Miika Soinin Youtube-videoita odottavat tuhannet katsojat, sillä tiedossa on aina jotain hauskaa, kiinnostavaa tai uutta. Kameran katse on tiukasti maataloudessa.
Isokyröläinen Muwex-nimellä tubettava maanviljelijä Miika Soini tietää, millainen video uppoaa katsojiin.
– Se on jotain sellaista, jossa on aitoutta ja autenttisuutta ja jotain, johon katsoja voi samaistua, hän tiivistää.
Tästä kertoo se, että Muwexin suosituimmalla, jo vuosia sitten kuvatulla ”Traktorin upotus” -videolla on 140 000 katsojaa. Siinä Miika ajelee kamera päässään ja rupattelee leppoisasti, pohtii ja tuumailee äestämisen oloja… kunnes yhtäkkiä traktori alkaa vajota pehmeään peltoon. Käynnistyy armoton sadattelu, joka raikuu pitkin Pohjanmaan aakeeta laakeeta.
Huumorimakupaloja tarjonnasta löytyy yhä, mutta enää Miika ei lähtisi videoilla yhtä roisisti kiroilemaan. 11 vuotta videoiden parissa on hionut tekijäänsä.
Kaikki sai alkunsa video- ja tietokonepeliharrastuksesta. Miika innostui maailmankuulun ruotsalaisen tubettaja PewDiePien eli Felix Kjellbergin pelivideoista ja alkoi tehdä niitä itsekin.
– Innostuin maatalousaiheista, sillä tuolloin niitä ei kukaan vielä tehnyt.
Nykyisin hän kuvaa Farming Simulator -pelivideoita Muwex-pelikanavalle, jolla on 13 000 tilaajaa. Youtubeen hänelle on kertynyt 20 000 tilaajaa. Tilaajaluvut eivät kerro näkyvyydestä, sillä videoita katsotaan pääosin ilmaiseksi. Esimerkiksi hänen tekemällään, suositulla kauranpuintivideolla on jo 76 000 katsomiskertaa.
Tubettaja tietää mistä puhuu
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 4,90 euroa..
Pellervo-lehti ja siitä myöhemmin eriytetty Maatilan Pellervo on toiminut keskeisenä julkaisuna ja tiedonlähteenä suomalaisen maatalouden ja osuustoiminnan kehityksessä. Lehden 125-vuotinen historia kietoutuu vahvasti yhteen maatalouden merkittävien vaiheiden kanssa.
Maaltamuuton siemen kylvettiin 1970-luvulla, kun ylituotantoa ryhdyttiin purkamaan urakalla ja öljykriisi nostatti polttonesteiden hintoja. Monesta tuvasta sammutettiin valot. 1990-luvulla lama-aika kuritti ja EU-aika lähestyi.
Maatalousteknologia otti pitkiä loikkia 2000-luvun alusta lähtien. Yleiskieleen putkahtivat internetin ohella sanat lypsyrobotti, geenimanipulointi, some, drone ja viimeisimpänä kehityksen hännänhuippuna tekoäly.
Sotakorvausvuodet näkyivät lehden sivuilla yhä useampina artikkeleina hevosten hoidosta ja puutavaran ajosta. Koneet alkoivat tulla avuksi raivaukseen ja pelloille, ja suomalaisten itsetuntoa nostatti AIV-rehukeksinnöstä pokattu Nobel-palkinto.
Toivon tilalla kello käy eri tahtiin kuin muilla. Esimerkiksi kylvöjä tehdään keväästä syksyyn viljelyriskien tasaamiseksi. Tilan isäntä Olli-Pekka Ruponen on kyseenalaistanut perinteiset viljelytavat ja kehittänyt tilalleen ja nykyolosuhteisiin sopivan oman viljelyjärjestelmän.
Maatilojen kokonaistulovirta oli 7,1 miljardia euroa vuonna 2024. Maatalouden myyntitulot laskivat kolme prosenttia edellisvuodesta, kun taas metsänmyyntitulot nousivat, samoin tulotuet maksatussiirtymien vuoksi. Myös sivuansiotuloissa oli pientä nousua. Kaikkiaan kokonaistulovirta kasvoi prosentin vuodesta 2023.
Poliitikot ja etujärjestöt puhuvat paljon marginaaliverosta. Vaikuttaako marginaalivero maatilayrityksen verosuunnitteluun? Puretaanpa myös muutama marginaaliveroa koskeva myytti.
Raivaussahaostoksilla perehdytään runkoputken pituuteen, tärinänvaimennukseen, moottoritehoon ja kulmavaihteeseen. Iso merkitys työssä jaksamiselle on myös valjailla.
Lähes jokaisella maatilalla on elinkaarensa aikana tarve ulkopuoliselle rahoitukselle. Velka voi olla tehokas työkalu, joka mahdollistaa kasvun ja uudistumisen, kunhan sitä käytetään harkiten ja tavoitteellisesti.
Suomen ensimmäinen tilaviinimyymälä avattiin vuonna 1995 Kuopion Vaajasalon saareen. Hallmanin perhe on kehittänyt marjaviinejä yli 30 vuoden ajan − ja yhtä kauan navigoinut tiukassa alkoholilainsäädännössä.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.