Mikä kilisee lehmän mahassa?
Laajentuneen ja siirtyneen juoksutusmahan ensisijainen hoito on aina leikkaus. Lisäksi potilas tarvitsee monipuolista ja tehokasta tukihoitoa turvaamaan toipumista.

Eläin Pellervo on kotieläintuottajan ammattimedia, joka tarjoaa ajantasaista tietoa alan kehityksestä ja tulevaisuudesta. Se palvelee kaikkia kotieläintalouden aloja, niin maidon-, lihan- kuin munantuottajia.
Laajentuneen ja siirtyneen juoksutusmahan ensisijainen hoito on aina leikkaus. Lisäksi potilas tarvitsee monipuolista ja tehokasta tukihoitoa turvaamaan toipumista.
Hyppösen sioista tiedetään älyteknologian avulla miltei kaikki mitattavissa oleva. Älysikalasta kerätty tieto on jo auttanut muuttamaan hoitokäytäntöjä paremmiksi.
Vaikka Suomen kesä on lyhyt, kannattaa navetan viilennykseen panostaa. Jo yli 20 asteen lämpötila voi aiheuttaa terveysongelmia naudoille jopa yli sukupolvien. Ongelmat näkyvät tuotoksen laskuna ja jalkavaivoina. Ala-Fossin tilalla tiedetään, että viilennyspuhaltimet ja -suuttimet auttavat.
Hanna Westman ja Rickard Backman ottivat Hannan sukutilan haltuunsa vuonna 2014, rakensivat navetan emolehmille ja lampaille 2020 ja siirtyivät luomuun. Työn into vei eteenpäin – ja siitä syntyi idea koirametsästä.
DeLavalin lypsykonehuoltaja Ari Rahkonen on nähnyt työssään maitotilojen modernisaation käsin kosketeltavasti.
Maatalousmedioissa tuskaillaan usein sukupolvenvaihdosten vähäisyyttä. Tietyt mediat voisivat vilkaista silloin tällöin omia etusivujaan ja pohtia, onko sukupolvenvaihdosten vähäisyys yllätys. Maatalousyrittäjyys on hieno ammatti. Ne nuoret, jotka siihen ryhtyvät, eivät välitä maailmanlopun ennustuksista, vaan tekevät hommaa sydämellään ja ennen kaikkea vahvalla ammattitaidollaan. Tilaajille Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja. Jäikö juttu kesken?
Julkisessa keskustelussa ruuan hintakehitys on kestoaihe. Viime aikoina erityisesti hintojen nousu ja ruokakorin kallistuminen ovat herättäneet huomiota ja vaikuttaneet myös kuluttajien valintoihin. Asiaa on tutkittu muun muassa PTT:n huhtikuussa julkaisemassa raportissa, jossa tarkasteltiin ruuan hinnan nousun yhteyttä ostokäyttäytymiseen vuosina 2022–2023. Raportissa kuluttajat arvioivat, että he olivat ostaneet enemmän kaupan omia merkkituotteita, vaihtaneet eri valmistajan tuotteisiin
Metsäteollisuuden sivuvirroista syntyy jatkoprosessoinnilla puupohjainen Wälly-kuivikekuitu. Useilla erityyppisillä tiloilla pilotoitu tuote vertautuu monilta ominaisuuksiltaan turpeeseen, myös hinnaltaan.
Kun lypsylehmät laitetaan maatilalta pois, tilaa täytyy kehittää uusiin suuntiin. Tuore yrittäjä etenee pikkuhiljaa.
Aika on rahaa ja hukkatöihin kulutettu työaika tuhlausta. Oman navettatyön tehokkuutta kannattaa pysähtyä miettimään.
Lihasonnien laiduntaminen on taloudellisesti järkevää varsinkin perinnebiotoopilla. Koko kasvatusajan päiväkasvut ja teurastulokset olivat lähes samat laiduntaneilla ja seosrehuruokituilla, mutta ero näkyi rasvaluokissa.
Lehmien terveyttä ja kiimaa havainnoiva järjestelmä on osoittanut hyötynsä Viinikan tilalla jo puolen vuoden käytön jälkeen. Järjestelmä raportoi poikkeamista ennen kuin silmällä niitä havaitsee.
Tätä kirjoittaessa on meillä kulunut kolme viikkoa poikimakautta ja valtaosa meidän lehmistämme on jo poikinut. Päivien pidentyessä ja auringon pilkahtaessa alkaa katse kääntymään väistämättä kevääseen ja toukokuussa alkavaan laidunkauteen, joka on vasikoidemme kasvun kannalta merkittävin ajanjakso heti vasikan syntymän jälkeen. Meillä on karvan alle viidellekymmenelle emolle ja teurashiehoille käytössä noin 26 hehtaaria peltolaidunta, jota rotaatiolaidunnamme
High Tensile -aidan kolme pointtia ovat etukäteissuunnittelu, suorat linjat ja kunnon materiaalit. Tällä periaatteella urakoi M&M Paakkinen Oy Helmi-ohjelman laidunaitauksen Vanhantalon tilan Rajakorven perinnebiotoopille kesällä 2023.
Pitkänpohjan tilalla viihtyvät sekä lampaat että ihmiset. Kävimme katsomassa, miten laitumet toimivat lampaanhoidon onnistumisen perustana.
Mitä lehmät tekevät silloin, kun niiden hoitajat eivät ole paikalla näkemässä? Tuskin ne kuitenkaan laittavat bileitä pystyyn niin kuin isäntäväen työpäivän ajaksi kerrostaloon yksin jääneet kissat ja koirat tekivät animaatioelokuvassa Lemmikkien salattu elämä. Vaikka lehmänkin mielestä on todennäköisesti ihan hyvä, etteivät ihmiset pyöri koko ajan näköpiirissä häiritsemässä rutiineja. Edellyttäen, että ruokaa on tarjolla, lypsylle pääsee
Lypsyaseman vaihto lypsyrobottiin toi uutta virtaa Jäärnin tilalle. Robotin myötä perheen poika sai uskallusta lupautua tilan jatkajaksi.
Jaskaran tilalla työelämä sovitetaan perhe-elämään. Kun pirtissä touhuaa neljä alle 10-vuotiasta lasta, pitää kehitystahtia maatilan puolella hieman hidastaa.
Pienkuormaajien keskikokoluokasta löytyy eläintilan töihin sopivia sähköisiä malleja. Sähköpienkuormaajat toimivat pienin varauksin hyvin talvellakin.
Maatilan Pellervo kertoo maatalousyrittäjien arjesta erilaisilla tiloilla ympäri Suomen. Mitä tiloilla on tehty, jotta voidaan tuottaa hyvää, terveellistä ja turvallista ruokaa kestävästi ja kustannustehokkaasti?
Eläin Pellervo on kotieläintuottajan ammattimedia, joka tarjoaa ajantasaista tietoa alan kehityksestä ja tulevaisuudesta. Se palvelee kaikkia kotieläintalouden aloja, niin maidon, lihan kuin munan tuottajia.
Lehdet + verkkosisällöt vain 141 €/vuosi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.