Hiehoille ja umpilehmille omaa tilaa
Lapinniemen tilalla hiehoja on kasvatettu ulkotiloissa jo vuosia. Uuden hallin myötä myös umpilehmät saivat omat tilat, juuri niille suunnitellun ruokinnan ja ulkoilumahdollisuuden ympärivuoden.
Umpilehmien ruokinnasta ja olosuhteista navetassa on viime vuosina puhuttu paljon. Syystäkin, sillä onnistunut umpikausi säästää monelta ikävältä lypsykauden taas alkaessa. Sairauksista johtuva eläimen poisto ja uuden kasvattaminen tilalle on kallista lystiä.
Poikimisen aikaan lehmä on alttiina monille sairauksille ja vastustuskyvyn heikentymiselle.
”Kestävyys on eniten”, terveydenhuoltoeläinlääkäri Kristiina Sarjokari Valiolta totesi Lehmälääkärit.comin Umpikuja II -koulutuksessa Oulussa.
Hän esittelee esimerkkilaskelman: jos 200 lehmän karjassa saa poistoprosentin pienennettyä 35:stä 22:een, voi katetuotto parantua vuodessa jopa 80 000 euroa. Puhutaan isoista asioista.
Poistoprosentin pieneneminen on laskettu utaretulehdusten ja sorkkasairauksien vähenemisen kautta.
Esimerkkitapauksessa poistoprosentin pieneneminen tarkoittaa, että navetassa on 30 vasikkaa vähemmän hoidettavana, 10 ensikkoa vähemmän opetettavana ja 20 utaretulehdustapausta vähemmän.
”Kestävyyden parantaminen tuottavuuden kärsimättä on kova motivaattori. Miten saada lehmät kestämään, miten navetan olosuhteet antavat siihen mahdollisuuksia? Olosuhteet eivät takaa kestävyyttä, mutta antavat siihen mahdollisuuden”, Sarjokari sanoo.
Hollannissa parhailla tiloilla lehmillä on viisi tuottavaa vuotta. Se tietää puolet vähemmän nuorkarjaa ja 32 prosenttia vähemmän metaanipäästöjä kuin tiloilla, joilla lehmällä on keskimäärin 2,5 tuotantokautta.
Siksi erityisesti umpilehmät tarvitsevat luksusolot. Ne ovat VIP-eläimiä. Olipa navettatyyppi mikä tahansa, lisäkuivike, hyvä rehu ja riittävä ruokintatila ovat sitä luksusta, mitä eläin tarvitsee umpikauden ja poikimisen aikana.
Kuiva ja viileä ilma on kaikkien lehmien toive. Sarjokari toivookin, ettei enää rakennettaisi yhtään uutta navettaa, jossa on ikkunat. Verhot tai kennolevyt, hormi tai avoin harja ja tuulettimet pitävät ilman hyvänä.
”Ilman virtaus riippuu säästä ja tuloaukon muodosta. Ilma muuttaa suuntaa esteestä, siksi tuloilma kannattaa ottaa koko seinän leveydeltä.”
Helikopteri ei kesäaikaan liikuta ilmaa tarpeeksi. Makuualueelle sijoitettu puhallin on parempi. Pienin viilentävä vaikutus tulee, kun ilma liikkuu metrin sekunnissa.
Vaikka ilmanvaihto on tärkeä asia, Sarjokari valitsisi silti hyvin kuivitetun makuupaikan mieluummin kuin raikkaan ilman ja parsipedin ilman kuiviketta. Makuumukavuus, pehmeys, vaikuttaa eniten siihen, missä lehmä haluaa maata.
”Maito ja lehmä säilyvät molemmat parhaiten jääkaappilämpötilassa, 2–5 asteessa”, hän korostaa.
Lämpöstressi vähentää lehmän syöntiä, ja lisää sitä kautta piilevää ketoosia. Se puolestaan vähentää vastustuskykyä. Jopa Suomen viileissä oloissa lehmien kuolleisuustilastoissa vuodenaikojen vaihtelu näkyy. Kesällä poikivat lehmät sairastuvat ja kuolevat useammin kuin talvella.
Lehmä kuumenee maatessaan, viilenee seistessaan. Jos sillä on kuuma, se saattaa seisoa useita tunteja enemmän kuin hyvissä oloissa. Sorkkavauriot kasvavat, tuotos ja tiinehtyvyys pienenevät.
Lämmin ja kostea on tunnetusti bakteereille mieleen. Tautipaine kasvaa.
Umpilehmien lihominen on ongelma, joka johtaa moneen ikävään asiaan.
”Umpilehmillä pyritään runsaaseen kuiva-ainesyöntiin, mutta ei lihomiseen. Lihomista ei estetä rajoitetulla rehun tarjonnalla, vaan rajoitetulla energian saannilla ennen poikimista”, Sarjokari muistuttaa.
Hyvälaatuista, sopivan energiaväkevää rehua umpilehmä haluaa vapaasti tarjolle. Kuntoluokkatavoitteena on kolme. Amerikkalaistutkimuksessa hiukan tarvetta pienempi energian saanti niilläkin lehmillä, jotka eivät olleet lihoneet, kehitti syöntikykyä paremmin kuin tarpeen mukainen energian saanti.
Syömiseen vaikuttaa tila, tai sen puute. Jenkkien suositus umpiosaston täyttöasteeksi on 80 prosenttia.
”Kun tila lisääntyy, syöntiaktiivisuus lisääntyy erityisesti arvoasteikossa alhaalla olevilla lehmillä”, Sarjokari muistuttaa.
Siksi hän suosittelee jaettuja ruokintaesteitä niskapuomin tilalle. Se vähentää aggressiivista käyttäytymistä, toisten pois ajamista ja paikanvaihtoja. Syöntiaika pitenee.
Tilaa tarvitaan myös makuuparsissa tai kuivikepohjalla. Navetan suunnitteluvaiheessa mietitään keskilehmälukua, poistoprosenttia, poikimaväliä ja poikimisten jakautumista vuodelle.
Sen lisäksi varaudutaan ruuhka-aikoihin.
”Umpilehmien parsipaikkoja tarvitaan 1,3–1,4-kertaisesti keskimääräiseen poikivien lukumäärään nähden. Silloin 90 prosenttia viikoista pärjätään ilman ylipaikoilla olevia.”
Aikaansa seuraavissa isoissa pihatoissa maailmalla ei VIP-lehmille eli umppareille tehdä makuuparsia. Paras makuupaikka on kuivikepohjalla, sitten syväkuivikeparressa. Vasta kolmantena tulee parsi pedillä ja runsaalla kuivituksella.
”Runsas kuivitus” on suhteellinen asia. Sarjokarin kielenkäytössä se tarkoittaa koneella tehtyä. Saavi- tai ämpärimetodilla kuiviketta ei käytetä riittävästi.
Ryhmittelyn onnistuminen riippuu huomattavasti karjakoosta. Jokainen ryhmän vaihto ja siirtäminen on aina lehmälle stressitekijä. Viimeisen viikon aikana ennen poikimista ryhmää ei enää pitäisi vaihtaa ollenkaan. Vain poikiva siirretään omaan rauhaansa poikimista odottavien ryhmästä, ihannetilanteessa vain aidan toiselle puolelle, jotta yhteys ryhmään säilyy.
”Mieluusti ryhmittelyt esimerkiksi kerran viikossa isossa ryhmässä. Kun tilaa on reilusti, ryhmittelyn negatiiviset vaikutukset vähenevät. Lehmillä on tilaa väistää toisiaan.”