Eteläisen Suomen pellot kuivuivat tänä vuonna varhain kylvökuntoon ja peltourakka päästiin aloittamaan sokeri­juurikkaan ja porkkanan kylvöillä. Kylmä säärintama räntä- ja vesisateineen sekä yöpakkasineen hyydytti aluillaan olleet kylvötyöt.

Lämmin huhtikuu lupaili aikaista kevättä. Säiden kylmeneminen vappua edeltävänä viikonloppuna pysäytti aluillaan olleet peltotyöt. Ennen kylmää jaksoa ehdittiin Etelä-Suomessa aloittaa kevätlannoituksia ja -muokkauksia sekä erikoiskasvien kylvöjä, mutta kevätviljojen kylvö on vasta lähtökuopissa.

Sokerijuurikkaan kylvöt alkoivat aikaisin, heti huhtikuun puolivälin jälkeen Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Hämeessä. Samoin hyvään vauhtiin päästiin porkkanankylvön kanssa.

”Lähtökohdat onnistumiselle ovat kohdallaan, sillä pellot muokkautuivat hyvään kylvökuntoon”, kertoo Sucroksen toimitusjohtaja Tero Tanner.

Sokeria saadaan Suomesta viimevuotiseen tapaan, sillä viljelijöiden sopimushankinta onnistui. Yli 60 viljelijää aloittaa uusina tuottajina.

Kevään kylvöajankohta tulee kuitenkin Tannerin mukaan määrittämään lopullisen viljelypinta-alan. Vielä vappuviikolla siitä ei ollut varmuutta. Hän arvioi alan asettuvan viimevuotiselle tasolle, jolloin juurikasta oli kasvussa 11 600 hehtaarin verran.

Syysviljat ja -öljykasvit ovat pääosin talvehtineet hyvin, ja huhtikuun puolivälin lämmin jakso herätti ne kasvuun. Pelätyt lumihometuhotkin näyttäisivät jääneet vähäisiksi.

Syysruista on kasvussa 20 200 ja syysvehnää 55 100 hehtaaria sekä syysrypsiä ja -rapsia 5 200 hehtaaria. Vehnäala on merkittävästi viime vuotta suurempi.

Termisen kasvukauden alkupäivämäärät keskimäärin 1981–2010. Terminen kasvukausi alkaa, kun lumi on sulanut aukeilta paikoilta ja vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi yli +5 asteen. Koska keväällä vuorokauden keskilämpötila voi vaihdella pitkään +5 asteen molemmin puolin, tilannetta seurataan 10 vuorokauden ajan. Lähde ilmatieteenlaitos.fi

Jaa artikkeli