Eläinrakkaus johdatti kotieläinjalostajaksi
Kotieläinten jalostus tuntuu Pinja Koposesta juuri oikealta alalta. Ensimmäiset viisi kuukautta ovat jo opettaneet ja antaneet paljon.
Kotieläinten jalostus tuntuu Pinja Koposesta juuri oikealta alalta. Ensimmäiset viisi kuukautta ovat jo opettaneet ja antaneet paljon.
Ulkoriveissä kasvanut syysvehnä tuotti kaistasekaviljelyä tutkineessa kokeessa yli kaksinkertaisen sadon keskiriveihin verrattuna. Tutkijat kehittivät puimuriin omat kaistasukset parantamaan kaistojen puintia, ja tutkimusta viljelytavan hyödyistä tarvitaan lisää.
Lakiosa ei periaatteessa kuulu maatilan sukupolvenvaihdokseen, mutta käytännön elämässä on viisasta huomioida se tilakaupan yhteydessä. Lakiosan tarkoituksena on, että kaikki lapset saavat vanhemmiltaan perintönä jotakin – vähintään lakiosan. Vanhemmat eivät voi siten jättää ketään lapsistaan niin sanotusti perinnöttömäksi, vaan laki takaa kaikille osansa vanhempien perinnöstä.Maatilan ja maanviljelijöiden kohdalla lakiosalogiikka saattaa olla haasteellinen. Miten huomioida jokaisen
Tapaturmat ja sairauskohtaukset tulevat ilmoittamatta. Maatilayrityksen tärkeimpien talousasioiden hoitamiseen tulisi olla varahenkilö, jolla on lupa käyttää yrityksen tilejä ja hoitaa muitakin talousasioita.
Tampereella pidetyn KoneAgria 2025 -näyttelyn yhteydessä lehdissä näki uutisointia, että kävijöiden mielissä oli havaittavissa selvää optimismia. Jos näin oli, niin kävijöiden keskuudessa tehdyt kyselyt tuonevat aiheeseen jotain valaistusta. Kuitenkin muutamien tosiasioiden analysointi on paikallaan. 1990-luvun alusta lähtien neljä maakunnallista kesänäyttelyä on vähentynyt yhteen kesä- ja syksynäyttelyyn sekä lukuisaan määrään paikallisia näyttelyitä. 30–40 vuotta sitten kussakin
Eläinaineksen on oltava kunnossa, jotta kotieläintilalla on menestymisen mahdollisuuksia. Ei auta yhtään, vaikka olisi kuinka hienot seinät, ruokinta timanttia ja hoitokin viiden tähden veroista. Rupusakista ei vain saa määräänsä enempää irti, vaikka mikä olisi. Lähtökohtaisesti kustannukset pyritään tiloilla pitämään kurissa, mutta entä tulot? Tuotetaanko lähes samoilla tuotantokustannuksilla X määrä kiloja tai litroja verrattuna siihen, että
Suomalaisen lampaanvillan hienoja ominaisuuksia ei hyödynnetä tekstiiliteollisuudessa, vaikka kotimaisen villan tuotantoketju on poikkeuksellisen vastuullinen. Näistä lähtökohdista ponnistaa pieni paimiolainen lankakauppa.
Maatalousyrittäjien tulevaisuudenuskoa voidaan vahvistaa nuoria viljelijöitä tukemalla ja hakemalla leveämpiä harteita isojen investointien kantamiseen.
Maatilojen investointiproblematiikka on ollut viime vuosina vahvasti esillä: miten turvata maatalouden ja -tilojen jatkuvuus? Asia on noussut yhdeksi kiinnostavimmaksi ja merkittävimmäksi maa- ja metsätalouden laaja-alaisessa kentässä. Ammattimedian tuottaja on siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että saa päivittäin työkseen kaivella maataloussektorin eri puolia ja perehtyä aiheisiin. Lehden sisältöä työstäessä EU-politiikkaa käsittelevän jutun lause pysäytti perusteelliseen pohdintaan: "Tilakoosta
Pinaatti on ainoa viljelykasvimme, josta saadaan avomaalla kaksi satoa kesässä. Maatalousyhtymä Heikkilä Vampulassa on yksi harvoista sitä viljelevistä tiloista. Pinaatin viljely edellyttää säntillisyyttä. Sen lisäksi tilalla viljellään tuorehernettä ja viljoja.
Ilmastonmuutos, geopoliittiset tekijät, lisääntynyt kilpailu ja muutokset maailmanmarkkinoilla luovat taloudellista epävakautta eurooppalaiselle maataloustuotannolle. Kansainvälinen asiantuntijaryhmä ideoi ratkaisuja ongelmiin.
Osamaksurahoitus on edelleen yleisin tapa hankkia traktori tai puimuri, mutta leasingin käyttö yleistyy. Molemmissa tavoissa on hyvät puolensa ja valintaan vaikuttavat myös tilakohtaiset seikat. Traktorin voi myös vuokrata.
Lehdet + verkkosisällöt vain 119 €/vuosi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.