Rahkasammaleesta valmistetussa kasvualustassa piilee lukuisia lyömättömiä etuja, joista yksi on homehtumattomuus. Puutarhatuotannossa sammal voi korvata kasvuturpeen jo lähivuosina. Sammaleesta on varmuudella moneen muuhunkin, sillä kehitystyön alla on monia mielenkiintoisia tuotteita.
Kihniön Sarvinevalla käy heinäkuisena päivänä huiske, kun kaksi levein teloin varusteltua sammaleenkeruukonetta poimii suolta rahkasammalta. Näky on poikkeuksellinen, sillä nämä keruulaitteet ovat toistaiseksi maailman ainokaisia.
Menetelmä on yksinkertainen. Metsätraktorin kuormain nappaa erikoisvalmisteiseen kauhaansa tupon rahkasammalta ja pudottaa sen koneen perässä olevaan murskausyksikköön. Sieltä se ohjautuu ruuvipuristimeen, joka rutistaa mätästä kuivemmaksi. Vesi itiöineen valuu takaisin maaperään.
”Käsittelyn jälkeenkin tavara on varsin märkää ja sen vuoksi melko painavaa, kosteusprosentti kipuaa ainakin 80:een”, kertoo laitteen isä, keksijä Heikki Rantanen.
Nostotyö käy joutuisasti, sillä 14 kuution siirtolava täyttyy vartissa. Ketjun hankalin osuus on kuormien kuljettaminen pois suolta, sillä pohja on liian upottava paripyörin varustetulle traktorille.
”Tähän mennessä kokeilluista vaihtoehdoista lumikissa on osoittautunut toimivimmaksi, ja samalla sille on löytynyt kesätyötä”, hymyilee Rantanen.
Kun mätäslasti on saatu kovalle maalle, matka jatkuu purkupaikalle traktorilla. Päivän mittaan kaksi keruukonetta nostaa sammalta neljän ajoneuvoyhdistelmän lastin verran.
Biolan Group on tehnyt sammalmateriaaliin perustuvien kasvualustojen tuotekehitystä jo 2000-luvun alusta asti. Kokeiluista oli saatu lupaavia tuloksia, mutta eteenpäinmenoa jarrutti se, ettei sammaleen keruuseen sopivaa konetta ollut olemassa.
Kihniöläinen, turveyrittäjänä toiminut ja monessa tuotekehitysprojektissa mukana ollut Rantanen otti haasteen vastaan ja aloitti keruulaitteiston kehittämisen. Projektia varten perustettiin EcoMoss Oy.
”Hanskaan kyllä keksimisen, mutta kaikkea en osaa suinkaan itse toteuttaa. Sen vuoksi valitsin kumppaniksi Sami Uusitalon, joka on metallialan moniosaaja”, taustoittaa Rantanen.
Ensimmäinen EcoMossin kehittämä sammaleenkeruukone näki päivänvalon vuonna 2016. Sen synnyttämiseen tarvittiin monen vuoden kehitystyö, lukuisia kokeiluja, epäonnistumisia ja uuden keksimistä, sillä vastaavaa laitetta ei ole missään.
”Patentoitua korjuukonetta on sen jälkeen joka vuosi paranneltu. Nyt käyttöön on saatu toinen, astetta parempi kone”, hän kertoo.
Laitteen ydin on puristinyksikkö, joka murskaa mättäät ja puristaa liian veden pois. Idea puristimeen saatiin sellutehtaalla käytössä olleesta selluvellin puristimesta. Siihen on tehty monia muutoksia, jotta se saatiin sopimaan nykyiseen käyttöönsä.
Puristinyksikkö saa voimansa sähkömoottorista, joka on varsin tehokas painoonsa nähden. Generaattoria pyöritetään dieselmoottorilla.
”Sähkö käyttövoimana on hydrauliikkaa käyttövarmempi kuumana kesäkautena, ja samalla vältytään mahdollisilta öljyvahingoilta. Yhdistelmässä on hydrauliikkaa vain metsätraktorissa”, Rantanen lisää. Keksijämies vastaa sammaleen raaka-ainetuotannosta ja kehitystyöstä EcoMoss Oy:llä, joka nykyään on Biolanin tytäryhtiö.
Tuomo Huikko kaapii kuormaimen kauhaan sammalta varmoin ottein ja pudottaa mättäät murskausyksikköön. Murskaimen ja puristimen kautta mennessään ruskea suovesi noruu sammalpaakuista takaisin maaperään. Keruun jäljiltä pintavesi haihtuu parissa päivässä.
Kauhajokelainen metsäkoneenkuljettaja ajaa päätyönään puuta, suolla hän on kesätöissä.
”Sammaleenkeruu on vähän erilaista työtä kuin puunajo, sillä maisemat eivät juuri vaihdu. Toisaalta eivät kivet haittaa menoa”, hän nauraa.
Sammaleenkeruukone on rakennettu metsätraktorin päälle ja yhdistelmä on varustettu peräti 140-senttisin teloin. Näin varmistetaan, että vajaat 20 tonnia painava yhdistelmä etenee pehmeällä alustalla uppoamatta.
Huikon pitkä kokemus metsä- ja turvealalta tuo varmuutta suolla liikkumiseen. Sammalta kerättäessä on osattava koko ajan ennakoida, missä kohdin suo kantaa ja missä ei.
”Sammalta nostetaan soiden reuna-alueilta ja ottoalueiden väliin jätetään leveitä kaistoja. Aukealle suolle ei koneella mennä”, Huikko lisää.
Sammaleen nostokausi kestää alkukesästä pakkasiin asti, joten talvikauden ajokone voi ahertaa puunajossa. Heikki Rantanen näkee sammaleenkeruun metsäkonealan mahdollisuutena, sillä keruu toisi kuljettajille töitä hiljaisena kesäaikanakin.
Suomen suopinta-ala on noin yhdeksän miljoonaa hehtaaria, josta 800 000 hehtaaria on metsänkasvatuskelvottomia eli ojitettuja kitumaan soita. Tästä alasta Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan 300 000 hehtaaria soveltuu sammaleen keruuseen. Tähän mennessä sammalta on kerätty vain muutamien kymmenien hehtaarien alalta.
”Sammalta ei korjata luonnontilaisilta tai luonnonsuojelusoilta, vaan alueilta, joilla ojitus metsämaaksi on epäonnistunut. Käytännössä niillä kasvaa vain sammalikkoa ja risukkoa”, EcoMoss Oy:n toimitusjohtaja Janne Pitkänen sanoo.
Sammalta nostetaan vain 20–30 senttimetrin syvyydeltä, jolloin mätäs irtoaa suon pinnasta siisteinä laattoina.
”Raaka-aineen laadun ja sammaleen uudistumisen kannalta on oleellista, että sitä kerätään vain pinnasta. Kun työ on tehty, pinta tasoitetaan, jolloin sammal lähtee parhaiten uuteen kasvuun”, Pitkänen selittää.
Kun sammal kerätään pinnasta ja oikein menetelmin, alue ennallistuu muutamassa vuodessa. Tupasvilla ilmestyy alueelle ensimmäiseksi ja parin vuoden kuluttua sen pumpulimaiset tähkät täplittävät koko alueen. Kolmen, viiden vuoden kuluttua sammal on taas hyvässä kasvun alussa. Keruukohta palautuu ennalleen vuosikymmenessä ja seuraava sato on korjattavissa 25–30 vuoden kuluttua.
”Rahkasammaleen ykkösvahvuus on uusiutuvuus eli se on biomassaa toisin kuin kasvuturve. Sen tuotannon ilmastovaikutukset ovat noin 15–20 prosenttia kasvuturpeen päästöistä. Vesistöpäästöt ovat hyvin pienet”, Luken tutkija Niko Silvan kertoo.
Sammaleenkeruun vaikutukset maisemaan sekä biodiversiteettiin ovat merkittävästi turvetuotantoa vähäisemmät.
Mikäli kaikki kotimaisilla viljelyksillä käytettävä kasvuturve korvattaisiin sammaleella, kokonaiskorjuualan pitäisi Silvanin laskelmien mukaan olla 20 000–30 000 hehtaaria vuodessa.
”Kasvuturpeen vienti mukaan lukien määrä olisi 60 000 hehtaaria, jos rahkasammalbiomassan korjuukiertoajaksi oletetaan 30 vuotta.”
Silvanin mukaan keruussa avainasemassa on nostosyvyys, joka tulee ehdottomasti pitää alle 30 senttimetrissä sammaleen uusiutumisen varmistamiseksi. Lisäksi on huolehdittava riittävistä suojavyöhykkeistä vesistöihin ja hyödynnettävä vain ojitettuja soita.
Sammalta on kerätty tähän asti muun muassa turvetuotantoalueiden reunoilta ja Metsähallituksen mailta, mutta karujen soiden hyödyntäminen kiinnostaa enenevässä määrin myös yksityisiä maanomistajia.
”Tähän asti nämä alueet eivät ole tuottaneet mitään. Sammalta keräämällä metsänomistaja voi saada 350–500 euroa hehtaarilta. Keskimäärin hehtaarilta saadaan tuhat kuutiota sammalta”, Janne Pitkänen lisää.
Sammaleen keruun hän rinnastaa metsätalouteen niin toimenpiteenä kuin korjuukustannuksiltaankin. Se ei edellytä teiden rakentamista, ojitusta tai ympäristölupaa, sillä alueelle ei tule kiinteitä rakenteita kuten turvetuotannossa.
”Puun sijaan satona korjataan sammalta. Sen kierto vain on huomattavasti nopeampi kuin metsän.”
Kasvinviljelyyn ja broilerinkasvatukseen keskittyneellä Jartun tilalla katsotaan ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen. Viime kesänä tehtiin kaksi uutta avausta: siirryttiin sokerijuurikkaan viljelyssä robottiaikaan ja aloitettiin leikkokukkien kasvatus avomaalla.
Keinotekoisia raaka-aineita korvaavalle kuituhampulle haetaan nyt markkinoita. Kuituhamppua kolme vuotta viljellyt Jyrki Siira on todennut sen erinomaiseksi maanparannuskasviksi. – Koska viljelykiertoon tarvitaan syväjuurisia kasveja, mieluummin valitsen sellaisen kasvin, josta maksetaan kuin sellaisen, joka murskataan peltoon.
Korianteri on viljelykierrollisesti ja tuotto-odotustensa vuoksi kiinnostava erikoiskasvivaihtoehto. Korianterille on maailmanlaajuiset markkinat, ja siitä voi Suomessa tulla jopa samankaltainen menestystuote kuin kuminasta. Viljelyala on nyt noin 700 hehtaaria, mutta se voi helposti kolminkertaistua lähivuosina.
Helsinkiläinen Leena Pesu etsii sopimusviljelijöitä ympäristöystävälliselle kuitupellavalle. Hän haluaa, että sitä viljeltäisiin taas Suomessa vuosikymmenien tauon jälkeen. Tiloilla Orimattilassa ja Pälkäneellä on saatu viljelystä hyviä kokemuksia, kuitupellava on hyvä lisä viljelykiertoon.
Lintujen, erityisesti valkoposkihanhien, kurkien ja joutsenten, aiheuttamat viljelyvahingot ovat yleistyneet. Sen myötä ovat kasvaneet myös tuhoutuneista kasvustoista maksetut korvaussummat. Korvausten hakeminen voi tuntua hankalalta, mutta se kannattaisi tehdä. Lue tästä miksi ja miten.
Peltorobotti, robottitraktori ja työdrooni. Näiden tarjoamiin mahdollisuuksiin pureudutaan Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen (SjT) ja Työtehoseuran PeDro-hankkeessa. Katso SjT:n peltopäivänä kuvattu video täsmäruiskuttavan peltorobotin sekä täydennyslannoituksiin ja kylvöihin pystyvän droonin toiminnasta.
Vastaanpa heti otsikon kysymykseen: Luomusta ja suoramyynnistä ei ole ratkaisuksi maataloutemme kannattavuusongelmaan, mutta yksi osa ratkaisua ne voivat olla. Tämän lehden numeron teemajutut kertovat salolaisten Birkkalan ja Karviaisten tilojen innovatiivisista yrittäjistä. Birkkalan tila on napannut oman siivunsa elintarvikemarkkinoista. Luomuspeltin viljelyyn ja viljatuotteiden jatkojalostukseen keskittynyt tila suuntaa kotimaiden markkinoiden ohella myös vientiin. Karviaisten tilalla on puolestaan
Yrittäjän hyvinvointi ja jaksaminen on tärkeä tuotantotekijä maatilalla. Tämä on tunnistettu laajasti EU:ssa. Suomessa on monia maatalousyrittäjien hyvinvointia ja jaksamista edistäviä palveluja, jotka auttavat työkyvyn ylläpitämisessä.
Maatalousnäyttelyihin ja opintomatkoihin liittyvät kulut ovat maatalousyrittäjälle pääsääntöisesti verovähennyskelpoisia. Kulujen ilmoittamisessa pitää kuitenkin olla tarkka.
Lill-Bredsin marjatilan omistajanvaihdos ei tapahtunut tavanomaiseen tapaan perheen sisäisenä omistajanvaihdoksena. Gustav ja Jenny Hildén ostivat tilan ja jatkoivat viljelyä ja suoramyynnin kehittämistä.
