Syysöljykasvien kylvö onnistuu monella eri tavalla. Tärkeintä on saada syksyllä aikaan sopivan tiheä ja rehevä kasvusto, jolla on talvesta selvittyään hyvät eväät sadontuottoon. Lasse Matikainen, Risto Tupi ja Mikko Kaase kertovat viljelykokemuksistaan.
Lasse Matikainen havainnollistaa, miltä riittävän ison eli 8–8–8 säännön täyttävän syysrapsin pitäisi näyttää syksyllä: vähintään kahdeksan kasvulehteä, kahdeksan senttiä pitkä ja kahdeksan milliä paksu juuri. Kuva: Lasse Matikainen
Syysrapsi pitäisi kylvää heinä–elokuun vaihteessa, ohjeistaa somerolainen viljelijä Lasse Matikainen. Hän puhuu 15 vuoden syysrapsin viljelykokemuksella.
Syysöljykasvien kylvöikkuna on kapea. Riittävän aikainen kylvö, viimeistään elokuun ensimmäisellä viikolla, on erityisen tärkeää syysrapsille. Syysrypsin voi kylvää vielä hieman myöhemminkin.
Aikainen kylvö takaa syysöljykasveille niiden satopotentiaalin, koska nuppuaiheet muodostuvat jo syksyllä. Lämpösummaa pitäisi kylvön jälkeen kertyä vielä 450–500 astetta, jotta kasvi ehtii riittävän isoksi.
– Kun esikasvi on puitu ja on sopiva säärako, kaikki muut hommat pitää hetkeksi jättää ja keskittyä syysöljykasvien kylvöön, toteaa Harjavallassa ja Kokemäellä syysöljykasveja viljelevä Risto Tupi.
Lasse Matikaisen jokaisella vantaalla apilanurmen jälkeen kylvetty syysrapsi oli tummanvihreä ja tiheä syyskuun alkupäivinä 2024. Kuva: Lasse Matikainen
Tarvitaan aikainen esikasvi
Aikainen kylvö rajoittaa syysöljykasvien mahdollisia esikasveja. Matikainen on todennut parhaaksi esikasviksi kaksivuotisen apila-sinimailasnurmen. Nurmi lopetetaan glyfosaatilla heinäkuun puolivälissä, jonka jälkeen pelto kynnetään heinäkuun lopussa. Kylvömuokkauksen Matikainen tekee välittömästi kynnön jälkeen jyrsimellä ja kylvää heti perään.
– Nurmen kanssa kylvössä ei tule kiire. Puna-apilavaltainen nurmi antaa syksyllä syysrapsille myös typpeä, jolloin lannoitusta voi hieman vähentää.
Risto Tupi pyrkii kylvämään syysöljykasvit aina puitavan satokasvin jälkeen. Yleensä esikasvina on herne tai aikainen syysvehnä. Näin hän välttää nollavuoden ennen syysöljykasvia. Joskus oikeasta kylvöikkunasta joutuu hieman joustamaan sadontuoton tai talvehtimisen kustannuksella.
Esikasvin kasvinsuojeluaineiden kanssa on oltava öljykasveilla tarkkana. Osa viljojen rikka-aineista voi vioittaa kehittyviä öljykasvin taimia.
– Riski lisääntyy erityisesti kevyillä mailla ja kevyessä muokkauksessa. Meillä on ollut vioituksia Hussar Plusin ja Mateno Duon kanssa, Tupi listaa.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Viime kesän säät suosivat kasvinviljelyä suurimmassa osassa Suomea. Sadot olivat määrältään ja laadultaan keskimääräistä parempia. Neljä viljelijää eri puolilta Suomea kertoo, miten kasvukausi omalla tilalla sujui.
Avomaankurkku on Vainion perhetilan lippulaivatuote. Suurin osa satojen tonnien sadosta lähtee tuoreena kuluttajille eri puolille Suomea, mutta tilalla valmistetaan myös suolakurkkuja perinteisin menetelmin. Veljesten suolakurkut -tuotemerkki on valloittanut paikkansa kauppojen hyllyillä.
Keinotekoisia raaka-aineita korvaavalle kuituhampulle haetaan nyt markkinoita. Kuituhamppua kolme vuotta viljellyt Jyrki Siira on todennut sen erinomaiseksi maanparannuskasviksi. – Koska viljelykiertoon tarvitaan syväjuurisia kasveja, mieluummin valitsen sellaisen kasvin, josta maksetaan kuin sellaisen, joka murskataan peltoon.
Monet seikat puhuvat erikoiskasvien viljelyn lisäämisen puolesta: ne ovat usein taloudellisesti kannattavia, hajauttavat riskejä ja sopivat viljan esikasveiksi. Hyvät sadot edellyttävät kuitenkin viljelijältä uuden opettelua ja viljelykierron huolellista suunnittelua.
Maa- ja metsätalousmaa on pääsääntöisesti kiinteistöverosta vapaata, mutta tuotantorakennukset eivät ole. Joillekin metsänomistajille on tullut tänä vuonna yllätyksenä kiinteistöveromaksu.
Viime vuosien voimakkaat säävaihtelut ovat korostaneet säähavaintojen merkitystä maatilojen arjessa. Tilan oma sääasema tarkentaa viljelytoimia. Paikallisia säähavaintoja voidaan seurata ajantasaisesti lähes mistä tahansa, ja tekniikka mahdollistaa jopa kastelun automatisoinnin.
Kesäkuun alussa osui silmiin Maaseudun Tulevaisuuden lehtiotsikko: "Puuta karttuu metsiin luultua vähemmän". Jahas, nyt ovat menossa tällaiset trendit. Luonnonvarakeskus on korjaamassa arviotaan tulevien vuosikymmenten metsien kasvusta. Tarkkaan ottaen kasvu on laskemassa nykyisillä hakkuumäärillä 103 miljoonasta alle 100 miljoonaan kuutioon. Hiipuva kasvu johtaisi samalla metsien hiilinielun pienenemiseen. Sinänsä asian käsittelyssä ei pitäisi olla mitään erikoista. Luken…
Kuivuus kurittaa kasvinviljelijää, mutta murehduttaa myös metsänomistajaa. Kivennäismaiden vesitalouteen ei juuri voi vaikuttaa. Sen sijaan ojitetuilla turvekankailla vedenpintaa on mahdollista nostaa ja siten turvata puuston kasvu muuttuvassa ilmastossa.
Tiukentuneet torajyvien raja-arvot ovat haaste etenkin hybridirukiille, joka on populaatiolajikkeita alttiimpi torajyvälle. Viljelijän keinoja torjua torajyvää ovat hyvä viljelykierto, terve, peitattu kylvösiemen ja huolelliset viljelytoimet.
Kaksi vuotta sitten Suomessa aloitti uusi rahasto, jonka ajatuksena oli tuoda markkinoille uusi väline lisämaakauppojen rahoittamiselle ja vuokrapeltojen tarjonnalle. Vaikka ajatus oli teoriassa hyvä, se ei toiminut käytännössä, ja nyt rahasto on ilmoittanut toimintansa lopettamisesta.Peltorahasto ajautui omaan mahdottomuuteensa, koska sille ei ole kysyntää. Tavanomaiset pankit kyllä rahoittavat järkevät lisämaakaupat, eikä järjettömiä kauppoja pidä kenenkään rahoittaa.…
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.