Siirry sisältöön

Suomalaista humalaa herätellään henkiin

Suomalainen humalanviljely tekee uutta tulemistaan. Luonnonvarakeskus on seulonut tutkimuksiin lupaavimmat kotimaiset humalakannat, joista muutaman toivotaan päätyvän tuotantoon ja pienpanimoiden olutkattiloihin.

Jaa artikkeli

Köynnökset kurkottelevat korkeuksiin Ilmajoen Nikkolassa Etelä-Pohjanmaalla. Maanviljelijä Heikki Huhtanen korjaa tänä syksynä Arctic Hop Yard -humalatarhastaan ensimmäisen isomman käpysadon. Isäntä on toiveikas sadon suhteen.

– Vaikka on ollut kuiva kesä, niin tarhalla näyttää ihan hyvältä. Humalissa on kukintoja ja käpyjä, hän toteaa elokuussa.

Humala on vanha suomalainen viljelykasvi, jonka kävyillä maksettiin aikanaan veroa Ruotsin kuninkaalle. Kotimainen tuotanto hiipui 1800-luvun lopulla, kun panimot siirtyivät käyttämään riittoisampia tuontihumalia. Nykyään humalaa viljellään Suomessa yhteensä alle kymmenen hehtaarin alalla.

Viime vuosikymmenellä virinnyt pienpanimobuumi on luonut kotimaisille humalille uutta kysyntää. Tutkija Merja Hartikainen Luonnonvarakeskuksesta (Luke) kertoo, että artesaanioluiden valmistajat ja viljelijät ovat tiedustelleet jo pitkään, mistä voisi saada suomalaista humalaa.

Kysymys on kinkkisempi kuin äkkiä kuvittelisi, sillä muualta tuodut humalalajikkeet eivät oikein ehdi tuottaa satoa näillä leveysasteilla.

– Ulkomaiset humalalajikkeet virittyvät kukkaan vasta, kun päivä jo lyhenee, eivätkä kävyt ehdi tuleentua. Suomalaiset humalat sen sijaan kukkivat kesä–heinäkuussa, ja niistä on mahdollista saada käpysatoa elo–syyskuussa, Hartikainen selventää.

 

Parhaat kannat tuotantoon

Suomalaisen humalanviljelyn elvyttäminen vaatinee siis kotimaisia lajikkeita. Niitä löytyy esimerkiksi Luken geenipankista, johon talletettiin jo 2000-luvun alussa yhteensä 18 eri humalakantaa. Muutama vuosi sitten Luke järjesti lisäksi keräyksen, jossa kansalaisia pyydettiin ilmoittamaan tutkijoille pihapiiriensä vanhoista humalista.

– Humala menestyy Suomessa tosi hyvin, sitä on käytetty koristekasvina viimeiset sata vuotta, Hartikainen huomauttaa.

Keräys tuotti noin 1 400 ilmoitusta, ja suurimmasta osasta saatiin analysoitavaksi lehti- ja käpynäytteet. Niitä tutkittaessa kävi ilmi, että suomalaiskannoista löytyi noin 260 genotyyppiä eli perimää, jotka poikkeavat suuresti muualla maailmassa esiintyvistä humalista. Suomalaishumalat ovat siis todellakin ainutlaatuisia.

Tutkijat valikoivat puhdistettavaksi ja lisättäväksi yhteensä 21 humalakantaa eri puolilta Suomea. Luken HopUp-hanke on koeviljellyt niitä tänä vuonna Lounais-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla ja Lapissa. Hankkeessa on mukana myös käytännön viljelijöitä.

– Osa tutkittavista kannoista valitaan kasvigeenivaraohjelman pitkäaikaissäilytykseen, ja tavoitteena on saada näistä säilytykseen valittavista 5–7 lajiketta tuotantoon. Tänä vuonna suurin osa tutkittavista humalista kukki heinäkuun loppuun mennessä, Hartikainen sanoo tyytyväisenä.

Meneillään olevassa HopUp-hankkeessa tutkijat selvittävät humalakantojen kemiallisia ja aistinvaraisia ominaisuuksia sekä sadontuottoa ja taudinkestävyyttä. Tutkimusten viimeistelyyn tarvitaan vielä lisärahoitusta.

Heikki Huhtanen on itse rakentanut traktoriin etunostolaitteen ja kouran, joihin saa asennettua tarvittavat laitteet sadonkorjuuta varten. Huhtasen mukaan Valmetin mallin 502/602 kopin muoto on juuri sopiva köynnösten välissä ajamiseen.

Kotimainen kypsyy nopeimmin

Heikki Huhtasen kahden hehtaarin humalatarhassa Ilmajoella kasvaa neljää eri lajiketta: ruotsalaiset Hulla Norrgård, Mauritz ja Svalöf S ja suomalainen Suntti-kanta. Kaikki taimet on hankittu taimitarhoilta. Suntti on peräisin Pohjois-Satakunnasta, ja se löytyi 2000-luvun alussa erään luomuhumalahankkeen myötä.

– Kenen markilta se löytyi, niin sillä nimellä sitä on sitten kutsuttu, Huhtanen toteaa.

Hän on jo havainnut humalissa selviä eroja: ruotsalaiset ovat myöhäisempiä kuin kotimainen. Elokuun puolivälissä Suntissa on jo paljon käpyjä, mutta hitain ruotsalainen on vasta nuppuvaiheessa.

– Suntti korjataan ensimmäisenä. Jännittää nähdä, ehtiikö Svalöf S tuottaa satoa, Huhtanen pohtii.

Hän ei ole tehnyt tuotantosopimuksia ennakkoon, koska ei vielä tiedä tarkkaan, millainen sato on tulossa.

– Odotan, että käpysato on sellaista tuhannen kilon luokkaa. Luotan siihen, että sellaiselle määrälle löytyy markkinoita, hän tuumaa.

 

Viljelyoppia ulkomailta

Humalan lisäksi Huhtasen maatila tuottaa ohraa ja heinää. Pienen kasvinviljelytilan isäntä on hakenut viljalle vaihtoehtoja pitkään ja kokeillut vuosien varrella useampia erikoiskasveja, muun muassa kuituhamppua ja pellavaa. Humalasta Huhtanen kiinnostui kymmenkunta vuotta sitten, ja perehtyi ensin kasvin satoja vuosia vanhaan viljelyhistoriaan. Samoihin aikoihin pienpanimojen määrä alkoi lisääntyä.

– Kun kiinnostuin humalasta, niin Suomessa oli noin 40 pienpanimoa. Nyt niitä on noin 120, hän toteaa.

Humalatarhan rakentaminen alkoi pylväiden hankinnalla vuonna 2017, ja seuraavana vuonna oli ensimmäisten taimien vuoro. Rakenteiden teko jatkui vuonna 2019, ja viime syksynä tarhasta kerättiin ensimmäistä käpysatoa käsin. Tänä vuonna korjuu hoituu jo koneellisesti.

Viljelyoppia Huhtanen on hakenut ”netin ihmeellisistä syövereistä” ja ulkomailta, etenkin Saksasta.

– Olen käynyt useita kertoja Münchenin lähellä järjestettävässä humalanviljelijöiden maatalousnäyttelyssä, tavannut konevalmistajia ja vieraillut sikäläisten humalanviljelijöiden luona, hän kertoo.

Myös humalanviljelyssä tarvittava erikoiskalusto kuten humalapuimuri ja -kuivuri sekä traktoriin liitettävät jyrsimet ja lautasaurat on hankittu enimmäkseen Saksasta. Koronapandemia hidasti hieman laitteiden hankintaa, mutta nyt tarvittava kalusto on koossa.

 

Kotimaiset humalalajikkeet ovat sopeutuneet Suomen pitkään kesäpäivään ja ehtivät tuottaa satoa.

Tutkittavaa riittää yhä

Merja Hartikainen sanoo, että jatkossa Luken tutkijoiden on tarkoitus pureutua humalan viljelytekniikan kehittämiseen Suomen oloissa. Monivuotisen köynnöskasvin viljely on omanlaistaan, oli sitten kyse taimien istuttamisesta, kasvuston hoitamisesta tai sadonkorjuusta.

– Humala viihtyy multavassa maaperässä, ja sitä saattaa kuivina kesinä joutua kastelemaan, Hartikainen toteaa.

Viljelyn haasteita ovat kasvuston pitäminen riittävän ilmavana ja kasvinsuojelu, sillä monet kasvintuhoojat ja taudit ovat humalankin riesana. Luken tutkima taimiaineisto on puhdistettu mosaiikkiviruksista, mutta muitakin uhkia on.

– Esimerkiksi homeet ovat hankalia, ne voivat kääpiöittää kasvustoa ja silloin ei tahdo saada satoa. Lukessa on tarkoitus tutkia, olisiko meillä sellaisia humalakantoja, jotka ovat vastustuskykyisiä sienitaudeille, Hartikainen kertoo.

 

Tulevaisuus pienpanimoissa

Hartikainen arvioi, että kotimaiselle humalalle löytyy kysyntää, kunhan tuotanto lisääntyy ja toimitusketjut saadaan toimiviksi.

– Uskon, että kysyntää on varsinkin pienpanimoissa, joille kotimaisen humalan käyttö artesaanioluissa voisi olla kilpailuetu. Humalassa on tietysti oltava kiinnostavia aromeja, hän pohtii.

Heikki Huhtanen on samaa mieltä. Hänen mukaansa panimorintamalla riittää kysyntää ja mielenkiintoa kotimaista humalaa kohtaan, ja myös viljelijät ovat hereillä.

– Esimerkiksi Luken tapaamisissa on aina useita viljelijäehdokkaita. Uusia tuottajia tulee varmasti, jonkun pitää vaan ensimmäisenä kokeilla ja katsoa, onnistuuko tämä, Huhtanen sanoo.

Hän arvioi, että pidemmällä aikavälillä myös humalan vienti Suomesta voi olla mahdollista.

, ,

Lue myös

Kaikki jutut