Siirry sisältöön

Vanha kansa vietti talven pimeimmän ajan pesäpäiviä. Aurinko pysyi pesässään, joten niin oli hyvä ihmisenkin tehdä. Levätä ja kääntää kylkeä uuninpankolla. Mekin vietimme vuodenvaihteen pesässä, mökillä erämaan reunalla. Teki oikein hyvää katsoa aamulla lämpömittariin ja todeta sen näyttävän enemmän kuin 20 pakkasastetta. Ei muuta kuin laittaa puita kaminaan, kiehauttaa sopat ja kahvit ja ryömii takaisin sivustavedettävään, eli kutulooraan, kuten meilläpäin on tapana sanoa. Mitään sen kummempaa päiväohjelmaa ei tarvittu.

Mies mutisi tyytyväisenä olevansa ehkä pohjimmiltaan tämmöinen pienten laatikkojen ihminen. Ja alkoi saman tien kevyesti kuorsata. Itse jäin pohtimaan laatikoita ja niiden kokoja suhteessa viihtyvyyteen.

Pienessä laatikossa ollaan tiukasti omalla mukavuusalueella eikä sieltä ole mitään tarvetta ainakaan näin sydäntalvella laajentaa elinpiiriä mihinkään suuntaan. Saati että haaveilisi suuremmasta sängystä. Koska se vaatisi suuremman mökin, mikä taas enemmän lämmittämistä, mikä lopulta jättäisi vähemmän aikaa makoilla siellä sängyssä.

Omassa laatikossa, omissa pienissä ympyröissä, tutussa ja turvallisessa, on se hyvä puoli, että se stressaa paljon vähemmän kuin suuri, outo ja tuntematon. Jos koko ajan on jossain epämukavuusalueella ja kasvupoluilla niin elämä tuppaa olemaan epämukavaa. Miksei voisi olla sopivan kokoista ja mukavaa?

Usein kehotetaan ajattelemaan laatikon ulkopuolelta, millä tarkoitetaan totuttujen kaavojen rikkomista ja laajempaa näkökulmaa asioihin. Täällä kun katsoo laatikosta ikkunan kautta ulos, näkee suurimman osan ajasta tähtitaivaan ja revontulia. Se jos mikä pistää vähän isommatkin laatikot oikeisiin mittasuhteisiin.

Vaikka ne omat laatikot olisivat kuinka isoja ja innovatiivisia, samojen tähtien alla ja samojen luonnonvoimien armoilla sitä kuitenkin ollaan. Ja jos kovin kaukaa sitä omaa mökkiään, metsäpalstaansa tai peltoaukeaansa katselee, voi alkaa tuntua sangen mitättömältä se oma elämä ja uurastus.

Käperry siis omaan laatikkoosi riittävän usein tunnustelemaan miltä siellä tuntuu. Onko tyyny hyvin, peitto kuohkea ja polvet sopivasti koukussa, tupa lämmin, ruokaa pöydässä ja läheisilläkin hyvä olla?

Jos on, niin muista olla tyytyväinen siihen mitä jo olet saavuttanut. Kyllä se maailman melske uusine kasvukausineen ja nousu- ja lasku­kausineen sieltä taas tulee ja pakottaa ylös, ulos ja lenkille, antaa uusia virikkeitä ja näkö­kulmia, vaikkei niitä haluaisikaan.