
Tuhat kuormaa Tuntsalta
Metsäpalo poltti 20 000 hehtaaria tunturiylänköä Pohjois-Sallan Tuntsalla kesällä 1960. Viime talvena Tuntsan nuorta männikköä harvennettiin talvisavotalla.
Lannoitus lisää puuston kasvua ja kasvattaa metsien hiilinieluja, ja ennen kaikkea parantaa metsätalouden kannattavuutta. Parhaan tuoton lannoitusinvestoinnille saa hoidetuissa, hyväkasvuisissa ja terveissä metsissä.
Kasvatus- ja terveyslannoituksesta hyötyvä metsäala on laaja. Suomen metsäkeskuksen ja Metsäteho Oy:n yhdessä tuottaman uuden paikkatietoaineiston mukaan lannoitukseen soveltuvia alueita on peräti 1,4 miljoonaa hehtaaria. Tämän alan kertalannoituksella voitaisiin saavuttaa 30 miljoonan kuution lisäkasvu kolmessakymmenessä vuodessa. Pinta-alasta lähes miljoona hehtaaria käy kivennäismailla ennen päätehakkuuta edeltävään kasvatuslannoitukseen ja 400 000 hehtaaria turvemaiden tuhkalannoitukseen.
Metsänlannoitus on viime vuosina ollut alavireistä. Metsänomistajia se kiinnostaa, mutta toteutuksen jarruna on ollut osin tiedonpuute esimerkiksi siitä, millaisissa kohteissa ja missä kasvunvaiheessa toimenpiteelle voisi saada parhaan tuoton.
– Vastauksia moniin kysymyksiin löytyy Kohdennetulla metsänlannoituksella kestävää kasvua ja hiilensidontaa -hankkeen (KoMe) tuottamasta tiedosta, suosituksista sekä aivan uudesta paikkatietoaineistosta, metsänhoidon asiantuntija Tatu Viitasaari Suomen metsäkeskuksesta kertoo.
Suomen metsäkeskus, Luonnonvarakeskus (Luke) ja Metsäteho ovat yhteisessä KoMe-hankkeessaan tuottaneet myös kriteerit kivennäismaiden kasvatuslannoituksille ja turvemaiden tuhkalannoituksille. Ne on eritelty lannoittamatta jätettävien alueiden kriteereihin, potentiaalisten lannoitusalueiden kriteereihin sekä toteutuskelpoisuutta rajaaviin kriteereihin.
– Kriteerit on laadittu varovaisuusperiaatteella lannoituksen mahdolliset ympäristövaikutukset minimoiden. Tavoitteena ei ole ollut lannoituspinta-alan ja hiilensidonnan maksimointi, Viitasaari muistuttaa.
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 4,90 euroa..
Oletko jo tilaaja?