Koneyhteistyö lisää turvallisuutta peltotöissä. Suunnitelmallisuus säästää myös aikaa. Työn tauotus ja hyvä kunto estävät tuki- ja liikuntaelinvaivoja.

Juvalainen maanviljelijä Jussi Kietäväinen Juvalta valmistautuu peltotöihin huolellisesti. Tilalla panostetaan yhteistyöhön, sillä naapurusto on hankkinut yhdessä kaikki työkoneet traktoreita lukuun ottamatta. Koneille saadaan enemmän käyttötunteja ja toiminta on tehokkaampaa.

Kietäväsien Taskilan tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 2014. Nyt tilalla viljellään kevätvehnää, kauraa, ohraa, hernevehnäseosta. Syksyllä kylvettiin syysvehnää, syysrypsiä ja syysrapsia.

Jussin kevättyöt alkavat ProAgrian neuvojan käynnillä huhtikuun puolivälissä. Neuvojan kanssa täytetään tukihakemukset ja päivitetään viljelysuunnitelma. ”Meillä on luomutila, jonka viljely perustuu kuusivuotiseen viljelykiertoon. Sertifioidut siemenet on tilattu jo syksyllä.”


Koneremonttia kannattaa tehdä käsineet kädessä. Naarmuja ja viiltoja syntyy ahtaissa paikoissa yllättävän herkästi.

Yhteiset koneet pysyvät kunnossa

Päänvaivaa tuottaa kiire, jota tulisi välttää. Koneiden vaihtaminen on aikataulutettava tarkkaan, mutta hosuakaan ei saa. Nousu traktoriin ja sieltä pois aiheuttaa helposti venähtämisiä ja liukastumisia.

”Kun naapuri muokkaa ja minä kylvän, homma sujuu jouhevasti. Suursäkin alle ei pidä mennä missään vaiheessa,” Jussi toteaa.

Hän on myös tyytyväinen siihen, että yhteiskoneita pystyy pitämään kohtuullisen uusina ja näin toimintavarmuus on kohdillaan. ”Hyvällä suunnittelulla voimme ajaa mahdollisimman paljon samalla koneella, säästää aikaa ja edistää turvallisuutta.”

Yhteistyö sujuu hyvin, kun jokaisella on hoidettavanaan oma vastuualueensa. Koneet huolletaan ja laitetaan kuntoon aina syksyisin, jotta keväällä päästään aloittamaan työt heti säiden salliessa. Joustavuutta tarvitaan kaikilta koneketjun osapuolilta.

”Reilu peli turvaa töiden sujumista, koska laskutamme toinen toisiamme tehtyjen työtuntien mukaan.”

Toisaalta yhdessä tekeminen antaa myös voimia arkeen. Ketään ei jätetä yksin.


Työvaatteet valitaan työn mukaan. Tulevat ja vedenpitävät jalkineet kuuluvat viljelijän varusteisiin.

Ohjaamon ergonomialla on väliä

Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan traktoritöiden osuus lypsykarjatiloilla on kaksinkertaistunut vuosikymmenessä. Traktorissa istuminen kuormittaa erityisesti selkää, joten on tärkeää kiinnittää huomiota työtilan ergonomiaan. Jussi Kietäväisellä kuluu traktorin ohjaamossa noin tuhat tuntia vuodessa.

Viljelijän onkin syytä kiinnittää huomiota ohjaamon ergonomiaan, istuimen säätöihin ja ohjaamon ilman suodatukseen. Uusissa traktoreissa ajomukavuutta lisäävät muun muassa ilmaistuin ja jousitettu ohjaamo.

Työstä on pidettävä myös taukoja tarpeeksi usein. Traktorista on noustava välillä pois ja venyteltävä. ”Töitä pitää tehdä järkevästi ja välttää kiirettä. Kiire altistaa tapaturmille”, Jussi summaa.

Hän muistuttaa, että traktorin pölysuodattimet kannattaa puhdistaa säännöllisesti. Hän itse käyttää moottoroitua suojainta välttääkseen pölyaltistusta esimerkiksi hallin siivouksessa ja viljan käsittelyssä. Koneet Jussi sammuttaa aina ennen kuin lähtee tutkimaan mahdollista vikaa. Rikkoontuneet nivelakselin suojat hän korjaa välittömästi.

Taskilan tilan uudemmat traktorit huollatetaan merkkihuollossa. Säännöllinen huolto pidentää käyttöikää. Peltotöitä helpottaa oman kylän korjaamo, josta saa tarvittaessa pikaisesti apua.

Leko-koira turvana karjanhoidossa

Taskilan tilalla on noin 50 lehmää ja saman verran nuorta karjaa yhden robotin pihattonavetassa. Jussi arvelee, että lehmät ovat paljon rauhallisempia pihatossa kuin parsinavetassa, koska ne saavat liikkua vapaasti.

Lehmät laiduntavat kesäkuun alusta lokakuun loppuun. Nuori karja asustaa kesän perinnebiotoopeissa, joissa ne pärjäävät ilman suurempaa hoitoa.

Arkityötä keventää lypsyrobotti, jonka huoltokustannukset ovat korkeat. Robotti hälyttää usein silloin kun pitäisi lähteä jonnekin.

Jussi hankki joulukuussa pari vuotta vanhan paimenkoiran, josta on hyötyä turvallisuusriskejä sisältävissä työvaiheissa. Koira auttaa karjan siirrossa laitumille ja turvaa kulkureittien turvallisuutta.

”Eläinten siirroissa sattuu paljon tapaturmia, jos kulkureitit eivät ole selkeitä ja eroteltu aidoin”, Jussi toteaa.

Eläinten kanssa touhuaminen vaatii rauhallisuutta. Eläin säikähtää uusia ääniä ja tulee pelokkaaksi. ”Onneksi pihatossa eläimiä tarvitsee kytkeä vain lääkittäessä tai siemennettäessä. Eläinlääkäri nupouttaa vasikat kerran kuukaudessa.”

Osa-aikainen ulkopuolinen työntekijä auttaa Jussia selviytymään maataloustöistä. Suuri työmäärä koettelisi voimia, ellei apua olisi saatavilla. Työntekijän lisäksi Jussia auttavat avopuoliso Sofia ja omat vanhemmat.

 
Korjaustöissä on koneet muistettava aina sammuttaa.

Iloa harrastuksista ja lomista

Jussi kertoo nauttivansa työstään ja saavansa iloa ja voimaa ennen kaikkea puolisoltaan Sofialta. Työnjako on selkeä eikä ongelmia liiemmin synny.

”Kun arki sujuu hyvin, se auttaa myös maataloustöissä”, Jussi iloitsee.

Hänen tavoitteenaan on tulevaisuudessa laajentaa tilaa. Kun eläimiä on yhdessä paikassa enemmän, yksikkökustannuksia saadaan alennettua. Paineet ovat kuitenkin kovat: ”Maatalouden tuet ovat 10 vuoden päästä todennäköisesti nykyistä pienempiä. Tulossa on jo nyt maidon luomulisän tippuminen.”

Työtä hän aikoo keventää siirtymällä lehmien aperuokintaan. Vilja säilötään jatkossa tuoreena, mikä vähentää pölyä ja käsillä tehtävän työn määrää.

Jussi palautuu työstä harrastamalla metsästystä, liikkumalla luonnossa ja laskettelemalla yhdessä Sofian kanssa. Lomalla hän lähtee hakemaan voimia kodin ulkopuolelta.

 

Valmistaudu peltotöihin huolella

Melan tapaturmayksikön tiiminvetäjä Erkki Eskola muistuttaa, että peltotöihin kannattaa valmistautua huolella. Säähän ei viljelijä itse pysty vaikuttamaan, mutta omaa turvallisuutta ja hyvinvointia voi edistää monin eri tavoin.

Traktorin kuljettaja voi vaikuttaa työn terveellisyyteen hoitamalla kuntoaan, tauottamalla työtään ja säätämällä istuimet itselleen sopiviksi. Pitkät työpäivät kuormittavat rankaa, joten selkä-, niska-, ja hartiaseudun kivut ovat yleisiä. Venyttely ja vastaliikkeet auttavat palautumaan työn rasituksista.

Tärinä kiusana

Peltotöissä tärinää on niin pellolla kuin tielläkin. Jos traktoreissa istuimen tärinän vaimennus on huono, istuin on syytä vaihtaa uuteen, tärinää vaimentavaan ja helposti säädettävään istuimeen.

Työturvallisuuden asiantuntija Eskola tietää melun ja tärinän haittaavan kuljettajaa pitkän työpäivän aikana. ”Pitkäaikainen kehoon kohdistuva tärinä aiheuttaa väsymystä ja kohonnutta verenpainetta.”

Maanmuokkauksessa syntyy paljon pölyä, kun maa on kuivaa. Suurimman osan pölystä saa pysymään poissa ohjaamosta, kun ohjaamo on tiivis. Ovet on syytä pitää kiinni, ilmansuodatin puhtaana ja tuuletus riittävänä. Voimakas pölyaltistus voi aiheuttaa kuumetta ja flunssaoireita.

Vältä hyppyjä

Eskola kertoo, että yleisin tapaturman aiheuttaja on liikkuminen traktorin ohjaamosta työkoneelle. Nilkat ja polvet ovat lujilla, jos askelmilta hypätään alas. Jalka vääntyy helposti, jos sen alle jää kiviä tai multakokkareita.

Puhelimen käyttö ajon aikana heikentää tarkkaavaisuutta. Eskola kehottaakin harkitsemaan, onko puhelimen käyttö ajettaessa tarpeellista. Tekstiviestien kirjoittaminen tai lukeminen on vielä astetta vaarallisempaa, koska silloin myös katse on poissa ajosuunnasta. – SH

SIRPA HAVU, teksti

TOPI PAKARINEN, kuvat

Jaa artikkeli