Nummelan perheessä Isojoella häärätään perunoiden parissa läpi vuoden. Kesällä keskitytään viljelyyn ja talvikaudella perunoiden varastointipalveluun. Kaikkineen käsitellään miljoonia pottukiloja.
Rinnepellot viettävät kohti syvällä virtaavan Isojoen mutkaa. Nummelan tilan maat ovat mitä sopivimmat perunan viljelyyn. Tänä vuonna kylmä kevät piti poikkeuksellisen pitkään otteessaan ja perunan istutus päästiin aloittamaan vasta toukokuun loppupuolella. Aurinkoiset jokirantapellot saivat mukulat penkkiinsä ensimmäisinä ja vasta kesäkuun vaihteessa istutusurakka oli päätöksessä.
Sointu ja Pertti Nummela viljelevät perunaa jo toisessa polvessa. ”Meidän on ollut hyvä jatkaa tilanpitoa. Isäni Matti Nummela oli hyvin edistyksellinen viljelijä, jonka tekemien investointien ja linjausten vuoksi monet perusasiat ovat kunnossa”, isäntä Pertti Nummela kuvailee.
Perunanviljely aloitettiin tilalla jo viitisenkymmentä vuotta sitten ensimmäisenä Isojoen kulmilla. Sittemmin siitä on tullut alueen merkittävä viljelykasvi.
Tänä kesänä Nummeloilla on perunalla kuutisenkymmentä hehtaaria. Viljely on viime aikoina painottunut yhä enemmän tärkkelysperunan tuottamiseen, ja ruokaperunan osuus on vähentynyt viidennekseen.
Lisäksi viljellään ruista, kauraa sekä saneerauskasveina öljyretikkaa ja sinappia. Välikasveja pyritään viljelemään lohkoilla vähintään pari vuotta.
”Perunalle monokulttuuri on myrkkyä. Kun lohkolla kasvattaa vuoden saneerauskasvia ja sen jälkeen kylvetään vuodeksi ruista, perunasta saa normaalilannoituksella huippusadon”, Nummela korostaa.
Jos perunaa pääsee kylvämään pitkään laitumina olleille maille tai uusille lohkoille, hehtaarisato voi nousta yli 40 tonniin. Pitkään perunalla olleilla lohkoilla sato voi jäädä jopa puoleen tästä.
Ojitukset kuntoon
Pellon kasvukunnon lisäksi maan vesitalouden pitää pelata.
”Meillä on onneksi paljon rinnemaita, jotka läpäisevät hyvin vettä. Peltoja on myös täydennyssalaojitettu ja putkistoja huuhdeltu”, Nummela kertoo.
Maan tiivistyminen on perunanviljelijän murhe. Monokulttuurissa kyntökerroksen alle tulee kyntöjankko, joka läpäisee huonosti vettä ja jonka läpi perunan hiusjuuristo ei pääse. Nummelan näkemyksen mukaan pelkkä jankkurointi ei riitä palauttamaan maan huokoisuutta.
”Päinvastoin siitä voi olla jopa haittaa, ellei pellon vesitaloutta ole sitä ennen laitettu kuntoon. Jankkurin pehmentämä maa tiivistyy nopeasti uudelleen koneiden painosta, jos salaojitus on liian harva.”
1970–80-luvuilla salaojat tehtiin 20 metrin välein, mutta erikoisviljelylle tämä ei ole riittävä. Perunanviljelylle on eduksi, jos vanhoja salaojia täydennetään lisäojituksella niin, että putkistojen väliksi tulee esimerkiksi kymmenisen metriä.
”Oman näkemykseni mukaan kasvualusta pitää pitää mahdollisimman kuivana eikä vesi saa jäädä seisomaan penkkeihin. Perunalla voi olla jopa kaksimetriset hiusjuuret, joten se kyllä saa otettua veden syvemmältäkin”, hän perustelee.
Yhdellä, aiemmin märkyydestä kärsineellä kymmenen hehtaarin lohkolla rakenneputkitus tehtiin neljän metrin välein, lisäksi lohko jankkuroitiin. Niiden ansiosta sadot paranivat huomattavasti, eikä enää tarvitse pelätä jäävänsä traktorin kanssa kiinni sateisinakaan syksyinä.
”Vanhatkin salaojat saattavat olla aivan toimivia eikä kaikkea tarvitse uusia. Monesti riittää, että putket huuhdellaan ja laskuaukot kaivetaan esiin ruohon seasta”, tietää salaojahuuhteluita urakointina tehnyt Nummela.
Oikukas viljelykasvi
Nykyiset perunalajikkeet ovat Nummelan mukaan oikein hyviä, sillä uusilla lajikkeilla ylletään helposti yli 40 tonnin hehtaarisatoihin.
Taudinkestävyyttä on saatu kehitettyä, mutta edelleen toivelistalla on rutonkestävyyden ja satotason parantaminen.
”Perunan menestymisessä on monta muuttujaa. Isäni tapasikin sanoa, että perunanviljelijälle jokainen päivä on yllätys. Esimerkiksi lajike, joka saattaa toimia toisella viljelijällä, ei ehkä menestykään omalla pellolla. Selitys voi löytyä niin maalajista kuin viljelytekniikastakin.”
Nummelan tilalla perunat istutetaan nelirivisellä koneella. Ennen taimettumista tehdään rikkakasviruiskutus, toinen mekaanis-kemiallinen käsittely tehdään perunan ollessa 5–10 sentin taimella. Penkit mullataan täyteen muotoonsa vasta kesällä. Kun peruna on hyvässä kasvussa, muokkaus suorastaan räjäyttää kasvun. ”Monet viljelijät muotoilevat heti keväällä penkit, mutta itse tykkään vanhanaikaisesta systeemistä.”
Perunalla on monta vitsausta, hankalimpia ovat rutto ja lehtipolte. Ruton seurannassa on oltava valppaana, sillä torjunnan myöhästyminen saattaa johtaa kasvuston tuhoutumiseen.
Uudet torjunta-aineet ovat tehokkaita oikea-aikaisesti levitettynä.
Ilmaston muuttuminen näkyy Nummelan mukaan ruttoesiintymien aikaistumisena. Aiemmin ruiskutukset olivat ajankohtaisia heinäkuun loppupuolella, mutta nyt torjuntaan on lähdettävä jo heinäkuun alussa. Käsittelykertoja tarvitaan myös aiempaa enemmän.
”Kuuma, kostea ja tuuleton keli kasvattaa ruton riskiä. Vanha kansa tapasi osuvasti sanoa, että rutto haisee. ”
Rutto tainnuttaa kasvun ja heikentää perunan säilyvyyttä, sillä varsiston kautta itiöt tarttuvat mukuloihin. Ennen nostoa naatit on ruiskutettava tai kerättävä pois.
Puimuri ulkomailta
Perunanviljelyyn Nummelat ovat hakeneet oppia Keski-Euroopasta. ”Isän ja isän Pekka-veljen kanssa teimme opintomatkoja Ranskaan, Belgiaan ja Hollantiin, ja tutustuimme viljelytekniikkaan sekä perunanviljelyssä käytettävään konekantaan.”
2000-luvun vaihteessa kolmikko kävi katsomassa sekä hinattavia että ajettavia perunankorjuukoneita. ”Jo tuolloin isä sanoi, että tämän itsekulkevan perunapuimurin te pojat vielä tuotte täältä kotiin.”
Ostopäätös tehtiin parin vuoden harkinnan jälkeen. Vastaavia korjuukoneita oli tuolloin Suomessa alle kourallinen.
”Päätös oli oikea, vaikka silloin koneen hinta suorastaan hirvitti. Laskeskelimme nostokoneen palvelevan meitä vuosikymmeniä, kunhan pidämme sitä hyvin. Sama kone on edelleen käytössä ja pelaa hyvin.
Tehokkuus ja hellävaraisuus ovat Nummelan mukaan belgialaisen Dewulfin korjuukoneen parhaita ominaisuuksia. Koneessa on avara, selkeä rakenne: kolme nostomattoa suoraan taaksepäin, josta perunat nousevat kehäelevaattoriin ja sieltä valintapöydän kautta kuuden tonnin säiliöön.
Hinta pohjalukemissa
Vielä muutamia vuosia sitten Nummelat pesivät ja pakkasivat ruokaperunaa sekä veivät sitä suoraan marketteihin. Touhu kävi kannattamattomaksi. Nyt potut myydään pakkaamoille ja jalostukseen.
”Ruokaperunamarkkinoilla on jo pitkään ollut ahdasta ja hinta alakantissa. Venäjä-pakotteet pahensivat tilannetta entisestään. Vaikka joinakin keväinä on ollut jopa hienoista pulaa perunasta, silti hinta ei ole lähtenyt nousuun”, Pertti Nummela pohtii.
Venäjän viennin aikoihin perunan kilohinta oli 23–25 senttiä, viime aikoina vain 15 senttiä kilolta. ”Nykyisellä kilohinnalla saa juuri ja juuri itselleen työpalkan, mutta koneiden ja kaluston uusimiseen siitä ei riitä. Kilohinnan pitäisi olla vähintään 25 senttiä, jotta se olisi jotenkin järkevällä tasolla”, Nummela pohtii.
Ruokaperuna-ala on vähentynyt, mutta tarjontaa on vieläkin liikaa. Perunan kulutus on myös laskussa. Sitä vastoin tärkkelysperunan tarve on viime aikoina ollut kasvava.
Varastointipalvelua
Nummela on isänsä tapaan tulevaisuuteen katsova ja muutoksiin varautuva maatalousyrittäjä. Esimerkiksi perunavarastot on toteutettu niin, että niiden käyttötarkoitus on muutettavissa.
”Isän rakentamaan ensimmäiseen varastorakennukseen piti alkuperäisen suunnitelman mukaan tulla sikala alakertaan ja kanala yläkertaan. Eläintenpitoon ei kuitenkaan lähdetty, vaan rakennuksesta tuli perunavarasto ja hyvin toimiva sellainen.”
Varastoneliöitä on vuosien mittaan kasvatettu niin, että nyt tilaa on viidelle miljoonalle perunakilolle. Kaikki varastotila ei ole perunakellarina, vaan osa siitä on vuokrattu muuhun toimintaan. Tilakeskuksen yhteydessä olevassa rakennuksessa työskentelee muun muassa lavojen korjaaja.
Varastot sopivat moneen käyttöön, perunan lisäksi ne käyvät viljan varastoinnista veneiden talvisäilytykseen. Nummelan mukaan uusille ideoille kannattaa olla altis.
Tärkkelysperunaan painottumisen myötä omaa varastotilaa ei tarvita yhtä paljon kuin aiemmin, sillä raaka-aine toimitetaan pellon laidalta suoraan perunajauhotehtaalle. Viime vuosina Nummela on kehittänyt voimakkaasti perunan varastointipalvelujen tuottamista niin, että sen osuus liikevaihdosta on jo viljelyä suurempi.
Lähellä teollisuutta
Pääasiallisia asiakkaita ovat isot perunaa jalostavat yritykset. Logistisesti Isojoki on hyvässä paikassa, lähellä monia suuria pohjalaisia elintarvikealan toimijoita.
Yhä useampi yritys ostaa syksyllä perunaa varastoon turvatakseen raaka-aineen riittävyyden. ”Toimitan pitkin vuotta perunaa suursäkeissä lajiteltuna tai lajittelematta tilausten mukaan. Varastokirjanpito pitää olla tismalleen kohdallaan, sillä varastoissa on satamäärin kuution laatikoita.”
Osa ruokaperunasta kokolajitellaan valmiiksi pakkaamoita varten. Pussitusta tilalla ei enää juurikaan tehdä.
Syksyllä perunaralli on hurjimmillaan, sillä perunarekkoja kurvaa pihaan tunnin välein. Talvisaikaan tavaraa lähtee asiakkaille muutaman kerran viikossa. Tilalla on yksi vakituinen työntekijä. Työtä Nummela tekee vaimon kanssa yhdessä, ja 10- ja 12-vuotiaat pojatkin ovat touhussa innolla mukana.
”Parasta työssäni on monipuolisuus, sillä vuoden kiertoon mahtuu puuhaa laidasta laitaan istutuksesta ja nostosta perunoitten käsittelyyn. Talvella ehtii myös metsänhoitotöihin.”
Koneiden korjaaminen ja rakentelu ovat erityisesti Nummelan mieleen; pajassa onkin valmistunut useita erityyppisiä peräkärryjä.
Torvisoittoa ja teatteria
Nummeloilla ei pidetä aina perunateatteria. Vastapainoa arjen askareille ammennetaan musiikista, nuorisoseuratoiminnasta ja näyttelemisestä. Vanhankylän revyyssä näyttelevät niin isä kuin pojatkin, Sointu puolestaan on mukana keittiötoimikunnassa.
Näytelmiä varten treenataan pitkin vuotta ja esityksiä on sekä talvella että kesällä.
Harrastus antaa virtaa ja palkitsee: näytöksissä sali on ollut viimeistä paikkaa myöden täynnä.
Vanhankyläläiset pitävät lujasti yhtä – nuorisoseuratoiminnassa on mukana koko kylän väki. Joulu- ja kesäjuhlien järjestämisen lisäksi on monen vuoden ajan kunnostettu talkoilla nuorisoseurantaloa.
Musiikki on lapsesta saakka ollut Pertille rakas harrastus. Viikoittain hän pakkaa es-tuubansa ja matkaa Isojoen soittokunnan harjoituksiin.
Puhaltimien maailmaan hän joutui sattumalta. ”Aikanaan Antti Pitkäranta etsi torvia Vanhankylän soittokuntaan ja kaappasi minut mukaansa. Pikkuhiljaa pörinää tuli huuliin ja ansatsi asettui kohdalleen. Kivaa on yhä porukassa puhallella.”
MARJA HEIKKILÄ, teksti
JORMA HEIKKILÄ, kuvat