Kaikilla joukkueilla sadon arvo kattoi muuttuvat kustannukset ja työkustannukset. Edellisenä vuonna näin ei ollut; silloin viljelytukia joutuivat juokseviin kuluihin käyttämään kärkikaksikkoa lukuun ottamatta kaikki joukkueet. Syitä tähän olivat kevätvehnän päätyminen rehuksi, lintujen aiheuttamat satotappiot ja lupiinin kaltaiset riskipitoiset kasvivalinnat.
Vuonna 2015 Hyvä Sato -kilpailun joukkueet saivat edellistä vuotta arvokkaampia satoja. Viljelykasvit oli valittu huolellisesti pitäen eurot mielessä. Sadot olivat suuria, koska kaikki viljaa tavanomaisesti viljelleet saivat lähes kuusi tai jopa yli seitsemän tonnia hehtaarilta. Luomuviljelijöilläkin sadot olivat varsin mukavat. Siementuotanto toi hyvät tulot vehnää ja ohraa viljelleille muihin käyttötarkoituksiin nähden. Siementuotannon taloudellista tulosta parantaa hiukan se, että laskennassa ei huomioida siitä aiheutuvaa lisätyötä, kuten kuivurin ja perävaunujen puhdistamista tai omaa viljelysten tarkastusta. Saadusta katteesta osa täytyy laskea korvaukseksi tälle työlle ja sen jälkeen kiinteille kustannuksille kuten muillakin kasveilla.
Rukiin viljelijät tarttuivat jo ennen kylvöä tarjottuihin kiinteähintaisiin sopimuksiin, mikä oli onnistunut ratkaisu. Mikään joukkue ei flopannut täydellisesti, vaan kaikki saivat sadostaan yli 500 euroa hehtaarilta. Edellisenä vuonna jäätiin jopa nollille ja vain kahdella joukkueella myyntituloja tuli yli tuhat euroa hehtaarilta.
Luomun asema talouskilpailussa on edelleen vahva. Joukkueet ovat saaneet kelpo satoja ja hinnat ovat olleet hyviä. Yksi syy ovat onnistuneet hintakiinnitykset. Erityisesti viime vuonna luomujoukkueilla oli myös selvästi muita pienemmät kustannukset.
Hyvä Sato -viljelykilpailun voitti ViljelijänBernerin joukkue. Paras kate irtosi huikealla 7,6 tonnin siemenvehnäsadolla. Kapteeni Lasse Matikaista onnittelivat kilpakumppanit, joista vasemmalla Patrik Erlund NSL:n joukkueesta, Elosadon Jukka Kivelä, Juha Helenius Yliopiston professoreiden joukkueesta, Jukka Rajala Luomuinstituutista sekä professoreiden joukkueen Markku Yli-Halla.
HYVÄ SATO KILPAILUN TULOKSET 2015
Joukkue
Kate €/ha
Berner
1298
Elosato
1219
NSL
1077
Luomuinstituutti
826
HY Proffat
825
Berner2
541
Kate B= Sadon arvo ja tuet yhteensä – muuttuvat ja työkustannukset yhteensä. Kate B:n avulla katetaan kiinteitä kustannuksia, kuten koneita ja rakennuksia sekä oman pääoman tuottoa.
Viime kasvukauden lämpösummat olivat Suomessa ennätyksellisen korkeat. Sateiden ajoittuminen ratkaisi viljelyn onnistumisen. Neljä viljelijää eri puolilta Suomea kertovat, kuinka heidän tilallaan sujui kasvukausi 2024.
Vanhoja pyöränjälkiä ei kannata kuluttaa, vaan kulkea kehityksen polulla. Vain siten voi parantaa viljelyn kannattavuutta ja satotasoja. Matias Rönnqvist on löytänyt omaehtoisten kokeilujen kautta omille pelloille parhaat viljelymenetelmät. Hän testaa tilallaan Vaasassa tavallisesta poikkeavaa lannoitusta kuminalle ja korianterin syyskylvöä.
Pellervo-lehti ja siitä myöhemmin eriytetty Maatilan Pellervo on toiminut keskeisenä julkaisuna ja tiedonlähteenä suomalaisen maatalouden ja osuustoiminnan kehityksessä. Lehden 125-vuotinen historia kietoutuu vahvasti yhteen maatalouden merkittävien vaiheiden kanssa.
Kasvinviljelyyn ja broilerinkasvatukseen keskittyneellä Jartun tilalla katsotaan ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen. Viime kesänä tehtiin kaksi uutta avausta: siirryttiin sokerijuurikkaan viljelyssä robottiaikaan ja aloitettiin leikkokukkien kasvatus avomaalla.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.