Kasvinviljelyyn ja broilerinkasvatukseen keskittyneellä Jartun tilalla katsotaan ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen. Viime kesänä tehtiin kaksi uutta avausta: siirryttiin sokerijuurikkaan viljelyssä robottiaikaan ja aloitettiin leikkokukkien kasvatus avomaalla.
Jartun tilan omistajaveljeksillä on omat vastuualueensa: Juha (vas.) huolehtii viljelystä ja broilereista, Kalle vastaa maanrakennustoiminnasta. Peltorobotilla on nyt takana yksi kasvukausi. Pääosin kokemukset siitä ovat myönteisiä, mutta opeteltavaa ja kehitettävääkin vielä on, Juha Jarttu myöntää.
Huittisissa sijaitsevan Jartun tilan 33 hehtaarin juurikasalan kylvi viime keväänä peltorobotti FarmDroid, joka on ensimmäinen maatilalle hankittu robotti Suomessa. Alkukesän mittaan aurinkosähköllä toimiva robotti harasi kasvustoja väsymättömästi. Syksyllä robotin toimivuutta kokeiltiin syysrapsin kylvössä.
– Uskon robottien yleistyvän maatiloilla jo lähivuosina. Yksi kimmoke koneen hankintaan oli kasvinsuojeluaineiden käytön vähentäminen juurikkaanviljelyssä, tilan isäntä Juha Jarttu kertoo.
Tilan pellot ovat pääosin ravinteikkaita ja pehmeitä maita, joissa rikkapaine on kova.
– Kasvinsuojeluaineet ruiskutustöineen ovat iso kustannuserä. Olen myös huolissani, miten maavaikutteiset aineet vaikuttavat pitkään käytettynä kasvien kasvuun.
Robottiin investointiavustusta
Jartun tilalla juurikasta on viljelty vasta kuutisen vuotta. Kokemukset kasvista ovat hyvät, ja kasvi sopii tilan viljelykiertoon. Tarkoitus on viljellä juurikasta vastakin, sen vuoksi kylvökoneinvestointi kävi ajankohtaiseksi. Perinteisen koneen hankinnan sijaan päädyttiin robottiin sen korkeasta hinnasta huolimatta.
Päätökseen vaikutti oleellisesti se, että hankintaan saatiin lopulta ely-keskukselta investointiavustusta, samankaltaista, jota myönnetään muun muassa täsmäviljelyyn, energiatehokkuuden parantamiseen ja automaattiohjaukseen.
– Olen iloisesti yllättynyt päätöksestä. Tämä voi olla päänavaus vähemmän kuormittavan viljelytekniikan yleistymiselle, Juha Jarttu sanoo.
FarmDroid-peltorobotilla kylvettiin viime vuonna sokerijuurikkaan ohella syysrapsia. Lisäksi sillä harattiin juurikasmaita.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 4,90 euroa..
Helsinkiläinen Leena Pesu etsii sopimusviljelijöitä ympäristöystävälliselle kuitupellavalle. Hän haluaa, että sitä viljeltäisiin taas Suomessa vuosikymmenien tauon jälkeen. Tiloilla Orimattilassa ja Pälkäneellä on saatu viljelystä hyviä kokemuksia, kuitupellava on hyvä lisä viljelykiertoon.
Kolmen vuoden tilakoe osoitti, että salaojakastelu lisää satoa niin paljon, että veden pumppaaminen sähköllä salaojakaivoihin on kannattavaa. Kokeessa havaittiin myös, että pumppaaminen pitää aloittaa mahdollisimman aikaisin.
Sampolan tilalla Lohjan Nummella järjestetään perusmaatalouden ohella Green Care -toimintaa erityisryhmille, tarjotaan urakointipalveluja, myydään klapeja sekä vuokrataan mökkejä ja juhlatilaa.
Keinotekoisia raaka-aineita korvaavalle kuituhampulle haetaan nyt markkinoita. Kuituhamppua kolme vuotta viljellyt Jyrki Siira on todennut sen erinomaiseksi maanparannuskasviksi. – Koska viljelykiertoon tarvitaan syväjuurisia kasveja, mieluummin valitsen sellaisen kasvin, josta maksetaan kuin sellaisen, joka murskataan peltoon.
Maatilat eivät ole suojassa verkkorikollisten kiristykseltä tai maksuliikenteen vääristelyltä. Maatila voi joutua myös sijaiskärsijäksi, mutta se ei lohduta, jos tuotantoautomatiikka ei toimi kyberhyökkäyksen vuoksi. Kyselystä selvisi yllättäen, että nuoret viljelijät tunnistavat tietoturvan kriittisyyden vanhempia viljelijöitä huonommin.
Perinteisen viljatilan talous on ollut ahtaalla jo usean vuoden ajan. Toki samaa yskää on kaikilla maatiloilla, mutta viljatila on suhteessa kaikkein heikoimmilla. Tilakohtaisten maksuvalmiustarkastelujen vertailun perusteella perustuotantosuunnista maitotilat tekevät parasta tulosta, lihantuottajat keskinkertaista ja viljatilat heikointa.Tyypillisesti viljatilan kokonaistulo on 1 000 euroa peltohehtaaria kohden. Peltoalatukien osuus on siitä puolet ja viljan myyntitulo toinen puoli. Vuorien
Härkäpavun jalostaminen elintarvikkeiksi on tuplannut Karviaisten tilan liikevaihdon. Katriina ja Martin Klinckowström kuuntelevat härkäpaputuotteita kehittäessään tarkalla korvalla niin asiakkaiden kuin perheenjäsentenkin toiveita – terveellisyydestä tinkimättä.
Tilatuotteen menekkiä parantaa hyvä tarina, joka on totta. Tuotannon vastuullisuus on yhä tärkeämpi osa tarinaa. Birkkalan tilan Simo Larmi on ollut mukana kehittämässä jäljitettävyysjärjestelmää, jolla voidaan todentaa tilojen vastuulliset toimintatavat. Siitä on hyötyä myös viennissä.
Karuimmillaan kaikkinainen inhimillinen hätä näkyy tällä hetkellä Gazassa. Katsoipa tätä aluetta maasta tai ilmasta käsin, kaikkialla on raunioiksi pommitettuja rakennuksia, joiden keskellä asuu pari miljoonaa ihmistä. Ruuan toimitukset ovat avustusrekkojen tai -lentojen varassa. Alueella asuva kansanosa ei pysty millään lailla huolehtimaan ravinnonhankinnastaan. Mutta ei tarvitse katsella paljon kauemmaksi Gazasta, kun ruokaa tarvitsevia ihmisjoukkoja löytyy Lähi-Idästä
Suomi on elintarvikeviennin häntäpäässä Euroopassa, mutta ei kauan, mikäli Jarmo Talasrinne onnistuu tehtävässään Suvi ry:n vetäjänä. Yhdistyksen tavoitteena on yli kolminkertaistaa ruokaviennin arvo vuoteen 2035 mennessä.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.