Kannisen kanalan munat ovat tunnettuja ympäri Savonmaan. Isännän tarkastamista, käsinpakatuista onnellisten kanojen munista on loihdittu vetävä brändi.
Pirttilän tilalla Suonenjoella kavahdetaan tehotuotantoa. Ennemmin vähemmän mutta parempaa sopiikin mainiosti Heli ja Heikki Kannisen motoksi. Eläinmäärän kasvattamisen sijaan heillä on päädytty toimintamalliin, jossa oman tilan tuotanto pakataan käsin ja kuljetetaan itse kauppoihin. Näin tuotannolle saadaan lisäarvoa.
”En olisi missään tapauksessa enää kananmunantuottaja, jos minun pitäisi myydä munat isoille pakkaamoille. Meille koko ketjun omaehtoinen hallinta on ensiarvoisen tärkeää. Kun kaikki vaiheet tehdään tilalla, kaikki on omaa syytä tai ansiota”, Heikki Kanninen naurahtaa.
Kuulut Kannisen kanat ovat ruskeita ja munivat ruskeita munia. Kahdessa kanalassa kaakattaa tällä hetkellä kuutisentuhatta tipua.
Kanniset ovat pitkän linjan maatalousyrittäjiä, jotka ovat isännöineet Suonteen rannalla sijaitsevaa Pirttilän tilaa vuodesta 1983. ”Me olemme molemmat koulutukseltamme puutarhureita ja jatkoimme tilanpidon alkuvuosina isäni jalanjäljillä tuottaen vihanneksia kasvihuoneessa ja avomaalla”, Heikki kertoo.
Vihannesten jatkojalostuksen siirryttyä pois Suonenjoelta pariskunnan oli aika etsiä uutta tuotantomuotoa. Tilan pellot ovat pirstaleisia, eikä tilan ympärillä ole riittävästi laidunmaata nautakarjalle. Hehtaareja olisi pitänyt olla paljon enemmän, jotta toimeentulon olisi saanut pelkästä kasvinviljelystä. Mittavat tuotantotilainvestoinnit eivät nekään houkutelleet.
Aikoinaan tilalla oli lypsykarjaa, mutta sen pidosta luovuttiin jo kauan sitten. Navetta muuntuikin sittemmin kanalaksi. Alkuun Kannisilla oli pieni kolmentuhannen kanan häkkikanala, mutta pian häkit heivattiin ja vuonna 2002 siirryttiin tuottamaan munia uudessa lattiakanalassa. Toinen kanala valmistui viitisen vuotta sitten.
”Arvostamme käsityötä ja inhimillistä otetta kanarouvien kohtelussa. Eläinten hyvinvointi onkin ykkösasiamme”, pariskunta linjaa. Kannisen kanalassa asuu vapaita ja onnellisia kanoja yhden kerroksen perinteisessä lattiakanalassa, jossa rehua ja vettä on koko ajan tarjolla. Linnut saavat toteuttaa lajinmukaista käytöstään eli kuopsuttaa maata ja torkkua orsilla.
Kanoja piipahdetaan katsomassa useita kertoja päivässä. Kanalassa on lisäksi hälytysjärjestelmä, joka ilmoittaa esimerkiksi lämpötilan noususta.
”Ensin meillä Shaver-rotuisia kanoja, mutta ne tuottivat ainakin meillä likaisia munia. Nykyiset kanat ovat Hy-Line-rotua.” Heikki on tykästynyt rotuun, sillä se käyttäytyy hoitajaa kohtaan varsin tuttavallisesti. ”Nämä ovat oikeita lellikkikanoja, rohkeita ja uteliaita, niitä voi pitää vaikka sylissä.”
Kaikeksi harmiksi rotu kuitenkin vaihtuu, sillä Hy-Linea ei enää alkuvuoden jälkeen saa.
Kanat ruokitaan oman tilan viljalla, josta jauhetaan vasaramyllyllä ja joukkoon sekoitetaan kokonaisia kauranjyviä. Valkuaistäydennyksenä annetaan tiivisterehua.
Tilalla on viljelyksessä kolmisenkymmentä hehtaaria pääosin ohralla ja kauralla. ”Kylvöt ja puinnit olen ulkoistanut, mutta muokkauksen, ruiskutuksen ja kynnön teen itse”, Heikki kertoo.
Kanniset ovat harkinneet luomutuotantoon siirtymistä. Ajatuksesta on kuitenkin luovuttu, sillä kanojen ulkoilutuksen toteutus olisi hyvin hankalaa, sillä kanalan nurkalla on vain pieni kaistale peltoa.
Kanalassa on automaattipesät, josta munat vierivät pakkaamoon vievälle hihnalle. Pakkaamossa munat nostetaan käsin lajittelukoneeseen, jossa ne läpivalaistaan, leimataan koneellisesti ja lajitellaan painon mukaan.
Sen jälkeen jatkuu käsityö, sillä kaikki munat pakataan käsin suoraan myyntirasioihin. ”Tässä ketjussa silmämääräinen laaduntarkastuskin tulee tehtyä kahteen kertaan”, Heli Kanninen kertoo.
Munat pakataan neljään kokoluokkaan. S-luokan kennossa on juuri muninnan aloittaneiden kanojen pikkuruisia herkkumunia, toisesta ääripäästä olevat XL-munat ovat puolestaan eritoten leipomiseen sopivia. Niiden kysyntä onkin kasvanut viime aikoina.
Kannisen kanalan munat on kaikki myyty suoraan vähittäiskaupalle vuodesta 1983 asti. Tilapakkaamosta tuli vuonna 2012 virallinen pakkaamo lainsäädännön muututtua.
Aiemmin asetus edellytti leimaamista pakkaamoilta, joiden vuosituotanto ylitti 100 000 kiloa. Nyt pakkaamolupa leimasinkoneineen pitää olla, mikäli vuosituotanto ylittää 30 000 kiloa.
Asetusmuutoksen vuoksi Kannisetkin joutuivat investoimaan pakkaamoon: oli hankittava leimauslaite, sertifioitava tuotanto ja laadittava omavalvontajärjestelmä. Kuvaan ovat tulleet myös eläinlääkärin säännölliset tarkastuskäynnit.
”Säädösten tiukkenemisesta aiheutui lisävaivaa kuitenkin muihin tuotantomuotoihin nähden aika vähän”, Kanniset myöntävät.
Yksittäisen toimijan on erotuttava edukseen massatuotannosta. Käsinpakatut munat toimitetaan omalla muna-autolla 17 kauppaan, jotka sijaitsevat tilalta noin 50–70 kilometrin säteellä.
Tuotteet ovat lunastaneet paikkansa savolaisissa elintarvikeliikkeissä. Tässä kohden kaikkia kiinnostaa, miten pieni tila on voinut tässä onnistua.
”Ei tässä ole käytetty mitään kikkakolmosia. Markkinat ovat auenneet vähitellen ilman valtaisia mainoskampanjoita. Ehkä markkinointiin voisi panostaa nykyistä enemmänkin”, Heikki pohtii.
Tuotannon sopeuttaminen kysyntään vaati alkuaikoina melkoista tasapainoilua. Nykyisin kolmen parven kierrolla munia saadaan kauppoihin tasaisesti ympäri vuoden. Huippumuninnan aikaan saattaa jaksoittain olla ylituotantoa, mutta se on saatu myytyä Satamunalle.
Kannisilla on edelleen uskoa suomalaisen kananmunan voimaan, vaikka siipikarjatilojen kannattavuus on ollut pitkään laskeva.
Suomessa on ammattitaitoisten kasvattajien ja tiukan salmonellakontrollin vuoksi yhä muusta Euroopasta poiketen salmonellavapaita munia. ”Jos tämä valtti menetetään, vaarassa on koko suomalainen kananmunatuotanto”, Kanniset perustelevat.
Ketjun ratkaiseva lenkki on kuluttaja: millaisen arvon hän antaa hyvälle tuotantotavalle, turvalliselle tuotteelle ja onko hän valmis maksamaan laadusta pikkasen lisähintaa.
Kanniset toivovat lähiruokainnostuksen nostavan myös paikallisesti tuotettujen kananmunien arvostusta.
Pellervo-lehti ja siitä myöhemmin eriytetty Maatilan Pellervo on toiminut keskeisenä julkaisuna ja tiedonlähteenä suomalaisen maatalouden ja osuustoiminnan kehityksessä. Lehden 125-vuotinen historia kietoutuu vahvasti yhteen maatalouden merkittävien vaiheiden kanssa.
Ylä-Leskelän tilalla vietettiin uuden pihaton valmistujaisia vuoden 2023 marraskuussa. Täyttö alkoi vauhdikkaasti, ja kaikki lehmäpaikat olivat käytössä jo toukokuussa 2024. Hiekkaparret ja hyvät oltavat kirittivät päivämaidot pienen notkahduksen jälkeen uusiin lukemiin.
Sampolan tilalla Lohjan Nummella järjestetään perusmaatalouden ohella Green Care -toimintaa erityisryhmille, tarjotaan urakointipalveluja, myydään klapeja sekä vuokrataan mökkejä ja juhlatilaa.
Maaltamuuton siemen kylvettiin 1970-luvulla, kun ylituotantoa ryhdyttiin purkamaan urakalla ja öljykriisi nostatti polttonesteiden hintoja. Monesta tuvasta sammutettiin valot. 1990-luvulla lama-aika kuritti ja EU-aika lähestyi.
Lähes jokaisella maatilalla on elinkaarensa aikana tarve ulkopuoliselle rahoitukselle. Velka voi olla tehokas työkalu, joka mahdollistaa kasvun ja uudistumisen, kunhan sitä käytetään harkiten ja tavoitteellisesti.
Suomen ensimmäinen tilaviinimyymälä avattiin vuonna 1995 Kuopion Vaajasalon saareen. Hallmanin perhe on kehittänyt marjaviinejä yli 30 vuoden ajan − ja yhtä kauan navigoinut tiukassa alkoholilainsäädännössä.
Maatiloilla on perinteisesti tehty paljon muutakin kuin pelkästään viljelty kasveja tai tuotettu maitoa, lihaa tai kananmunia. Kautta aikojen tyypillisin liitännäiselinkeino on ollut tilan ulkopuolelle tehty maataloustyö, jossa on hyödynnetty tilan koneita tai rakennuksia. Useimmiten se on ollut koneurakointia viljelijäkollegoiden pelloilla, teiden talvikunnossapitoa tai tilan kuivurin vuokraamista naapuritilojen käyttöön. – Mitä parhainta olemassa olevan kaluston hyötykäyttöä,
Töitä ja viljelyä kannattaa havainnoida aktiivisesti, ja tallentaa havainnot muistiin. Kun asioita korjaa ennakkoon, negatiiviset yllätykset kiireessä vähenevät. Työhön keskittyminen, oma jaksaminen ja maatilan talous paranevat.
Pusulassa kokeillaan uudenlaista tapaa hoitaa metsää. Yksilökohtaisessa metsänhoidossa säästetään aarin elinvoimaisin puu ja raivataan tilaa sille ja sen seuraajalle. Tuomas Mattila on jakanut tilansa metsän blokkeihin, jotka käsitellään yksi kerrallaan 15 vuoden kiertoajalla.
Asumme heimojen vedenjakajalla, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että semmoinen positiivisessa mielessä savolainen, hieman rennompi asenne elämään, puskee yhä enemmän läpi. Länsisuomalaiseen verenperintöön mielestäni kuuluu enemmän tarve pitää paikat siistinä, rivit suorina, kaikki hallinnassa, ojennuksessa ja tiptop. Itäisemmässä Suomessa luonto pursuilee ja hersyilee kivisten peltotilkkujen ja pihamaiden pientareilla huomattavasti enemmän valtoimenaan ja vähemmän
