
Kaupan rakenteet liikkeessä
Suomen päivittäistavarakaupassa vallitsee harvainvalta. S- ja K-ryhmä ovat ajan mittaan kahmineet yhteen laskettuna yli 80 prosentin markkinaosuuden. Lidl on onnistunut kasvattamaan parissakymmenessä vuodessa likimain kymmenen prosentin osuuden. Muille jääkin sitten vähän jaettavaa. On kulunut monta vuotta ihmetellessä, että onko kaupan rakenne kiveen piirretty. Mutta ei aivan. Käyttötavarakauppa Tokmanni ilmoitti alkuvuodesta, että se on tehnyt sopimuksen