Siirry sisältöön

Kurikan tilalla Kurikassa, Jalas­järven Luopajärvellä, kasvatetaan lihasikoja. Toisena tuotantosuuntana ovat emolehmät. Antti ja Salla Kurikka kertovat tilan kuulumisia aktiivisesti sosiaalisessa mediassa. He tekevät maatalousyrittäjyyttä näkyväksi ja korostavat elinkeinon hyviä puolia.

– Lähdimme vuonna 2021 uuteen tuotanto­suuntaan ja ajattelimme, että kun saamme myös emolehmiä, niin materiaalia syntyy riittävästi jaettavaksi somessa. Olen innostunut kuvaamisesta ja olen hankkinut hyvän kameran ja dronenkin, Salla paljastaa.