Suttisen marja- ja vihannestilaa kehitetään asiakkaiden tarpeita kuulostellen. Tilapuotiin väkeä vetävät kotimainen laaturuoka ja käsityöläisten taidonnäytteet. Kun kahvittelijat lisääntyivät, rakennettiin uusi kahvila jäätelöbaareineen.
Pälkäneläisen Suttisen tilan parkkipaikalla suhaa autoja kuin kesäfestareilla. Osa asiakkaista on tuttuja, mutta moni myös Pälkäneentieltä tai Lahti-Tampere-tieltä piipahtelijoita.
Sydänhämäläisestä pihapiiristä silmä poimii ensimmäisenä kesäkukka-amppeleita tulvivan vihermajan, sen vierestä leikkipaikaksi varustellun vanhan jyväaitan. Tilapuodin alakerrassa myydään suomalaisten pientuottajien herkkuja, yläkerrassa käsitöitä. Myös tuliterä kahvilarakennus jäätelöbaareineen istuu luonnikkaasti maisemaan.
– Aluksi myimme tuotteita pirtistä, kunnes laajensimme vanhasta autotallista myymälän. Sitten asiakkaat alkoivat kysellä kahvia. Ensin laitettiin pieni pöytä, sitten vähän isompi pöytä – kunnes korona-aikana päätimme, että meidän on rakennettava erillinen kahvila, emäntä Erja Rissanen kertoo.
Tilalla lyövät kättä väkevä suomalainen maatalousperinne ja moderni yrittäjyys. Tilan isännän Simo Laakson isovaari Ville Simonpoika osti Suttisen tilan vuonna 1879. Simon ja Erjan koti on upeassa punatiilirakennuksessa, jonka Simon vaari Eemeli Suttinen rakennutti sisällissodassa palaneen tilan raunioille.
Sukupolvenvaihdos tehtiin kolmisenkymmentä vuotta sitten. Työnjako on selkeä: Simo vastaa viljelystä ja Erja sekä tyttäret Alina Laakso, 28, ja Anna Laakso, 22, puodista ja kahvilasta. Perheen kolmas tytär Ella Laakso, 26, on työelämässä tilan ulkopuolella.
Viljelysten ja tilamyynnin lisäksi perheellä on majoitustoimintaa Tahkon hiihtokeskuksen liepeillä Nilsiässä, Villa Einolassa, joka on sieltä kotoisin olevan Erjan peruja.
Päätuotantolajin mansikan lisäksi avomaalla ja tunneleissa kasvaa vadelmaa. Tilalla tuotetaan myös ruusukaalia ja pinaattia.
– Erityistä strategiaa ei ole ollut, vaan pellolla on kokeilu yhtä sun toista. Jos joku ei ole kannattanut, se on jätetty pois. Olemme yrittäneet etsiä lajeja, jotka kiinnostavat, mutta joita ei vielä paljon viljellä, Simo kertoo.
Ruusukaali on ottanut yhä isomman paikan ruokapöydissä. Sen viljely on jokseenkin työlästä, sillä poiminta ja pakkaaminen tehdään käsin.
– Kotimaisissa oloissa ruusukaali kasvaa sen verran epätasaisesti, ettei koneellinen poiminta onnistu.
Marjoja ja vihanneksia menee välittäjille, torimyyjille sekä suoramyyntinä, mutta suurimman osan tila myy Lidlille ja S-ryhmälle.
– Isoja ostajia varten tarvitaan isoja määriä, mikä tarkoittaa myös tietynlaista riskiä. Jos menekkiä ei olekaan, osa tuotannosta saattaa jäädä peltoon.
Omien marjojen ja vihannesten lisäksi tilapuodissa on myynnissä laaja valikoima lähiseudun viljelijöiden kasviksia sekä leipomoiden herkkuja.
Tilalla on seurattu läheltä kuluttajien ympäristötietoisuuden kasvua ja sen myötä lähiruuan suosiota.
– Olemme lähteneet alusta asti siitä, että tuotteet ovat kotimaisia. Moni asiakas tulee hakemaan jotain jo aiemmin ostamaansa, Alina toteaa.
Monipuolisen tilapuodin varustaminen on oma työsarkansa.
– Talvisaikaan etsimme Alinan kanssa netistä ja reissuiltamme uusia tuottajia ja tuotteita. Kotimaisten pientuottajien tuotteet ovat erittäin laadukkaita, sillä he tekevät työtään rakkaudella, Erja sanoo.
Enemmistö tuotteista ostetaan tuottajilta, mutta esimerkiksi käsitöistä osa otetaan myyntitilille. Joskus pienenkin tuote-erän myyntiin saattaminen on tekijälleen ratkaisevaa.
– Moni pientuottaja on sanonut, että heidän markkinansa ovat alkaneet sen jälkeen, kun he ovat myyneet meillä ensimmäiset tuotteensa.
Alina vastaa puodin markkinoinnista ja kotisivujen päivittämisestä. Tepsiviksi kanaviksi ovat osoittautuneet Facebook ja Instagram, lisäksi tiedottamisessa käytetään paikallislehtiä. Myös puskaradio tuo uusia asiakkaita.
Tulevaisuudessa tilalle aiotaan houkutella asiakkaita myös talvella.
– Olimme viime joulunaikaan kuukauden auki, ja kyllä ihmisiä tuli ostoksille. Tuolloin tein vähän tavallista enemmän markkinointia.
Erja ja Alina tekevät jatkuvaa yhteistyötä pientuottajien kanssa ja he ovat hyvin perillä ajankohtaisesta keskustelusta, joka on tätä nykyä varsin kriittistä.
– Kotimaisuutta rummutetaan, mutta lähellä tuotetun ruuan ja pientuottajien tuotteiden osuutta voisi entisestään kasvattaa esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa, Erja toteaa.
Kasvu perinteisestä tilasta maaseudun monialayritykseksi on tapahtunut maltillisesti ja tarpeiden saattelemana. Vuosien myötä on ehditty tehdä useita investointeja.
– Suurin investointi on ollut 2015 rakennettu iso vihanneshalli, jossa on kylmävarasto ja pakkausosasto, Simo kertoo.
Suurimmat kulut syntyvät palkkauksesta. Viljelyksillä on sesonkiaikana 60–70 poimijaa, puoti työllistää kesäisin parikymmentä henkilöä. Simo arvioi palkkauskulujen nousevan vuodessa pelkästään maatalouspuolella 600 000–700 000 euroon.
– Meillä on hyviä työntekijöitä, jopa toisen polven poimijoita. Yli puolet poimijoista on moldovalaisia, lisäksi on ukrainalaisia, joista muutamia saimme tänne jopa täksi kesäksi.
Pätevät ja luotettavat työntekijät ovat tilan voimavara. Koska yrittäjät eivät ehdi venyä joka paikkaan, töitä on opittu jakamaan.
– Työntekijöistämme on löytynyt hyviä esihenkilöitä, jotka kantavat vastuuta, ja näin ollen me voimme käyttää aikaamme toisaalla, Erja kuvaa.
Työllistävän maatalousyrityksen paperishow on homma, jota yrittäjät kuvaavat raivostuttavaksi.
– Byrokratia on valtava, paperityöt ovat liki kymmenkertaistuneet siitä, kun aloitimme. Tosin sekin on vaan ajateltava osana työntekoa, Simo toteaa.
Vaikka Simolla ja Erjalla on yrittäjinä täystohina päällä, on sukupolvenvaihdoksestakin jo keskusteltu. Perheen kaikki tyttäret ovat osallistuneet tilan kehittämiseen, mutta jatkossa päävastuun ottanee Alina.
– Tulevaisuudessa sitten katson, millä kuviolla tulen tätä jatkamaan, hän pohtii.
Yrittäjäperhettä rikastuttaa monipuolinen tietotaito. Alina on koulutukseltaan varhaiskasvatuksen opettaja, ja talvisaikaan hän tekee sijaisuuksia päiväkodissa. Ella on psykologi ja Anna opiskelee Aalto-yliopistossa.
Tilan toimet eivät pääty sadonkorjuuseen, sillä loppuja ruusukaaleja pakatessa joulu jo kurkkii ovella. Kun vihonviimeisen kuormurin takavalot loittonevat Pälkäneentielle, yrittäjät huokaisevat.
– Hiljaisinta on tammi–helmikuussa, jolloin saatamme lähteä matkalle – joko kotimaahan tai ulkomaille. Usein matkamme ovat ammattipainotteisia; olemme käyneet tutustumassa tilapuoteihin, ravintoloihin ja kiinnostaviin maatilamatkailukohteisiin, joista saa hyviä ideoita.
Joutenolo on osoittautunut edistyksellisille yrittäjille paitsi tarpeelliseksi lepoajaksi, myös luovuuden keitaaksi.
– Kun tästä kaikesta tulee tauko, alkavat uudet, villit ideat lennellä, Erja nauraa.
Idea saattaa liittyä tuotantoon, mutta voi se olla myös joku vekkuli hauskuutus – kuten aikoinaan keksitty maissilabyrintti. Kun rehumaissi syksyisin hujahtaa yli miehen mitan, Simo ajaa peltoon labyrintin, jonne ripotellaan pieniä tehtäviä. Sokkeloissa asiakkaiden kelpaa juoksennella ja eksyillä.
Keinotekoisia raaka-aineita korvaavalle kuituhampulle haetaan nyt markkinoita. Kuituhamppua kolme vuotta viljellyt Jyrki Siira on todennut sen erinomaiseksi maanparannuskasviksi. – Koska viljelykiertoon tarvitaan syväjuurisia kasveja, mieluummin valitsen sellaisen kasvin, josta maksetaan kuin sellaisen, joka murskataan peltoon.
Kasvinviljelyyn ja broilerinkasvatukseen keskittyneellä Jartun tilalla katsotaan ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen. Viime kesänä tehtiin kaksi uutta avausta: siirryttiin sokerijuurikkaan viljelyssä robottiaikaan ja aloitettiin leikkokukkien kasvatus avomaalla.
Vanhoja pyöränjälkiä ei kannata kuluttaa, vaan kulkea kehityksen polulla. Vain siten voi parantaa viljelyn kannattavuutta ja satotasoja. Matias Rönnqvist on löytänyt omaehtoisten kokeilujen kautta omille pelloille parhaat viljelymenetelmät. Hän testaa tilallaan Vaasassa tavallisesta poikkeavaa lannoitusta kuminalle ja korianterin syyskylvöä.
Viljelykasvien aluskasvustoksi kylvettävät kerääjäkasvit alkavat olla yleisiä suomalaisilla pelloilla. Niitä käytetään reilusti yli 100 000 hehtaarilla. Kasvit estävät ravinteiden huuhtoutumista ja parantavat maan rakennetta. Veli-Pekka Aila on saanut hyviä kokemuksia muokkausretikan käytöstä kerääjäkasvina.
Simulan tila Oy on viime vuodet kasvanut vauhdilla kahden isäntäperheen voimin. Kaksi päätuotantosuuntaa, kananmunantuotanto ja perunanviljely, ovat tilan tukipilareita. Suuren tilan pyörittämisessä suunnitelmallisuus ja toimiva työnjohto ovat avainasemassa.
Maatalouden tukijärjestelmään kuuluva sosiaalinen ehdollisuus kannustaa kiinnittämään huomiota maatilan työntekijöiden hyvinvointiin ja työturvallisuuteen. Samalla se tukee maatalousyrittäjän omaa hyvinvointia ja työturvallisuutta.
Vanhojen opiskelukavereiden tapaamisissa riittää edelleen puhetta, naurua ja päivittelyä siitä, millaista kohtelua kukin sai osakseen harjoittelutilalla. Useilla tiloilla harjureiden kohtelu oli erittäin hyvää, mutta joillakin suorastaan ala-arvoista. Asialla on näköjään merkitystä, kun se nousee esille hupaisiksikin muuttuneina tarinoina vielä vuosikymmenten kuluttua. Harjoittelutila on monelle maatalousalalle pyrkivälle nuorelle ensimmäinen "oikea" työpaikka, jossa opitaan työelämässä tarvittavia taitoja.
Yhä useammassa maatalousyrityksessä työskentelee palkattua työvoimaa. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilaston mukaan 7 800 maatilalla työskenteli yhteensä 34 000 työntekijää vuonna 2023. Mitä työntekijän palkkaaminen vaatii maatalousyrittäjältä? Miten työntekijöitä johdetaan?
Yhä enemmän tietoverkoista riippuvat maatalouden järjestelmät altistuvat jatkuvasti kyberrikollisten hyökkäysyrityksille. Tekniikan mukanaan tuomat kyberriskit pienenevät verrattain yksinkertaisilla teoilla.
Säästöpuuryhmien poltolla saadaan metsiin paloympäristöjä niitä tarvitseville lajeille. Pienikin kulotus on iso kädenojennus monimuotoisuudelle, sillä savun innoittamana alueelle hakeutuu harvinaiseksi käyneitä paloriippuvaisia lajeja pitkienkin matkojen takaa.
