Säästöpuuryhmien poltolla saadaan metsiin paloympäristöjä niitä tarvitseville lajeille. Pienikin kulotus on iso kädenojennus monimuotoisuudelle, sillä savun innoittamana alueelle hakeutuu harvinaiseksi käyneitä paloriippuvaisia lajeja pitkienkin matkojen takaa.
Savumerkki toimii. Ensimmäisenä paikalle saapuu usein jo polttopäivänä kulokauniainen. Sen jälkeen seuraan liittyy koko joukko muita kovakuoriaisia: jalokuoriaisia, havukantojääriä, muurahaiskuoriaisia, sekä palokärpäsiä, perhosia, luteita ja kaskaita. Kulotettu säästöpuuryhmä on eläimistön ja kasviston herkkutarjotin. Siitä hyötyvät monet käävät, jäkälät ja sienet, jotka taas houkuttelevat paikalle niitä ravintonaan käyttäviä lajeja.
Vielä 1960-luvulla kulotus oli yksi metsänuudistamisen päämenetelmistä. Parhaimmillaan vuosittain poltettiin 30 000 hehtaaria.
Kulottaminen vaatii osaamista, paljon ennakko- ja jälkityötä sekä väkeä, minkä vuoksi se on kallista. Metsäpalotkin ovat harvinaisia tehokkaan palontorjunnan ansiosta. Näistä syistä monet paloriippuvaiset lajit ovat uhanalaistuneet.
Uudistusalojen kulotuksen sijaan säästöpuuryhmien poltot ovat yleistyneet, ja työlaji kuuluu useimpien metsäyhtiöiden ja metsänhoitoyhdistysten palveluvalikoimaan. Etenkin uuden Metsä Group Plus -hoitomallin myötä säästöpuuryhmien poltot ovat lisääntyneet.
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Oletko jo tilaaja?
Pusulassa kokeillaan uudenlaista tapaa hoitaa metsää. Yksilökohtaisessa metsänhoidossa säästetään aarin elinvoimaisin puu ja raivataan tilaa sille ja sen seuraajalle. Tuomas Mattila on jakanut tilansa metsän blokkeihin, jotka käsitellään yksi kerrallaan 15 vuoden kiertoajalla.
Silmälle sopiva ja virkistyskäyttöä palveleva metsä päätehakkuun jälkeenkin. Tämä oli metsänomistaja Kaisa Vasama-Kakon toive ja tavoite, kun puunkorjuu rakkaasta kotimetsästä kävi ajankohtaiseksi.
Metsien hiilensidontaa voi parantaa tekemällä taimikonhoitotyöt ajallaan, välttämällä voimakkaita harvennushakkuita ja lykkäämällä metsän uudistamista, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jari Hynynen.
Koivupilkkeen kysynnälle ei näy loppua, kun sähkön hintapiikit hipovat pilviä. Polttopuut varataan nykyään hyvissä ajoin, mutta toimituserien koko on pienentynyt, kertoo polttopuita urakoiva metsätilan isäntä Ali Vaarala.
Täsmäviljelyllä pystyttäisiin parantamaan helposti kasvintuotannon kannattavuutta. Kysyimme professori Timo Oksaselta, miksei uutta teknologiaa haluta ottaa käyttöön?
Lajikejalostus on pitkäjänteistä tulevaisuustyötä, jossa on huomioitava muuttuvat kasvuolosuhteet. Nyt työn alla olevat lajikkeet kasvavat pelloillamme vasta vuosikymmenen kuluttua. Boreal tekee yhteistyötä alan eri tahojen kanssa viljelijöistä leipureihin ja kehittää lajikkeita, joissa on lopputuotteiden kannalta erityisiä ominaisuuksia.
Budjetointi on kaikenlaisten rakennushankkeiden helpoin osa. Pistetään vaan erilaisten tarvikkeiden hintoja Hankkijan (nimi muutettu) kuvastosta exceliin ja katsotaan, paljonko pitäisi jostain saada niihin rahaa. "Halpaa on, jos siitä rahalla selviää", on yksi isäni lempisanontoja, jonka muistan usein erilaisten vastoinkäymisten kohdatessa kuulleeni. Pääosin kaikista – joko itse aiheutetuista tai muutoin eteen tulevista – hankkeista ei kuitenkaan
Täsmäviljely sai alkunsa 1980-luvun lopussa, kun GPS-signaali tuli siviilikäyttöön. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Liisa Pesonen on edistänyt täsmäviljelyä jo 35 vuotta.
Sadan pilottitilan koeasetelmasta liikkeelle lähtenyt Carbon Action on kahdeksan vuoden aikana jalkauttanut hiilensidonnan ja uudistavan viljelyn menetelmät osaksi suomalaista viljelykulttuuria. Koeasetelma oli viljelijälähtöinen: pelto jaettiin kahtia ja viljelijä toteutti valitsemaansa hiilensidontatoimenpidettä koepuolikkaalla viisi kasvukautta.
Ilmajokiset Janne ja Marianne Lehtinen ostivat runsaat kaksi vuotta sitten vanhan vehnämyllyn Ylöjärveltä, jotta saivat jatkaa oman satonsa jalostamista hiutaleiksi, suurimoiksi ja jauhoiksi. Rahtijauhatukselle on edelleen tarvetta Suomessa, mutta sitä tekevät myllyt ovat käyneet vähiin.
