Lopen Läyliäisessä sijaitsee Suomen metsänjalostuksen keskus, Haapastensyrjä, jossa tehtävä työ luo perustaa kasvavalle, kestävälle ja laadukkaalle tulevaisuuden metsälle. Vuosikymmeniä jatkuneen jalostustyön ansiosta metsän uudistamiseen on tarjolla korkeatasoista ja monimuotoista siemen- ja taimiaineistoa.
Kloonitaimia voidaan tuottaa laboratoriossa mikrolisäyksellä, jossa pienistä kasvinosista kasvatetaan uusia yksilöitä hyytelöalustalla.
Kevät ja kesä ovat Luonnonvarakeskuksen (Luke) koetoiminta-asemalla Haapastensyrjässä kiireistä, tarkkaan aikataulutettua aikaa. Kymmenet käsiparit ahertavat muovihuoneissa, taimipalstoilla ja koekentillä. Arkisiin toimiin kuuluu kylvämistä, istuttamista, puiden oksien ja neulasten leikkuuta, kitkemistä, varttamista ja koulimista.
Oma erityinen työnsä on risteyttäminen, jota tehdään sekä metsissä että kasvihuoneissa. Emikukinnot pussitetaan juuri ennen kukinnan alkamista. Kun aika on oikea, tehdään pölytys perimältään laadukkaan isäpuun siitepölyllä pientä ruiskua apuna käyttäen. Pölyttymisen jälkeen pussi poistetaan, ja käpyjen valmistuttua ne kerätään siementen karistusta varten. Myöhemmin siemenet kylvetään ja niistä kasvatetaan uusia taimia kenttäkokeisiin.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Pusulassa kokeillaan uudenlaista tapaa hoitaa metsää. Yksilökohtaisessa metsänhoidossa säästetään aarin elinvoimaisin puu ja raivataan tilaa sille ja sen seuraajalle. Tuomas Mattila on jakanut tilansa metsän blokkeihin, jotka käsitellään yksi kerrallaan 15 vuoden kiertoajalla.
Silmälle sopiva ja virkistyskäyttöä palveleva metsä päätehakkuun jälkeenkin. Tämä oli metsänomistaja Kaisa Vasama-Kakon toive ja tavoite, kun puunkorjuu rakkaasta kotimetsästä kävi ajankohtaiseksi.
Metsien hiilensidontaa voi parantaa tekemällä taimikonhoitotyöt ajallaan, välttämällä voimakkaita harvennushakkuita ja lykkäämällä metsän uudistamista, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jari Hynynen.
Koivupilkkeen kysynnälle ei näy loppua, kun sähkön hintapiikit hipovat pilviä. Polttopuut varataan nykyään hyvissä ajoin, mutta toimituserien koko on pienentynyt, kertoo polttopuita urakoiva metsätilan isäntä Ali Vaarala.
Maatalousverotuksessa hyväksytään maatilan sivutoiminnaksi laaja kirjo yritystoimintaa. Kun sivutoiminnan liikevaihto kasvaa isoksi, se on eriytettävä omaksi tulolähteekseen.
Suhteeni luomuun on vähän vaikea. 15 vuotta sitten viljelyä aloittaessamme luomu oli ainakin omassa lähipiirissäni jotenkin enemmän muodissa kuin nyt. Koska olen "ympäristöihminen" ja kerroin, että aloitamme viljelijöinä, oli aina ensimmäinen kysymys tai oletus, että luomuviljelyä varmaan? Luonnonmukaisuushan kuulostaa helpolta ja ihanalta. Kukkapeltoja ja mehiläisiä ja pari lammasta, ihan itsekseen siellä kiertokulkua pyörittävät ja viljelijä…
Suometsässä Hyytiälän metsäaseman lähellä tutkitaan vanhojen ojitusalueiden uudistumista ja taimettumisen edistämistä. Karut turvekankaat vaativat vastaojitetuista suokohteista poikkeavaa tietoa.
Yrittäjän puolison, useimmiten naisen, rooli maatilayrityksen päätöksenteossa voi olla monenlainen riippuen lähtökohdista, osaamisesta ja kiinnostuksen kohteista. Kun koti ja yritys jakavat saman arjen, suuret ja pienet päätökset vaikuttavat sekä perheen että yrityksen hyvinvointiin.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.