Eläinrakkaus johdatti kotieläinjalostajaksi
Kotieläinten jalostus tuntuu Pinja Koposesta juuri oikealta alalta. Ensimmäiset viisi kuukautta ovat jo opettaneet ja antaneet paljon.
Kotieläinten jalostus tuntuu Pinja Koposesta juuri oikealta alalta. Ensimmäiset viisi kuukautta ovat jo opettaneet ja antaneet paljon.
Rakennearvostelu ja sen pohjalta tehtävä jalostustavoitteiden pohdinta on hyödyllistä jokaisessa emolehmäkarjassa. Hyvällä rakenteella on selkeä yhteys kestävyyteen, sujuviin poikimisiin, hyviin teurastuloksiin ja sen myötä tilipussiin. Tero Mustonen teki rakennearvostelun Terhi Ukkolan ja Lauri Välimäen karjassa Yli-Torniolla.
Yli-Savusen tilalla ei sammutella maaseudun valoja, vaan tähytään pitkälle tulevaisuuteen. Jokainen päätös ratkaisee.
Juvalta maailmalle ponnistanut keinosiemennyssonni VR Wehmais Vimo Vehmaa eli VR Vehmaa valittiin VikingGeneticsin Hall of Fameen eli kunniagalleriaan. Sinne on yltänyt kaikkiaan viisi suomalaista sonnia.
Yhä useammalla suomalaisellakin liharotuisella sonnilla on mahdollisuus päätyä kansainväliseen jalostuskäyttöön. VB Vinski matkasi kasvattajatilalta Hollolan karanteeninavetan kautta Tanskaan.
Kevyempi karjanäyttelykonsepti kiinnostaa savolaisia maitotiloja. Pohjois-Savon Karjakerhon Tila-Mansikki-näyttelyyn osallistui tänä vuonna 26 tilaa ja kaikkiaan 92 eläintä.
Lehdet + verkkosisällöt vain 119 €/vuosi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.