Vuoden toisen vihon pääkirjoitus puhuu käynnissä olevasta maailmanpalosta. Sota on lyönyt leimansa kaikkeen toimintaan Suomessa, kun asekuntoiset miehet ovat olleet asepalveluksessa. Osuuskassojen toiminta ei ole tästä kuitenkaan sanottavasti kärsinyt, ovatpa talletukset kassoihin jopa lisääntyneet sotavuosien aikana. Kirjoitus ennakoi, että alkavana vuonna tarvitaan osuuskassajärjestön apua takaisin vallatun Karjalan jälleenrakennuksessa.
Kaikissa sivistysmaissa pyritään nykyisin vaihtamaan entiset maatiaiskannat jalostettuihin viljelyskasvilaatuihin, kirjoittaa professori J.O. Sauli, ja esittelee tärkeimmät kotimaassa jalostetut syysruislajikkeet ominaisuuksineen: Härmän-, Oiva-, Toivo-, Pekka-, Onni-, Sangasten- sekä Ensijuhannusrukiin.
Ruiskokeiden tulokset ovat vaihdelleet eri koeasemilla. Esimerkiksi Satakunnan koeasemalla Peipohjassa on satoisin ollut Sangastenruis, joka on jalostettu hiekkamultamailla. Onniruis on ollut Jokioisissa selvästi muita satoisampi, mutta sen talvenkestävyydessä ja korrenlujuudessa on ollut hieman toivomisen varaa.
Ensi kesän kasvinviljelyksen tärkeimmät tavoitteet -artikkeli esittää tarkkaan, paljonko suomalaiset kuluttavat eri elintarvikkeita henkeä kohti päivässä: esimerkiksi täysmaitoa 0,96 kg maataloushenkilöä ja 0,802 kg kuluttajaa kohti. Maanviljelysväestö käyttää enemmän viljatuotteita ja perunaa (600 g ja 628 g) kuin kuluttajaväestö (346 g ja 283 g). Kuluttajaväestö käyttää puolestaan enemmän lihaa ja sokeria (100 g ja 82 g) kuin maatalousväestö (80 g ja 67 g).
Artikkeli laskee koko kansan ruokkimiseksi tarvittavat elintarvikemäärät kulutuskaudelle 1942–43, kasvinviljelytuotteiden tarpeet siemeneksi, ihmisille ja eri kotieläinlajeille, sekä eri viljelykasvien peltoalat kesälle 1942. Tärkein johtopäätös on tarve lisätä selvästi perunan viljelyalaa edellisvuodesta.
Hengenravintoakin oli tarjolla. Lehdessä ilmestyi pakinoita ja runoja, ja Pellervo-seuralta saattoi tilata ohjelmamateriaalia iltamiin: vaikkapa yksinäytöksisen Salaperäinen tarkastuskarjakko -huvinäytelmän käsikirjoituksen esitettäväksi 8 hengen voimin.