Hakkuuaukealla törröttää siellä täällä hiiltyneitä kantoja. Keväisen kulotuksen jäljiltä nousee nokisesta maasta puolimetrisiä koivuntaimia. Kulotus onnistui hyvin – pienistä vastoinkäymisistä huolimatta.
Toukokuussa jännitys oli Hämeenkoskella huipussaan. Sadepilven lomasta ei meinannut löytyä sopivaa rakoa seitsemän hehtaarin päätehakkuuaukon kulottamiseen.
Metsänomistaja Mikko Roppo myöntää, että tilanne jännitti häntä paljon enemmän kuin sopivien kylvösäiden odottaminen, sillä toukokuun alkuun sovitut kaksi kulotuspäivää valuivat hukkaan taivaalta ryöppyävän sateen myötä.
Parin unettoman yön jälkeen päivät valkenivat. Kolmeksi päiväksi venynyt pouta kuivatti alueen lopulta sytytyskuntoon, ja tuulikin oli sopivan lauhkea päästää punainen kukko töihin.
Kulotus vaati Ropon metsässäkin melkoisesti ennakkovalmisteluja. Päävastuun niistä kantoi Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme, mutta metsänomistajan kontollekin jäi järjesteltävää.
Tulen kanssa ei sovi leikkiä. Siksi kulotuksessa tarvitaan iso joukko talkooväkeä ja paikallinen palokunta.
Roppo sai melko helposti houkuteltua ruoka- ja kahvitarjoilun voimalla paikalle parisenkymmentä kylän miestä ja naista. Osa heistä oli paikallisesta Lions Clubista. Keski-Hollolan vapaapalokunnasta oli paikalla yksi sammutusauto ja kymmenkunta vapaaehtoista.
”Kulotus on nykyään harvinainen ja kiinnostava tapahtuma. Talkooväkeä löytyi siksi aika helposti”, Roppo iloitsee.
Kuvio oli ihanteellinen kulottamiselle. Avointa mäkeä ympäröivät lähes joka puolelta pellot ja vain yhdeltä reunalta metsä, mutta siinäkin aukon ja metsän välillä kulkee soratie. Työtä säästyi melkoisesti, koska palokujia ei juurikaan tarvinnut maastoon kaivaa.
Vaikka kulotuksesta kertyy vaivaa ja ajankulua, on siitä selvää hyötyä metsän uudistamiselle.
”Kulotuksen onnistuessa maata ei tarvita lainkaan muokata, mistä syntyy selvää säästöä. Rikkakasvitkin pysyvät pitkään poissa. Lisäksi maa lämpenee, jolloin taimien kasvuun lähtö on entistäkin varmempaa”, metsäneuvoja Thomas Lilja luettelee kulotuksen hyötyjä.
Eikä siinä vielä kaikki, sillä kulotus vähentää myös maan happamuutta ja vapauttaa hivenravinteita maahan. Tuli tuhoaa myös juurikäävän sienirihmastoa. Ropon kuusikossakin oli jonkin verran maannousemasientä.
Liljan mielestä on myös tärkeää, että kulotusosaaminen ja perinteet säilyvät. Kulotus antaa luonnollisesti myös elintilaa monipuoliselle eläin- ja kasvilajistolle, niin sanotuille kulolajeille. Kulokasvien siemenet vaativat itääkseen lämpökäsittelyn.
Kulotuksiin voi hakea Kemera-tukea, mikä keventää esimerkiksi palokujien kaivamisesta aiheutuvia kuluja. Kemera-tuen saamisen edellytys on, että kulotuksen suunnittelu aloitetaan ennen hakkuun toteuttamista, sillä alaa valmistellaan kulotukseen jo hakkuun yhteydessä.
Kulotettaviksi uudistusaloiksi sopivat lähinnä paksukunttaiset, useamman sukupolven havupuuvaltaiset puolukka- ja mustikkatyypin kankaat.
Seitsemän hehtaarin kulottamiseen oli suunniteltu kuluvan yksi ilta, 4–5 tuntia. Pari tuntia sytyttämisen jälkeen mäen yli pyyhkäisi ravakka sadekuuro, jonka seurauksena olikin näkyvissä paljon savua, mutta vähemmän tulta. Kutsumaton vieras heikensi jonkin verran loppuaukon palotulosta.
Kolmen päivän päästä käväisi kuitenkin onni onnettomuudessa: navakka tuuli sytytti kulon uudelleen. Silloin huonommin palanut osakin paloi loppuun – hallitusti ja valvotusti sekin. Lopputulos oli niin hyvä, että muokkaus jouduttiin tekemään vain pienelle alalle, vaikka alun perin oli varauduttu muokkaamaan koko aukko.
Hämeenkosken paloaukea istutettiin kesäkuussa kokonaan koivulle. Taimet näyttävät viihtyvän avoimella alueella kaikin puolin hyvin. Myös muu kasvillisuus intoutui kasvamaan lämpimän heinäkuun aikana ja musta maanpinta olikin syksyyn mennessä verhoutunut lähes kokonaan vihreään väriin.
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa ja asiantuntijan apua. Vaihtoehtoja vertailemalla ja omalle tilalle parhaiten sopivalla ratkaisulla voi saavuttaa merkittäviä veroetuja.
Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakson johtaja Panu Pettinen ei näe metsäteollisuuden huonossa tulosvuodessa dramatiikkaa.Metsäalalla on hänen mukaansa totuttu suhdanteiden ja puun hinnan vaihteluihin.
Metsäsijoittaja Harri Suutari tekee harvennushakkuut omalla korjuukalustolla. Tavoitteena on kasvattaa kuiturungot tukeiksi.
Silmälle sopiva ja virkistyskäyttöä palveleva metsä päätehakkuun jälkeenkin. Tämä oli metsänomistaja Kaisa Vasama-Kakon toive ja tavoite, kun puunkorjuu rakkaasta kotimetsästä kävi ajankohtaiseksi.
