Potkua peltoon maan­peite­kasveilla

Apiloiden ja heinien viljely pääkasvin ohessa lisää peltojen monimuotoisuutta, elävöittää maaperää, parantaa tuottavuutta ja sitoo hiiltä. Viljelijältä se edellyttää valppautta.

Maanpeitekasvien, kuten apiloiden ja erilaisten heinien, viljelyala voitaisiin Suomessa kymmenkertaistaa, sanoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Pirjo ­Peltonen-Sainio.

– Meillä viljellään viljoja varsin yksipuolisesti. Käytössä on yhä viljalajimonokulttuurikiertoja, joissa ohraa viljellään ohran perään ja kauraa kauran perään.

Vuonna 2020 maanpeitekasveja kasvoi pääkasvin ohessa vain runsaalla 124 000 hehtaarilla, kun niiden viljelyyn soveltuvaa nurmivapaata peltoalaa olisi ollut tarjolla kymmenkertaisesti eli 1 240 000 hehtaaria.
Peltonen-Sainio johtaa Ikivihreä vallankumous maanpeitekasvein -hanketta, jossa tutkijat etsivät viljelijöiden kanssa keinoja lisätä peltojen monimuotoisuutta maanpeitekasvien avulla. Tavoitteena on pidentää aikaa, jonka pellot ovat yhteyttävän kasvillisuuden peitossa.

– Muita kuin nurmiviljelyssä olevia peltoja voi monimuotoistaa lisäämällä viljelykiertoja tai kylvämällä peltoon satokasvin lisäksi jokin maanpeitekasvi, joka tuottaa toisen kerrostuman.

Jos viljelykiertojen lisääminen ei ole tilalla mahdollista, suosittelee Peltonen-Sainio käyttämään maanpeitekasveja välikasveina. Välikasvilla tarkoitetaan kasvia, joka kylvetään peltoon sen jälkeen, kun pääsatokasvi on puitu.

Lohkokohtaista monimuotoisuutta on mahdollista lisätä erilaisilla laji- ja lajikeseoksilla.

– Maanpeitekasvit pidentävät merkittävästi meillä käytössä olevien viljelykasvien varsin lyhyttä viherpeitteisyyttä.

Runsaasti hyötyjä

Monimuotoisuus muun muassa parantaa pelto­maan elävyyttä, lisää tuottavuutta ja ilmasto­kestävyyttä sekä sitoo hiiltä.

Maanpeitekasvit tuovat maaperään erilaista juuristoa, ja se on tärkeää maaperän kunnon kannalta, sanoo Luken erikoistutkija Hannu Känkänen. Hän on tutkinut maanpeitekasveja 1990-luvulta alkaen.

– Monipuolinen juuristo lisää maaperän kuohkeutta, parantaa sen vedenläpäisevyyttä ja vedenvastaanottokykyä ja vähentää liettymistä.

Känkäsen mukaan maanpeitekasveilla juuriston massa on usein jopa suurempi kuin kasvien maanpäällinen biomassa. Monipuolisella juuristolla on edullinen vaikutus myös maan mikrobeihin.

– Maaperän eliöstössä on enemmän hyviksiä kuin pahiksia, koska runsas juuristo jättää vähemmän tilaa tauteja aiheuttaville mikrobeille.

Lisäksi kasvipeitteiset pellot kestävät raskaita koneita paremmin kuin pellot, joilla ei viljellä maanpeitekasveja.

Kylvö tehtävä tarkasti

Maanpeitekasvit tarjoavat runsaasti erilaisia vaihtoehtoja. Känkänen suosittelee viljelijöille ensi alkuun tuttuja, tavallisia aluskasveja, kuten puna- ja valkoapilaa sekä nurmiheiniä.

– Yksi mahdollisuus on kokeilla eri lohkoille erilaisia aluskasveja. Oleellista on, että kylvö on tarkka, Känkänen neuvoo.

Hän suosittelee kylvämään pienisiemeniset maanpeitekasvit lähelle pintaa sentin tai kahden syvyyteen, koska siemenet ovat arkoja kevätkuivuudelle.

– Savimailla pintakerros voi jäädä sen verran kokkareiseksi, että maanpeitekasvien kasvuun lähtö voi olla vaikeaa.

Varmin menetelmä Känkäsestä on kylvää kerralla sekä viljely- että aluskasvi esimerkiksi kylvökoneen heinänsiemenlaatikon avulla. Jokin multaava laite koneen perässä varmentaa taimettumista. Syys­viljat tarjoavat toisen vaihtoehdon.

– Silloin maanpeitekasvin voi kylvää keväällä tavanomaiseen kylvöaikaan tai jopa aikaisemmin. Esimerkiksi valko­apila ja italianraiheinä kasvavat nätisti syys­vehnän alla.

Maanpeitekasveista voi myös käyttää erilaisia seoksia. Yksi parhaista seoksista sisältää valko- ja alsikeapilaa, timoteitä sekä hieman italianraiheinää, Känkänen sanoo.

– Osa seoksen kasvilajeista lähtee muita paremmin kasvamaan lohkon kasvu­olojen ja säiden vaihdellessa. Mitä runsaampi kasvusto on syksyllä puintien jälkeen, sitä suuremmat hyödyt maanpeitekasvista saadaan.

Havainnointi a ja o

Usein viljelijöitä mietityttävät maan­peitekasvien kilpailuvaikutukset pää­kasviin.

– Esimerkiksi ohra on herkkä kuivuudelle. Jos kasvusto jää matalaksi, ohra saattaa jäädä vihreän massan alle, jolloin sen puinti vaikeutuu ja laatu heikkenee, Peltonen-Sainio toteaa.

Känkänen ei suosittele italianraiheinää tattarin alle, koska tattarin kasvuunlähtö on hidas.

– Vaatimattomasti kasvavien viljelykasvien kohdalla nopeasti ja rehevästi kasvavat, yleensä yksivuotiset maan­peitekasvit kannattaa unohtaa kokonaan, hän sanoo.

Maanpeitekasvien vaikutus vilja­satoon vaihtelee. Osassa kokeista esimerkiksi italianraiheinä ei ole haitannut viljan kasvua, ja toisaalla sadon alenema on ollut jopa 500 kiloa hehtaarilta.

– Viljelijän pitäisi osata ajatella tulevia vuosia. Jos hän viljelee maanpeite­kasveja toistuvasti samoilla lohkoilla, maan kuohkeus paranee, ja se taas parantaa satoedellytyksiä. Myös riski täydelliseen katoon vähenee.

Känkäsen mukaan siemenmäärän lisääminen ei juuri lisää haitallisia vaikutuksia pääkasviin. Jos siemenmäärä sen sijaan on kovin pieni, pitää kylvön onnistua todella hyvin. Känkänen suosittelee kylvämään valkoapilaa 3–4 ja puna-apilaa 4–6 kiloa hehtaarille.

– Muiden apilalajien ja monivuotisten heinien kohdalla voisi aloittaa viidestä kilosta. Tärkeää maanpeite­kasvien käytössä on, että viljelijä havainnoi tuloksia ja ottaa niistä oppia.

Alsikeapila tuottoisin

Ikivihreä-hankkeessa maanpeitekasvien käyttöä on tutkittu kahdella tilalla keväästä 2021. Toinen on joutsenolainen luomutila ja toinen tavanomaisesti viljelevä tila Loviisassa.

– Viljelijöitä kiinnostaa erityisesti, miten typensaanti paranee maanpeitekasvien myötä, Känkänen kertoo.

Luomuviljelijä on kylvänyt hernevehnäseosta kahdeksalle kaistalle. Niistä neljällä hän on käyttänyt aluskasvina italianraiheinää. Se on kasvanut hyvin maltillisesti rehevän kasvuston alla. Herneen puinnin jälkeen pelto on muokattu kevennetysti ja kylvetty syysviljalle.

– Tavoitteena on pitää se kaiken aikaa kasvipeitteisenä, jolloin italianraiheinä varmentaa myös herneestä vapautuvan typen säilymistä pellossa.

Tavanomaisella tilalla kevätvehnän joukossa on kasvanut valko- ja alsike­apilaa, rehuvirnaa, sinimailasta sekä seosta, jossa on valko- ja alsikeapilaa sekä sinimailasta.

– Alsikeapila on tuottanut molempina vuosina eniten biomassaa. Vehnän jyväsatoon maanpeitekasveilla ei ole ollut vaikutusta, mutta virna ei viime kesänä kestänyt rikkakasviruiskutusta Basagranilla.

Jyväsadon lisäksi tutkijat ovat analysoineet muun muassa typpinäytteitä. Niiden osalta syksyn 2021 tulos on monelle yllätys.

– Palkokasvien varoitellaan lisäävän typen huuhtoumaa, mutta herkästi huuhtoutuvan nitraattitypen määrä maassa oli niiden kohdalla pienempi kuin ilman maanpeitekasveja kasvaneilla koekaistoilla.

Viljelijät jatkavat kokeita vielä tulevana kesänä. Ikivihreä-hankkeeseen osallistuvat myös Suomen ympäristö­keskus, Maanmittauslaitoksen Paikka­tietokeskus ja ProAgria Keskusten Liitto. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittama hanke päättyy lokakuussa.