Korianteri on viljelykierrollisesti ja tuotto-odotustensa vuoksi kiinnostava erikoiskasvivaihtoehto. Korianterille on maailmanlaajuiset markkinat, ja siitä voi Suomessa tulla jopa samankaltainen menestystuote kuin kuminasta. Viljelyala on nyt noin 700 hehtaaria, mutta se voi helposti kolminkertaistua lähivuosina.
Caraway Finlandin omistajat, sisarukset Frida-Maria ja Mark Engelholm, uskovat korianterin tulevaisuuden mahdollisuuksiin.
Närpiössä toimiva Caraway Finland Oy on viljelyttänyt, pakannut ja jalostanut kuminaa jo yli kaksi vuosikymmentä. Kuminan rinnalle on tulossa yhä vahvemmin maustekasvina tunnettu korianteri.
– Olemme investoineet merkittävästi parin viime vuoden aikana tuotantokoneisiin ja -järjestelmiin. Lisäksi olemme panostaneet uusiutuvaan energiaan rakentamalla 650 kilowattipiikin aurinkosähköjärjestelmän, Carawayn toimitusjohtaja Mark Engelholm kertoo.
Engelholmin perheomisteinen yritys on kehittynyt kuminan ympärille keskittymällä ensin kokonaisiin siemeniin, sittemmin myös jalostukseen.
Carawayllä oli käytössään aiemmin kaksi tislausreaktoria, nyt avuksi saatiin kolmas laite. Engelholm kuvailee uuden rektifiointilaitteen muistuttavan tekniikaltaan öljynjalostamojen prosessia, jossa tislaamalla erotellaan erilaisia jakeita.
– Prosessin eri vaiheista saadaan siis erilaisia lopputuotteita, hän kuvaa.
Noin 1,5 miljoonaa euroa maksaneen tislaus- ja rektifiointilaitteen ansiosta kuminasta ja korianterista voidaan jalostaa useita, aiempaakin tasalaatuisempia tuotteita. Lisäksi voidaan hyödyntää eri raaka-aine-erät entistäkin tarkemmin.
Kukkiva korianteripelto on kaunis näky.
Eteeriset öljyt ovat luonnon kemikaaleja
– Kuminan ja korianterin todellinen arvotuote on eteerinen öljy, jota siemenet sisältävät vain pikkiriikkisen, kuminalla 2–3 ja korianterilla 0,5–1,5 prosenttia. Vaikka sitä nimitetään öljyksi, rasvan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, viljelyneuvonnasta ja markkinoinnista Carawayllä vastaava Matias Rönnqvist selittää.
Eteerisillä öljyillä on mitä moninaisempia käyttötarkoituksia. Niitä käytetään esimerkiksi parfyymeissä, makuparanteena leivonnassa, lääketeollisuudessa ja kasvinsuojeluaineissa.
– Kuminan eteerinen öljy koostuu pääosin kahdesta molekyylistä, limoneenista ja karvonista. Jälkimmäistä käytetään muun muassa kasvinsuojeluaineissa, Rönnqvist lisää.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Pellervo-lehti ja siitä myöhemmin eriytetty Maatilan Pellervo on toiminut keskeisenä julkaisuna ja tiedonlähteenä suomalaisen maatalouden ja osuustoiminnan kehityksessä. Lehden 125-vuotinen historia kietoutuu vahvasti yhteen maatalouden merkittävien vaiheiden kanssa.
Vanhoja pyöränjälkiä ei kannata kuluttaa, vaan kulkea kehityksen polulla. Vain siten voi parantaa viljelyn kannattavuutta ja satotasoja. Matias Rönnqvist on löytänyt omaehtoisten kokeilujen kautta omille pelloille parhaat viljelymenetelmät. Hän testaa tilallaan Vaasassa tavallisesta poikkeavaa lannoitusta kuminalle ja korianterin syyskylvöä.
Kasvinviljelyyn ja broilerinkasvatukseen keskittyneellä Jartun tilalla katsotaan ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen. Viime kesänä tehtiin kaksi uutta avausta: siirryttiin sokerijuurikkaan viljelyssä robottiaikaan ja aloitettiin leikkokukkien kasvatus avomaalla.
Keinotekoisia raaka-aineita korvaavalle kuituhampulle haetaan nyt markkinoita. Kuituhamppua kolme vuotta viljellyt Jyrki Siira on todennut sen erinomaiseksi maanparannuskasviksi. – Koska viljelykiertoon tarvitaan syväjuurisia kasveja, mieluummin valitsen sellaisen kasvin, josta maksetaan kuin sellaisen, joka murskataan peltoon.
Täsmäviljelyllä pystyttäisiin parantamaan helposti kasvintuotannon kannattavuutta. Kysyimme professori Timo Oksaselta, miksei uutta teknologiaa haluta ottaa käyttöön?
Lajikejalostus on pitkäjänteistä tulevaisuustyötä, jossa on huomioitava muuttuvat kasvuolosuhteet. Nyt työn alla olevat lajikkeet kasvavat pelloillamme vasta vuosikymmenen kuluttua. Boreal tekee yhteistyötä alan eri tahojen kanssa viljelijöistä leipureihin ja kehittää lajikkeita, joissa on lopputuotteiden kannalta erityisiä ominaisuuksia.
Budjetointi on kaikenlaisten rakennushankkeiden helpoin osa. Pistetään vaan erilaisten tarvikkeiden hintoja Hankkijan (nimi muutettu) kuvastosta exceliin ja katsotaan, paljonko pitäisi jostain saada niihin rahaa. "Halpaa on, jos siitä rahalla selviää", on yksi isäni lempisanontoja, jonka muistan usein erilaisten vastoinkäymisten kohdatessa kuulleeni. Pääosin kaikista – joko itse aiheutetuista tai muutoin eteen tulevista – hankkeista ei kuitenkaan
Täsmäviljely sai alkunsa 1980-luvun lopussa, kun GPS-signaali tuli siviilikäyttöön. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Liisa Pesonen on edistänyt täsmäviljelyä jo 35 vuotta.
Sadan pilottitilan koeasetelmasta liikkeelle lähtenyt Carbon Action on kahdeksan vuoden aikana jalkauttanut hiilensidonnan ja uudistavan viljelyn menetelmät osaksi suomalaista viljelykulttuuria. Koeasetelma oli viljelijälähtöinen: pelto jaettiin kahtia ja viljelijä toteutti valitsemaansa hiilensidontatoimenpidettä koepuolikkaalla viisi kasvukautta.
Ilmajokiset Janne ja Marianne Lehtinen ostivat runsaat kaksi vuotta sitten vanhan vehnämyllyn Ylöjärveltä, jotta saivat jatkaa oman satonsa jalostamista hiutaleiksi, suurimoiksi ja jauhoiksi. Rahtijauhatukselle on edelleen tarvetta Suomessa, mutta sitä tekevät myllyt ovat käyneet vähiin.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.