Tiina ja Aki Mykkälä ovat laajentaneet Akin kotitilan vähitellen kolmen robotin ja 155 lypsävän tilaksi. Tila yhtiöitettiin vuonna 2019.
Lumi pöllyää tielle, kun iso harmaa talo rakennusrykelmineen tulee näkyviin. Kauempana rakennusten takana näkyy liikettä. Lumisella laitumella muutama lehmä syö tyytyväisenä heinää talvimyrskystä välittämättä. Lisää lehmiä seisoo tai makoilee katoksen alla tuulensuojassa. Olemme Torniossa, Arpelan kylässä Kukkolanmaan lypsykarjatilalla.
– Tiineet hiehot ja umpiset on pidetty vuodesta 2017 asti ympärivuotisesti ulkona. Hiehot ovat poikiessaan hyväkuntoisia ja -jalkaisia. Ummessa oleville ulkona on hyvin pehkutilaa makoilemiseen. Tavoitteena olisi perustaa ympärivuotinen jaloittelutarha myös lypsäville, emäntä Tiina Mykkälä kertoo.
Kukkolanmaa on isäntä Aki Mykkälän kotitila. Kun hän aloitti vuonna 2004, oli tilalla 60 lehmän parsinavetta. Tiina tuli mukaan neljä vuotta myöhemmin, kun Akin isä jäi eläkkeelle.
– Joka vuosi on jotain investoitu. Vuonna 2012 rakennettiin pihatto ja samalla laajensimme nykyiseen eläinmäärään ja kolmeen lypsyrobottiin. Lypsäviä on nyt 155 ja nuorkarjaa 130, Aki Mykkälä kertoo.
Kymmenisen vuotta sitten Tiina Mykkälä teki isännän siskon kanssa tilan maidosta myös jäätelöä, mutta siitä luovuttiin.
– Kaikkeen ei aika riitä. Laitteet ovat kyllä vielä tallessa ja joskus omiin tarpeisiin on tehty erä, hän sanoo.
Sininen hetki Kukkolanmaan tilalla 10. joulukuuta. Tilan sijainti lähellä napapiiriä näkyy paitsi talvisen päivän lyhyydessä myös lumen määrässä.
Haasteiden kautta hyvä tuotos
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Ylä-Leskelän tilalla vietettiin uuden pihaton valmistujaisia vuoden 2023 marraskuussa. Täyttö alkoi vauhdikkaasti, ja kaikki lehmäpaikat olivat käytössä jo toukokuussa 2024. Hiekkaparret ja hyvät oltavat kirittivät päivämaidot pienen notkahduksen jälkeen uusiin lukemiin.
Moni maatila saa sivutuloja koneurakoinnista. Länsisalmi-Keisalan tilalla liitännäiselikeinona on some. Alussa maatilasomen kohderyhmänä olivat kuluttajat, mutta melko pian seuraajakunta kasvoi muilla tuottajilla.
Kaisa Vasama-Kakon ja Juha Kakon luotsaama Talvisillan tähkä ja trekooli tuottaa peltokasvien rinnalla kurkkuja ja luomutomaatteja sekä pyörittää mökkivuokrausta. Toimintaa kehitetään kuluttajien mieltymyksiä kuunnellen.
Vöyriläisten maitotilallisten Jonas ja Niklas Östmanin ylläpitämä itsepalvelukauppa palvelee ympäri vuorokauden. Valikoimassa on runsaasti myös muiden pientuottajien elintarvikkeita.
Marjanviljelijä saattaa lähitulevaisuudessa kiinnittää tuholaistorjuntaa varten traktoriinsa ruiskun sijasta itse rakentamansa imurin. Ehkä automaattinen tarkkailuansa on ilmoittanut, että nyt olisi työlle oikea aika.
Metsätilaa hoitava Pekka Kärkäs ihmettelee puheita luonnon tuhoamisesta. Hänen mielestään metsätaloudessa ei olla hävittämässä metsää, vaan pidetään siitä huolta sukupolvelta toiselle. Pelloillaan Kärkäs viljelee ruista ja kauraa. Noin sadan metrin matkalla pellon lähinaapuri on Venäjä.
Maatalouden kirjanpidossa on muun yritystoiminnan kirjanpitokäytäntöihin verrattuna omat erityispiirteensä. Hyvä kirjanpito-ohjelma auttaa tekemään asiat oikein ja mahdollistaa erilaiset työtavat. Tässä kokemuksia kolmesta ohjelmasta.
Kun maatilojen data on hajallaan, jää sen potentiaali käyttämättä. Datapellon uudisraivaajat kehittää tapoja yhdistää tiedot automaattisesti ja tuoda hyötyjä viljelijöille.
Monet maatalousyrittäjät elävät pitkään jatkuvan kivun kanssa. Sen hallinta vaatii useiden hoitomuotojen yhdistämistä, mutta oloa ja arkea helpottaa jo kivun ja siihen vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen.
"Tuottajien neuvotteluvoimaa ja riskienhallintaa tulee vahvistaa." – Tämä on ensimmäisenä mainittu ja mielestäni myös tärkein RUOKAKETJU-tutkimushankkeen toimenpidesuosituksista. Pellervon taloustutkimus, Luonnonvarakeskus ja Reinu econ analysoivat juuri päättyvässä hankkeessaan ruokaketjun toimivuuteen ja arvonmuodostukseen vaikuttavia tekijöitä. Yksi iso syy ruokaketjun arvonmuodostuksen ontumiselle on ollut rahavirran niukka kasvu elintarvikeketjussa. Yksityisestä kulutuksesta ja elintarvikeviennistä ketjuun tuleva reaalinen rahavirta on hintamuutoksista
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.