
Hankintatili harventamalla
Metsäsijoittaja Harri Suutari tekee harvennushakkuut omalla korjuukalustolla. Tavoitteena on kasvattaa kuiturungot tukeiksi.
Metsätuhot vuonna 2022 -raportti vahvistaa kuivuuden ja kuumuuden lisäävän etenkin sienten ja hyönteisten esiintyvyyttä sekä niiden aiheuttamia tuhoja.
Vuonna 2022 kirjanpainajia havaittiin aiempaa lukuisammin eteläisen Suomen ohella pohjoisessa. Männynjuurikääpää löydettiin aiempaa pohjoisemmasta, ja myös juurikääpien aiheuttamat tuhot kasvoivat. Harvinaisempien tuholaisten, kuten havuparikkaan, okakaarnakuoriaisten ja kuusentähtikirjaajien, aiheuttamat puustotuhot lisääntyivät.
– Silti suomalaismetsät ovat kokonaisuutena varsin terveitä. Onneksi meille ei ole saapunut juuri lainkaan vierasperäisiä metsätauteja tai tuhohyönteisiä, eivätkä täällä luonnostaan esiintyvät metsäntuhoojat ole hyvän metsänhoidon ja viileämmän ilmaston ansiosta aiheuttaneet suurtuhoja kuten muualla Euroopassa, kertoo metsäpatologian professori Jarkko Hantula Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Maatilan Pellervon digissä yli 20 uutta artikkelia kuukaudessa ja 700 jutun arkisto. Nyt ensimmäinen kuukausi vain 1 € (Eläin-sisällöillä 1,90 €).
Oletko jo tilaaja?