeen on aika myös levätä.
– Liikevaihtoon ja tulokseen ollaan tyytyväisiä, vaikka ne eivät pienen lehmämäärän vuoksi olekaan vertailukelpoisia muihin kahden robotin navettoihin, Johannes sanoo.
Isompaa rakentamista ei siis ole lähiaikoina näköpiirissä. Puitteet on saatu kuntoon ja arki pyörii. Seuraava askel on kiinnittää yhä enemmän huomiota talouden tunnuslukuihin ja mikä niihin vaikuttaa. Tässä ovat ratkaisevana apuna Minun maatilani -ohjelmistot, kuten WebWakka.
– Kun tunnusluvut saadaan havainnollisina graafeina, niitä tulee myös seurattua, Elina toteaa.
Luukkolan tilalla on aina panostettu eläinterveyteen ja karjan hyvinvointiin, ja sitä halutaan kehittää edelleen. Suunnitelmissa on esimerkiksi laiduntamismahdollisuuksien lisääminen. Se toisi karjan myös näkyväksi kylällä.
Seuraava digiloikkakin on mielessä, toiminnasta halutaan kertoa avoimesti sosiaalisen median kautta.
Ylä-Leskelän tilalla vietettiin uuden pihaton valmistujaisia vuoden 2023 marraskuussa. Täyttö alkoi vauhdikkaasti, ja kaikki lehmäpaikat olivat käytössä jo toukokuussa 2024. Hiekkaparret ja hyvät oltavat kirittivät päivämaidot pienen notkahduksen jälkeen uusiin lukemiin.
Maatilan riskejä on hallittu perinteisesti vahinkovakuutuksilla. Kaikki riskejä ei voi poistaa vakuutuksilla, vaan niihin pitää varautua muilla tavoin.
Moni maatila saa sivutuloja koneurakoinnista. Länsisalmi-Keisalan tilalla liitännäiselikeinona on some. Alussa maatilasomen kohderyhmänä olivat kuluttajat, mutta melko pian seuraajakunta kasvoi muilla tuottajilla.
Miten saada tutkittu tieto ja uudet toimintamallit nopeasti yrittäjien käyttöön ja toisaalta yrittäjien tarpeet tutkijoiden käyttöön? Siinä on haaste, johon AgriHubi pyrkii vastaamaan. Toimintaa koordinoi Susanna Lahnamäki-Kivelä.
Peltorobotti, robottitraktori ja työdrooni. Näiden tarjoamiin mahdollisuuksiin pureudutaan Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen (SjT) ja Työtehoseuran PeDro-hankkeessa. Katso SjT:n peltopäivänä kuvattu video täsmäruiskuttavan peltorobotin sekä täydennyslannoituksiin ja kylvöihin pystyvän droonin toiminnasta.
Vastaanpa heti otsikon kysymykseen: Luomusta ja suoramyynnistä ei ole ratkaisuksi maataloutemme kannattavuusongelmaan, mutta yksi osa ratkaisua ne voivat olla. Tämän lehden numeron teemajutut kertovat salolaisten Birkkalan ja Karviaisten tilojen innovatiivisista yrittäjistä. Birkkalan tila on napannut oman siivunsa elintarvikemarkkinoista. Luomuspeltin viljelyyn ja viljatuotteiden jatkojalostukseen keskittynyt tila suuntaa kotimaiden markkinoiden ohella myös vientiin. Karviaisten tilalla on puolestaan
Yrittäjän hyvinvointi ja jaksaminen on tärkeä tuotantotekijä maatilalla. Tämä on tunnistettu laajasti EU:ssa. Suomessa on monia maatalousyrittäjien hyvinvointia ja jaksamista edistäviä palveluja, jotka auttavat työkyvyn ylläpitämisessä.
Maatalousnäyttelyihin ja opintomatkoihin liittyvät kulut ovat maatalousyrittäjälle pääsääntöisesti verovähennyskelpoisia. Kulujen ilmoittamisessa pitää kuitenkin olla tarkka.
Lill-Bredsin marjatilan omistajanvaihdos ei tapahtunut tavanomaiseen tapaan perheen sisäisenä omistajanvaihdoksena. Gustav ja Jenny Hildén ostivat tilan ja jatkoivat viljelyä ja suoramyynnin kehittämistä.
Jalostuksen hyödyt kristallisoituvat eritoten rauduskoivulla, jonka taimi kasvaa noin 30 prosenttia luonnontainta nopeammin ja voi hyvissä olosuhteissa järeytyä tukkikokoon jopa reilussa kolmessa vuosikymmenessä. Siten nuori metsänomistaja voi saada istuttamastaan metsästä tukkitilin jo ennen eläkepäiviään.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.