Yksi ympäristökorvausjärjestelmän kulmakivistä vesiensuojelun kannalta on peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys. Erikoistutkija Petri Ekholm Suomen ympäristökeskuksesta kyseenalaistaa sen hyödyt: kasvipeitteisyys voi jopa lisätä vesistöjen fosforikuormaa.
Useimmat vesiensuojeluohjelmat käyttävät fosforin osalta kriteereinään kokonaisfosforin aiheuttamaa kuormitusta. Siihen perustuen suojakaistat ja kasvipeitteisyys on nostettu hyviksi menetelmiksi. Kun jopa 90 prosenttia pellolta vesiin kulkeutuvasta fosforista on sitoutunut maahiukkasiin, talviaikaista kasvipeitteisyyttä, suorakylvöä ja kevennettyä muokkausta on markkinoitu tehokkaina eroosion ja samalla fosforikuorman vähentäjinä.
Erikoistutkija Petri Ekholm kertoo kanadalaisen Erie-järven tarinaa. Se voi huonosti 1960- ja 1970-luvulla. Koska järven valuma-alue on suurelta osin peltoa, viljelijöitä kannustettiin keventämään muokkausta. Jopa puolet pelloista siirrettiin suorakylvöön ja kevytmuokkaukseen.
Erie-järven kokonaiskuormitus saavutti fosforin osalta tavoitetason jo vuonna 1981, ja on sen jälkeen enimmäkseen pysynyt sitä pienempänä. Siitä huolimatta 1990-luvulla järvi alkoi uudelleen rehevöityä. Sinileväesiintymät voimistuivat ja laajenivat, ja järven happikato voimistui.
”Fosforin koostumus on muuttunut. Leville välittömästi käyttökelpoisen, liuenneen reaktiivisen fosforin osuus on kaksinkertaistunut 1990-luvun puoliväliin verrattuna”, Ekholm toteaa.
Ekholm ei pidä kokonaisfosforia riittävänä vesien kuormitusta kuvaavana indikaattorina, vaikka sitä yleisesti sellaisena käytetään.
Liuennutta reaktiivista fosforia määritetään vesiseurannoissa. Sitä ei voi määrittää automaattisilla sensoreilla, vaan se määritetään vesinäytteestä laboratoriossa.
Kuormituksen osittaminen eri lähteisiin, esimerkiksi maatalouteen, metsätalouteen ja yhdyskuntiin, on tällä fosforijakeella hankalaa, koska esimerkiksi jätevesistä ei liuennutta reaktiivista fosforia määritetä.
”Peltolohkotasolla kevennetyn muokkauksen – suorakylvö mukaan lukien – on jo aikaa sitten todettu lisäävän liuenneen reaktiivisen fosforin huuhtoutumia. Myös valuma-aluetasolla on tästä olemassa viitteitä”, Ekholm sanoo. Hän perustaa käsityksensä monien eri tahojen, erityisesti Luken tutkimuksiin.
Liuenneen fosforin huuhtoutuminen pellolta on sitä voimakkaampaa, mitä enemmän maan pintakerroksessa on fosforia. Juuri pintamaakerros on sade- ja sulamisvesien kanssa kontaktissa.
”Lannoitusmäärä ja lannoitussyvyys vaikuttavat pintamaan fosforipitoisuuteen. Pintalannoitus lienee meillä melko vähäistä, joten suuremman riskin liuennen fosforin huuhtoutumiselle muodostaa muokkauksen keventäminen. Se vähentää maahiukkasiin sitoutuneen fosforin kulkeutumista vesistöihin, mutta lisää liuennen fosforin huuhtoutumista”, Ekholm sanoo.
Kun peltoa ei muokata, lannoitusfosfori kertyy pintaan. Fosforille sopivien kiinnityspaikkojen määrä maahiukkasissa vähenee, ja lopulta niitä ei enää ole.
Kasvipeitteisyys lisää myös orgaanisen aineksen määrä. ”Orgaaninen aines toimii samalla tavalla, se vie fosforilta kiinnityspintoja.”
Sillä, käytetäänkö karjanlantaa tai teollista lannoitetta, ei ole väliä. Fosforin muotoa enemmän vaikuttaa sen määrä.
Ympäristökorvausjärjestelmän tuki ohjaa kasvipeitteisyyteen. Suomessa ei liuenneen reaktiivisen fosforin määriä ole systemaattisesti mitattu.
”Esimerkiksi Säkylän Pyhäjärveen laskevassa Yläneenjoessa liuenneen reaktiivisen fosforin pitoisuus on lisääntynyt ja kiintoaineen määrä vähentynyt. Tämä voi olla yhteydessä kasvipeitteisen alan lisääntymiseen”, Ekholm pohtii.
Mennäänkö meillä metsään, pitäisikö kasvipeitteisyys lopettaa?
”Metsään meno on mahdollista. Ennen suunnan kääntämistä pitäisi kaikki kasvipeitteisyyden hyödyt ja haitat punnita tutkimustiedon perusteella. Fosforin ohella myös typpikuorma, torjunta-aineiden käyttö ja sameus vaikuttavat asiaan. Osa tästä tiedosta on jo saatavilla, mutta maa-ainesfosforin käyttökelpoisuus erityyppisissä vastaanottavissa vesissä vaatisi vielä perusteellista selvitystä”, Ekholm vastaa.
Erie-järven tapaus osoittaa hänestä, ettei kokonaisfosfori ole riittävä kuormituksen indikaattori.
”Hyvään pyrkivä mutta tieteellisen tiedon ohittava suojelu on voinut olla myötävaikuttamassa historiallisiin leväkukintoihin.”
Ekholm ehdottaa kansallista rehevöitymisen vastaista ohjelmaa, jossa kukin yksittäinen vesiensuojelutoimi kosteikoista talviaikaiseen kasvipeitteisyyteen arvioitaisiin huolella. Sen perusteella, mitä nyt tiedetään meillä ja muualla, ja myös sen perusteella, mitä ei tiedetä, minne tutkimusta olisi hyvä suunnata.
”Kiertotalous on monin tavoin järkevää, mutta vaikka lanta ja muu eloperäinen aines saataisiin paremmin lannoitekäyttöön, edut näkyvät vasta pitkällä viiveellä. Tarvitsemme menetelmiä, jotka toimivat nopeammin.”
Ekholmilla on tiukka näkemys myös kosteikkoihin: ”Pidän niitä lähinnä koristeina, laskeutusaltaita en edes niinä. Vaikka kosteikot toimisivatkin hyvin, niitä pitäisi olla epärealistisen suuri määrä, jotta saataisiin aikaan merkittävää pienenemistä maatalouden ravinnekuormituksessa.”
Hän ohjaisi kosteikkojen rakentamiseen suunnatut voimavarat sellaisiin menetelmiin, joilla voi olla todellista merkitystä. Ykköseksi nousevat perinteisen toimet: peltojen kasvukunnosta huolehtiminen eli kalkitus, vesitalous ja maan rakenne.
”Toisena tulevat nykyiset tehokkaat toimet, esimerkiksi tasapainoinen lannoitus ja lannan sijoittaminen. Jos suorakylvö- ja kevennetysti muokattavia lohkoja aika ajoin kynnettäisiin, fosforin kertymistä pintamaahan voitaisiin vähentää”, Ekholm sanoo.
Myös uudet menetelmät, esimerkiksi kipsin, rakennekalkin tai muiden apuaineiden levittäminen pellolle ovat käyttökelpoisia vaihtoehtoja.
Vesien kannalta maan fosforitilan pitäisi olla mahdollisimman vähäinen, viljelijän kannalta fosforia pitäisi olla enemmän. ”Tässä tulisi löytää yhteiskunnallinen optimi”, Ekholm alleviivaa.
Kasvinviljelyyn ja broilerinkasvatukseen keskittyneellä Jartun tilalla katsotaan ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen. Viime kesänä tehtiin kaksi uutta avausta: siirryttiin sokerijuurikkaan viljelyssä robottiaikaan ja aloitettiin leikkokukkien kasvatus avomaalla.
Keinotekoisia raaka-aineita korvaavalle kuituhampulle haetaan nyt markkinoita. Kuituhamppua kolme vuotta viljellyt Jyrki Siira on todennut sen erinomaiseksi maanparannuskasviksi. – Koska viljelykiertoon tarvitaan syväjuurisia kasveja, mieluummin valitsen sellaisen kasvin, josta maksetaan kuin sellaisen, joka murskataan peltoon.
Korianteri on viljelykierrollisesti ja tuotto-odotustensa vuoksi kiinnostava erikoiskasvivaihtoehto. Korianterille on maailmanlaajuiset markkinat, ja siitä voi Suomessa tulla jopa samankaltainen menestystuote kuin kuminasta. Viljelyala on nyt noin 700 hehtaaria, mutta se voi helposti kolminkertaistua lähivuosina.
Helsinkiläinen Leena Pesu etsii sopimusviljelijöitä ympäristöystävälliselle kuitupellavalle. Hän haluaa, että sitä viljeltäisiin taas Suomessa vuosikymmenien tauon jälkeen. Tiloilla Orimattilassa ja Pälkäneellä on saatu viljelystä hyviä kokemuksia, kuitupellava on hyvä lisä viljelykiertoon.
Peltorobotti, robottitraktori ja työdrooni. Näiden tarjoamiin mahdollisuuksiin pureudutaan Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen (SjT) ja Työtehoseuran PeDro-hankkeessa. Katso SjT:n peltopäivänä kuvattu video täsmäruiskuttavan peltorobotin sekä täydennyslannoituksiin ja kylvöihin pystyvän droonin toiminnasta.
Vastaanpa heti otsikon kysymykseen: Luomusta ja suoramyynnistä ei ole ratkaisuksi maataloutemme kannattavuusongelmaan, mutta yksi osa ratkaisua ne voivat olla. Tämän lehden numeron teemajutut kertovat salolaisten Birkkalan ja Karviaisten tilojen innovatiivisista yrittäjistä. Birkkalan tila on napannut oman siivunsa elintarvikemarkkinoista. Luomuspeltin viljelyyn ja viljatuotteiden jatkojalostukseen keskittynyt tila suuntaa kotimaiden markkinoiden ohella myös vientiin. Karviaisten tilalla on puolestaan
Yrittäjän hyvinvointi ja jaksaminen on tärkeä tuotantotekijä maatilalla. Tämä on tunnistettu laajasti EU:ssa. Suomessa on monia maatalousyrittäjien hyvinvointia ja jaksamista edistäviä palveluja, jotka auttavat työkyvyn ylläpitämisessä.
Maatalousnäyttelyihin ja opintomatkoihin liittyvät kulut ovat maatalousyrittäjälle pääsääntöisesti verovähennyskelpoisia. Kulujen ilmoittamisessa pitää kuitenkin olla tarkka.
Lill-Bredsin marjatilan omistajanvaihdos ei tapahtunut tavanomaiseen tapaan perheen sisäisenä omistajanvaihdoksena. Gustav ja Jenny Hildén ostivat tilan ja jatkoivat viljelyä ja suoramyynnin kehittämistä.
Jalostuksen hyödyt kristallisoituvat eritoten rauduskoivulla, jonka taimi kasvaa noin 30 prosenttia luonnontainta nopeammin ja voi hyvissä olosuhteissa järeytyä tukkikokoon jopa reilussa kolmessa vuosikymmenessä. Siten nuori metsänomistaja voi saada istuttamastaan metsästä tukkitilin jo ennen eläkepäiviään.
