Vesienhallinta auttaa varautumaan sään ääri-ilmiöihin. Oulun yliopisto ja Luonnonvarakeskus (Luke) tutkivat sulamisvesien kokoamista varastoaltaaseen ja niiden johdattamista pelloille automatisoidun säätösalaojituksen avulla.
Salaojat on suunniteltu aikoinaan kuivattamaan peltoja. Luken Ruukin tutkimusaseman pelloilla on viime kesinä testattu, voisiko säätösalaojitus sopia myös altakasteluun ja tarvitaanko siihen varastoallasta.
– Tutkimme, miten järjestelmä voi auttaa viljelijöitä kuivuusjaksoilla, voidaanko sen avulla pitää pohjavedenpinta pelloilla tietyllä korkeudella, vähentääkö altakastelu turvepeltojen kasvihuonekaasupäästöjä sekä miten se vaikuttaa satoon, väitöskirjatutkija Miika Läpikivi kertoo. Hän työskentelee Oulun yliopiston vesienergia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikössä.
Samalla on tutkittu myös automaation hyödyntämistä salaojien vesiensäätelyssä.
Tutkimuskohteena Ruukissa on 26 hehtaarin ohutpohjainen turvepelto, jossa on vuonna 2016 uusittu säätösalaojitus. Pellon viereen, 40 metrin kaistaleelle, rakennettiin talvella 2021–2022 noin 0,7 hehtaarin laajuinen ja 9 000 kuutiometrin kokoinen varastoallas. Salaojasuunnittelija määritti altaan sijainnin sen mukaan, mihin valumavedet luontaisesti virtaavat. Sijainti vaikuttaa myös tarvittaviin lupiin. Ruukissa riitti ilmoitus ely-keskukselle.
– Peltojen ja metsän väliin raivattiin kaivinkoneella 40 metriä leveä allas, jonka ympärille tuli penger sekä kanava ja pato. Niin saatiin ohjattua altaaseen vesi olemassa olevasta ojasta. Pohjustusta allas ei tarvinnut, koska alueen savimaa on vesitiivistä, Läpikivi sanoo.
Tutkimuspelto on jaettu kahdeksaan lohkoon ja salaojastoon. Kullakin on oma kaivonsa.
– Alueen keskelle rakennettiin altaasta alkava kastelulinja, joka kulkee lohkojen läpi.
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Oletko jo tilaaja?
Kuivuutta ei ole perinteisesti pidetty merkittävänä riskinä Suomessa. 2000-luvulla esiintyneet pitkät kuivat kaudet ovat kuitenkin herättäneet viljelijät ja päättäjät suunnittelemaan toimia kuivuusriskien hallitsemiseksi. Ennakoinnissa voi hyödyntää alueellisia kuivuusennusteita, ja yllättävänkin moni pelto sijaitsee mahdollisella etäisyydellä kasteluveden lähteestä. Mutta mitä kastelu maksaa?
Nelivuotinen tutkimushanke osoitti, että säätösalaojitukseen yhdistetty altakastelu kasvattaa kivennäismaalla merkittävästi satoa ja parantaa satovarmuutta. Se osoittautui järkeväksi myös ympäristökuormituksen kannalta.
Kasvinviljelyyn ja broilerinkasvatukseen keskittyneellä Jartun tilalla katsotaan ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen. Viime kesänä tehtiin kaksi uutta avausta: siirryttiin sokerijuurikkaan viljelyssä robottiaikaan ja aloitettiin leikkokukkien kasvatus avomaalla.
Helsinkiläinen Leena Pesu etsii sopimusviljelijöitä ympäristöystävälliselle kuitupellavalle. Hän haluaa, että sitä viljeltäisiin taas Suomessa vuosikymmenien tauon jälkeen. Tiloilla Orimattilassa ja Pälkäneellä on saatu viljelystä hyviä kokemuksia, kuitupellava on hyvä lisä viljelykiertoon.
Maatalous muuttuu nopeasti, ja kasvavat tilat tarvitsevat osaavia ja luotettavia, itseohjautuvia työntekijöitä. Tekijöiden pienilläkin päätöksillä on suuri merkitys tilan menestykselle, ja maatalousyrityksen sosiaalinen kestävyys on etu.
Rikkakananhirssi ei ole enää yksittäisten tilojen riesa, vaan nopeasti leviävä uhka suomalaiselle kasvinviljelylle. Yksi kasvi voi tuottaa tuhansia siemeniä ja levitä vaivihkaa lohkolta toiselle. Torjunta vaatii työtä, mutta tuottaa onnistuessaan tulosta.
Kasvinviljelyn asiantuntija, MMT Sari Peltonen puhuu nykyään enemmän viljelyn kannattavuudesta kuin viljelytekniikasta. Hän kannustaa viljelijöitä rohkeisiin kokeiluihin.
Muuramelaiset Elina ja Kalle Tammivuori perustivat tilalleen ensin kesäkahvilan. Kaksi vuotta sitten he rakensivat navetan taakse näyttämön ja katetun 300-paikkaisen katsomon.
Kesäkuumalla voi tuntua inhottavalta vetää työhanskat käteen, mutta useimmiten se kannattaisi. Viljelijöille sattuu vuosittain 800–1 000 vakavaa käsivammaa, joista noin puolet olisi ehkäistävissä työtehtävään sopivilla suojakäsineillä.
Vaihian kaalitilalla tunnetaan vihannesviljelyn kiihkeä, vähäuninen kesärytmi. Uusia ideoita on paljon, mutta ensin pitäisi löytää lisää työvoimaa.
