Tuotantokustannusten raju ja nopea nousu on laittanut maatalousyrittäjät miettimään säästökeinoja. Mitä voisi tehdä, jotta säästöjä syntyisi, ja miten tulisi varautua tulevaan kasvukauteen?
Vielä viime keväänä osalla tiloista oli käytössään edullisempaan aikaan hankittuja tuotantopanoksia. Tuleva kasvukausi tulee olemaan kaikille tiloille taloudellisesti viime vuotta kireämpi, sillä nyt kaikilla tiloilla on käytössään kalliit tuotantopanokset.
– Lannoitteiden käyttöä on suunniteltava tarkoin. Hyvät ja viljelyvarmat lohkot kannattaa laittaa satokasvien viljelyyn ja kohdentaa panokset niihin, kehityspäällikkö Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitosta sanoo.
Viimeistään nyt voisi ottaa käyttöön kaikki keinot lannoituksen tarkentamiseen, jakamiseen ja ravinteiden tehokkaaseen hyödyntämiseen.
Peltonen kertoo, että osa viljelijöistä on ottanut yhdeksi ratkaisuksi ostaa tuotantopanoksia samalla rahamäärällä kuin aikaisemminkin. Silloin on tärkeää kohdistaa lannoitus tuottavalle alalle ja saada siten enemmän satoa hehtaaria kohden.
– Jo viime keväänä viljelijät nipistivät jonkin verran lannoituksesta. Kuitenkin alueilla, joilla kuivuus ei vaivannut, saatiin kohtuullisen hyviä satoja eli kasvit hyödynsivät maasta vapautunutta typpeä. Nollaruudut kannattaa ottaa käyttöön ja katsoa, miten typpeä vapautuu kasvien käyttöön luontaisesti, Peltonen sanoo.
Mineraalilannoitteiden korkea hinta on vaikuttanut orgaanisten lannoitevalmisteiden ja kierrätysravinteiden kysyntään ja saatavuuteen.
Peltonen kannustaa erityisesti lantaa käyttäviä tiloja selvittämään mahdollisuudet lannan väkevöintiin ammoniumsulfaatin tai erilaisten boostien avulla. Myös edullisemman urean käyttämistä typpilannoitukseen voisi harkita.
Kylvösuunnitelmaa tehtäessä kannattaa miettiä typensitojakasvien lisäämistä viljelyyn. Vaikka viljan hinta on nyt korkea, vilja-alan pienentäminen ja korvaaminen muilla kasveilla, kuten luonnonhoito- ja viherlannoitusnurmilla, ei välttämättä heikennä tulosta, Peltonen sanoo.
– Päinvastoin, on huomioitava sidotun typen arvo seuraaville vuosille sekä muut viljelykierrolliset ja maan paranemiseen liittyvät hyödyt. Nyt on hyvä aika lähteä kuulostelemaan peltojen tuottokykyä paremmin, sillä pelloilla on käyttämätöntä satopotentiaalia.
Jos tapahtuu jotain odottamatonta, kylvöt viivästyvät tai tulee poikkeuksellisia sääoloja, varasuunnitelmat ovat tarpeen.
– Silloin pitää olla valmius muuttaa suunnitelmia ja tehdä rohkeitakin päätöksiä, Peltonen toteaa.
Tulevan kasvukauden osalta tiedämme jo aika pitkälti lannoitteiden ja muiden tuotantopanosten hinnat. Omat tuotantokustannukset tietämällä on hyvä laskea oma sato- tai hintavaatimus, jotta saadaan kulut katettua.
Kevät tuo tullessaan myös uuden tukikauden. Asiantuntijat kehottavat katsomaan uusia tukivalintoja myös pellon kunnon kannalta.
– Nyt on mahdollisuus hyödyntää aiempaa laajemmin maanparannus- ja saneerauskasveja, kerääjäkasveja ja orgaanisia aineksia. Erityisesti ekojärjestelmän ja ympäristökorvauksen valinnoilla tukimäärää voi korottaa merkittävästikin. Viljelyvarmuuden parantaminen ja satotasojen nosto lisää kestävyyttä niin sään äärioloihin kuin poikkeaviin taloustilanteisiinkin. Pelloilla on kunnostusvelkaa, mutta myös käyttämätöntä satopotentiaalia, Peltonen sanoo.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Auvo Sairanen on tehnyt laskelmia siitä, kannattaako lypsykarjan ruokinnassa käytettävä vilja ostaa vai tuottaa itse.
– Kun sadot ovat usein karjatiloilla käytetyillä suojaviljoilla parin tonnin luokkaa, on hankala löytää perustetta omalle viljanviljelylle. Eri asia on, jos viljelyn motiivi löytyy muualta kuin taloudesta, esimerkiksi lietteen levityksestä.
Sairanen muistuttaa, että säästöjä etsittäessä tärkeintä ei ole paljonko rehujen tuotantokustannus on, vaan mistä se koostuu ja mihin tekijöihin on mahdollista vaikuttaa.
– Esimerkiksi vuonna 2021 lannoitteen osuus säilörehun tuotantokustannuksista oli kolme senttiä kuiva-ainekiloa kohti ja muu tuotantokustannus 23 senttiä. Lannoitteen hinta on kolminkertaistunut eli lannoitteiden osuus maidon tuotantokustannuksista on nyt paljon suurempi.
Tuotantokustannuslaskennasta puhuttaessa Sairanen ottaa esille netto- ja bruttosadon.
– Kun laskemme tuotantokustannuksen pellolta siiloon, se on bruttosato. Nettosato on se, mikä menee turvasta alas. Sadosta pitää vähentää pilaantuneen rehun osuus. Sen tuotantokustannus on prikulleen sama kuin pilaantumattomankin. Eli säilöntäaineista ja muovista ei kannata tinkiä, koska niillä on suora vaikutus rehun säilyvyyteen.
Nurmen lannoituksesta voisi tinkiä, mutta miten se korvataan?
– Lietteen hyväksikäyttö on yksi mahdollisuus, mutta siinäkään ei ole viisasten kiveä. Sellainen lainalaisuus on, että mitä aiemmin lietteen laittaa peltoon sitä paremmin se vaikuttaa. Sijoittava tai multaava lietteenlevitin vähentää ammoniakkitappioita, mutta se myös murskaa kasvin juuria. Mikä ammoniakissa voitetaan, saatetaan menettää juurivaurioina.
Sairasen mukaan etenkin viileällä kevätsäällä letkulevitin voi olla sijoittavaan verrattuna kokonaissadon kannalta parempi vaihtoehto.
Toinen vaikuttava tekijä on sadon määrä.
– Jos sadon määrän nostaa 5 000 kilosta 7 000 kiloon, tuotantokustannus alenee teoreettisesti 30 prosenttia. Tarkastelu menee harhaan, koska käytännössä satoa ei oteta ilman merkittävää lisäpanostusta. Tavoitteena ei voi olla sadon maksimointi, vaan karjan rehuntarpeen tyydyttäminen käytössä olevalla peltoalalla.
Ruokintaa suunniteltaessa pitää miettiä, millä yhdistelmällä saa parhaan tuotosvasteen. Korkea säilörehun sulavuus antaa parhaan rehukatteen. Jos säilörehun D-arvo alenee, sitä on kompensoitava väkirehuannosta suurentamalla. Sadolla on siis merkitystä, mutta etenkin sadon kokonaisuuden hallinnalla.
– Optimiruokinta on kannattavaa. Jos on korkeat lisävalkuaistasot ja korkea rypsirouheen hinta, sieltä voi säästää. Tuottava karja ei tarvitse 100 gramman OIV-tasoa. Nollatasoa en kuitenkaan suosittele. Säilörehun korkeasta valkuaispitoisuudesta voi tinkiä, sillä ei ole tuotoksen kannalta merkitystä, Sairanen sanoo.
Paikkakohtainen kannattavuuskartta on oiva työkalu lohkon tuottavuuden parantamiseen. Jatkuvasti tappiota tuottava lohkon osa kannattaa jättää kokonaan viljelemättä tai korjata tilanne pikaisesti. Tutkimusryhmä selvitti mahdollisuuksia aarikohtaiseen kannattavuuslaskentaan.
Jouko Aaltosen tarinassa on onnellinen loppu. Masennus, työuupumus ja talousvaikeudet on nyt selätetty. Hänen pelastuksensa oli tomera sisar, joka laittoi tilan asiat kuntoon ja tuki veljeään.
Vuoden eivät ole veljeksiä – etenkään kasvinviljelytiloilla. Hyvissä ajoin ennen vuoden loppua tehtävällä välintilinpäätöksellä voi säästää veroissa pitkän sentin.
Luomuviljely tehostuu hyvillä valinnoilla ja järkevällä työnteolla. Menetelmien testaaminen ei ole hukkaan heitettyä aikaa, tieto ja kokemus ovat tuottavinta pääomaa.