
Ilmamäärän rajoittamisella säästöä kuivaukseen
Viljan kuivauksen loppuvaiheessa voidaan käyttää pienempää ilmamäärää kuin kuivauksen alussa. Kun lämmitettävän ilman määrä pienenee, energiaa säästyy 15–20 prosenttia.
Viljan kuivauksen loppuvaiheessa voidaan käyttää pienempää ilmamäärää kuin kuivauksen alussa. Kun lämmitettävän ilman määrä pienenee, energiaa säästyy 15–20 prosenttia.
Emännän aiempi työ hevosten parissa antoi kokemusta isojen eläinten kanssa työskentelystä, mutta maitotilallisina Jenni ja Riku Harmaajärvi olivat keltanokkia. Luomutuotantoon tila siirtyi mahdollisimman pienillä kustannuksilla.
Maataloustavarakauppa kävi puolessa vuosisadassa ison rakennemuutoksen. Viljelymenetelmät paranivat ja koneellistuminen eteni lujaa vauhtia. Ne toivat lisää tuottavuutta, jonka seurauksena ylijäämät kasvoivat. Ylijäämiä purettiin varsinkin itänaapurin markkinoille, ja valtion rooli oli keskeinen tässä liiketoiminnassa. 1970-luvulla kaupan palvelut olivat keskusliikevetoisia. Hankkija, Kesko ja SOK jakoivat markkinaa. E-liike ja Tuko hämmensivät seassa pienillä osuuksilla. Traktorikaupassa näkyvimpinä toimijoina olivat
Saksalainen Claas on lanseerannut uuden, viidellä kohlimella varustetun Evion-leikkuupuimurimalliston. Kokoluokka korvaa aiemmin markkinoilla olleet pienemmät Avero- ja Tucano-mallit.
Kosteikolla voidaan korjata ojituksella muokattua luontaista peltoekosysteemiä. Vierelän tilalla ajatus kosteikosta lähti peltomaan kunnostuksen tarpeesta. Pellolle perustettu kosteikko on tuonut mukanaan monia hyötyjä.
Viljankuivaus on energiasyöppö, jota ei kannata ruokkia tarpeettomasti.
Siementuotantoon erikoistuminen tuo lisätuloa kasvinviljelytilalle. Osaava viljelijä saa tarkemmista viljelytoimistaan korvaukseksi siemenlisän.
Luonnonvarakeskus selvittää parhaillaan kuminan geenivarantoa. Viljelijä hyötyy tutkimuksesta esimerkiksi entistä tuhoojakestävämpinä lajikkeina.
Uusi fosforiasetus tuo lannoitukseen yhtäläiset pelisäännöt kaikille tiloille.
Jatkuvasti kasvipeitteisten peltojen fosforikuormitusta voidaan vähentää ajoittaisella muokkauksella, joka purkaa fosforin kerrostumisen. Muokkaus on kustannustehokas tapa vähentää liuenneen fosforin päästöjä.
Osuuskunnat ovat olleet väliinputoajia ELY-keskusten myöntämissä maaseudun yritystuissa. Asetusmuutoksen myötä osuuskunnat voivat nyt saada ELY-keskusten ja Leader-ryhmien myöntämiä yritys- ja kehittämistukia.
Nuoret maatalousyrittäjät haluavat luoda positiivista mielikuvaa maataloudesta ja maatilan elämästä. Sosiaalisessa mediassa noin tuhat seuraajaa pääsee kurkistamaan Kurikan tilan arkeen.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.