Maatilan Pellervo on maatilayrittäjän ammattilehti. Sen vahvuutena ovat asiantuntemus ja ajankohtaisuus. Lehti on kattava paketti täyttä ammattiasiaa maatila- ja maaseutuyrittäjille.
Maatilan Pellervo kattaa maatalouden kaikki tuotantosuunnat. Peruslehteä täydentää Eläin-lehti, johon kootaan keskitetysti kaikki kotieläintaloutta käsittelevät ammattiasiat.
Sekä Maatilan Pellervon että Eläin-lehden sisällössä viljelijöiden kokemukset, käytännön esimerkit ja asiantuntijoiden näkemykset auttavat maatalouden ammattilaisen arkea.
Perusta tulevaisuuden tukkimetsälle luodaan metsänhoitotöillä, jotka tehdään uudistusta seuraavien 15 vuoden aikana. Hoitotyötä tekevä on paljon vartijana valitessaan jäävät ja poistettavat puut. Työ alkaa taimikonhoidosta, mutta mikä onkaan oikea tiheys?
Ensi vuoden alusta lähtien lahjoja ja perintöjä verotetaan hieman aikaisempaa kevyemmin. Myös maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdosten lahjavero laskee.
Veljekset Riuttamäki Oy:n tilalla otettiin syyskuussa käyttöön Suomen ensimmäinen Antti-Teollisuuden kuivaava siilo. Juho Riuttamäki on tyytyväinen ratkaisuun, sillä se toi sujuvuutta sadonkorjuuseen. Kuivurin kapasiteetti ei enää ole puinnin jarruna.
Baltic Sea Action Group (BSAG) kehitti tiloille työkalun helpottamaan uudistavaan viljelyyn siirtymistä. Uudistaja on työskentelypohja, joka auttaa asettamaan omalle viljelylle tavoitteita ja seuraamaan kehitystä.
Maatilan tietoturvariskit eivät liity vain tekniikkaan vaan usein myös sitä käyttävään ihmiseen. Kiire, huolimattomuus tai yhteiset tunnukset voivat avata oven kyberrikollisille. Onneksi riskejä voi höylätä yksinkertaisillakin toimilla merkittävästi pienemmiksi.
Monien asiantuntijoiden ja viljelijöiden itsensäkin mukaan työturvallisuuskulttuuri vaikuttaa maatalouden työturvallisuusriskeihin. Siksi on syytä kysyä, mitä se on ja miten sitä voi parantaa omalla tilalla?
Ulkoriveissä kasvanut syysvehnä tuotti kaistasekaviljelyä tutkineessa kokeessa yli kaksinkertaisen sadon keskiriveihin verrattuna. Tutkijat kehittivät puimuriin omat kaistasukset parantamaan kaistojen puintia, ja tutkimusta viljelytavan hyödyistä tarvitaan lisää.
Lakiosa ei periaatteessa kuulu maatilan sukupolvenvaihdokseen, mutta käytännön elämässä on viisasta huomioida se tilakaupan yhteydessä. Lakiosan tarkoituksena on, että kaikki lapset saavat vanhemmiltaan perintönä jotakin – vähintään lakiosan. Vanhemmat eivät voi siten jättää ketään lapsistaan niin sanotusti perinnöttömäksi, vaan laki takaa kaikille osansa vanhempien perinnöstä.Maatilan ja maanviljelijöiden kohdalla lakiosalogiikka saattaa olla haasteellinen. Miten huomioida jokaisen…
Tapaturmat ja sairauskohtaukset tulevat ilmoittamatta. Maatilayrityksen tärkeimpien talousasioiden hoitamiseen tulisi olla varahenkilö, jolla on lupa käyttää yrityksen tilejä ja hoitaa muitakin talousasioita.
Tampereella pidetyn KoneAgria 2025 -näyttelyn yhteydessä lehdissä näki uutisointia, että kävijöiden mielissä oli havaittavissa selvää optimismia. Jos näin oli, niin kävijöiden keskuudessa tehdyt kyselyt tuonevat aiheeseen jotain valaistusta. Kuitenkin muutamien tosiasioiden analysointi on paikallaan. 1990-luvun alusta lähtien neljä maakunnallista kesänäyttelyä on vähentynyt yhteen kesä- ja syksynäyttelyyn sekä lukuisaan määrään paikallisia näyttelyitä. 30–40 vuotta sitten kussakin…
Maatalousyrittäjien tulevaisuudenuskoa voidaan vahvistaa nuoria viljelijöitä tukemalla ja hakemalla leveämpiä harteita isojen investointien kantamiseen.
Maatilojen investointiproblematiikka on ollut viime vuosina vahvasti esillä: miten turvata maatalouden ja -tilojen jatkuvuus? Asia on noussut yhdeksi kiinnostavimmaksi ja merkittävimmäksi maa- ja metsätalouden laaja-alaisessa kentässä. Ammattimedian tuottaja on siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että saa päivittäin työkseen kaivella maataloussektorin eri puolia ja perehtyä aiheisiin. Lehden sisältöä työstäessä EU-politiikkaa käsittelevän jutun lause pysäytti perusteelliseen pohdintaan: "Tilakoosta…
Pinaatti on ainoa viljelykasvimme, josta saadaan avomaalla kaksi satoa kesässä. Maatalousyhtymä Heikkilä Vampulassa on yksi harvoista sitä viljelevistä tiloista. Pinaatin viljely edellyttää säntillisyyttä. Sen lisäksi tilalla viljellään tuorehernettä ja viljoja.
Ilmastonmuutos, geopoliittiset tekijät, lisääntynyt kilpailu ja muutokset maailmanmarkkinoilla luovat taloudellista epävakautta eurooppalaiselle maataloustuotannolle. Kansainvälinen asiantuntijaryhmä ideoi ratkaisuja ongelmiin.
Osamaksurahoitus on edelleen yleisin tapa hankkia traktori tai puimuri, mutta leasingin käyttö yleistyy. Molemmissa tavoissa on hyvät puolensa ja valintaan vaikuttavat myös tilakohtaiset seikat. Traktorin voi myös vuokrata.
Investoinnit ovat suuria päätöksiä, jotka vaikuttavat tilan toimintaan vuosia. Liian nopea tai väärin mitoitettu ratkaisu voi johtaa velkataakan kasvuun ja heikentää tilan maksuvalmiutta. Huomioi näitä asioita investoinnin suunnittelussa.
Biohiiltä valmistetaan retortilla, joka kuivatislaa puubiomassaa. Pienehkö panosretortti sopii jo maatilakäyttöön, puulajista ja vuodenajasta riippumatta. Biohiilelle ennustetaan kysyntää terästeollisuudessa ja maataloudessa, nyt jo käyttöä on viherrakentamisessa ja kasvualustoissa.
Avomaankurkku on Vainion perhetilan lippulaivatuote. Suurin osa satojen tonnien sadosta lähtee tuoreena kuluttajille eri puolille Suomea, mutta tilalla valmistetaan myös suolakurkkuja perinteisin menetelmin. Veljesten suolakurkut -tuotemerkki on valloittanut paikkansa kauppojen hyllyillä.
Tilaajille
Tilaa lehtemme
Maatilan Pellervo 9 x - Eläinlehti 7 x vuodessa
Maatilan Pellervo kertoo maatalousyrittäjien arjesta erilaisilla tiloilla ympäri Suomen. Mitä tiloilla on tehty, jotta voidaan tuottaa hyvää, terveellistä ja turvallista ruokaa kestävästi ja kustannustehokkaasti?
Eläin-lehti on kotieläintuottajan ammattimedia, joka tarjoaa ajantasaista tietoa alan kehityksestä ja tulevaisuudesta. Se palvelee kaikkia kotieläintalouden aloja, niin maidon, lihan kuin munan tuottajia.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.